Johanna Keränen: Hei vaan, ja ihanaa päivää sinulle kuuntelija. Kuuntelet Lapin yliopiston Opiskelijaelämää-podcastiä. Minä olen Johanna, ja täällä ratkotaan opiskelijaelämän suuria mysteerejä. Tänään meillä on studiossa kaksi hyvää ystävääni vieraana. Täällä on Loru Reinikka ja Samuli Valkama
Loru Reinikka: Helouu.
Samuli Valkama: Kaunista päivää.
Johanna Keränen: Meillä on tänään aiheena tämmönen opiskelijaelämään olennaisella tavalla liittyvä, mutta kaikille usein tosi uutena tuleva muoto: Nimittäin ainejärjestötoiminta ja muukin opiskelijaelämään liittyvä taustatouhuilu, johon ei varsinaisesti omat opinnot välttämättä liity, näin opintopisteiden sun muiden muodossa. Nämä kaksi ovat ammattilaisia tässä suhteessa, että on monenlaista tietoa ja taitoa takana. Ilmeet eivät ehkä sen puolesta puhu [naurua].
Loru Reinikka: Me Samulin kans katottiin toisiamme, silleen, ammattilaisia.
Johanna Keränen: Mutta tosiaan tämmöset ainejärjestötoiminnat sun muut tulee toki aina uutena uusille opiskelijoille. Mä haluun ihan aluksi kysyä teiltä, mitä on ainejärjestötoiminta?
Loru Reinikka: No niin, heti mennään ytimeen. Mä en itse asiassa ikinä oo ollu missään ainejärjestötoiminnassa sinänsä niinku hallitustoiminnassa. Mut yleensähän ainejärjestöt on yhdistyksiä, jotka edustaa jotain ainejärjestöä tai opiskelijaryhmää ja valvoo niiden etuja. Eiks se oo se tärkein homma.
Samuli Valkama: Käytännössä joo. Ainejärjestöthän toimii lähtökohtasesti sillä tavalla, että kun otetaan vaikka yliopisto, hyvä esimerkki, Lapin Yliopisto, nii siellä on paljon eri aineita, mitä opiskelijat opiskelee. Sitten ne jollakin tavalla haluaa ryhmittyä joksikin järjestöksi, joka vähän niinkuin edunvalvoo niitä. itseasias musta tuntuu, että edunvalvonta on se sana, mikä tässä pitää välittömästi dropata, koska ainejärjestöt on nimenomaan opiskelijoiden edunvalvojia.
Loru Reinikka: Joo. Yleensähän musta tuntuu, että meillä ainejärjestöt ekana esitellään silleen, että no hauskat bileet tulee niiden kautta, mikä on siis totta, että esim paljon fukseille ainejärjestöt niitä tapahtumia tekee. Mutta just edunvalvonta on se tärkein homma, mikä niissä tehään.
Samuli Valkama: Totta kai, siis nimenomaan mie ostan välittömästi ton ajatuksen siitä, että se edunvalvonta on niiden tärkein tehtävä ja sitähän ne kaikkein eniten juuri tekee. Mut sit tapahtumat ja muut, ni se on juuri se asia, millä me näytään, tai he näkyy, tai kaikki ainejärjestöt näkyy eri riviopiskelijalle.
Loru Reinikka: Joo, siis missään nimessä en halunnut vähentää tapahtumien arvoa.
Samuli Valkama: Mä jouduin vähän jollekin oudolle takajalalle, koska mä oon yleensä se, joka kaikissa keskusteluissa on se ”joo, mutta tärkeintä on se edunvalvonta sitten siellä”, niin nytten Loru...
Loru Reinikka: Minä vein sinun replas nyt.
Samuli Valkama: Nyt mä en enää tienny mitä mä sanon.
Johanna Keränen: Niin Samuli, sinä oot ollu meidän ainejärjestön, eli TAO:n hallituksessakin mukana. Miten ainejärjestötoimintaan pääsee mukaan ja onko hallituslaisuus ainoa tapa olla mukana ainejärjestötoiminnassa, vai onko jotain muita reittejä päästä mukaan vaikuttamaan?
Samuli Valkama: Kaksi kysymystä. Vastaan niistä ensimmäisenä siihen, että miten pääsee ainejärjestöön mukaan. On kaksi tapaa mun mielestä olla mukana ainejärjestötoiminnassa. On joko se, että nimenomaan lähtee suoraan sinne isoille pelikentille, eli hallitushommiin. Jokainen ainejärjestöhän, meidän TAO:han valitsee mun mielestä uuden hallituksen aina syksyisin, itse asiassa varmaan ei oo pitkä matka siihen, että kohta meillä on yhdistyksen kokous, missä valitaan hallitus. Ja sinnehän voi siis kuka tahansa meidän jäsenistöön kuuluva henkilö tulla paikalle ja olla silleen, että ”moro moro, mä haluaisin hallitukseen”. Sitte siellä normaali yhdistystoiminnassa, miten ne yhdistykset nyt toimii, siellä valitaan ja ehkä äänestellään ja muuta semmosta. Mut sitten se, että onko se ainoo tapa olla messissä ainejärjestötoiminnassa, ni ei todellakaan. Musta tuntuu, et varsinkin tänä vuonna TAO:n hallitus on aika paljon vielä koittanu rakentaa… totta kai spessuvuosi ja sillä tavalla, mutta mitä on kuullu ja nähny, että haetaan tämmösiä eri työryhmiä ja muuta. Että just perusopiskelijaa on koitettu saada messiin tähän toimintaan. Ja sehän onnistuu just sillä, et meet niihin valiokuntiin tai miksi niitä nyt ikinä sanotaan. Tuntuu että tais olla tapahtumaporukkaa, kun haettiin jossain vaiheessa, ja niin edelleen. Sieltä pääsee ilman sitä hallitusvastuuta tekemään. Ylipäätänsä, kuka tahansa TAO:lainen voi olla toiminnassa messissä sillä, että laittaa vaikka viestiä hallitukselle ja on silleen, että ”hei, mua kiinnostas olla jeesimässä”, tai ”mua kiinnostas olla tekemässä jotain ihan ikiomaa juttua”.
Loru Reinikka: Jep ja uskallan jopa väittää, että jos on innostusta mihinkään tavallaan omaan hommaan, että tulee mieleen, että ois kiva tehä jotain kaikille yhteistä mukavaa hommaa, niin hallituksethan varmasti mielellään ottaa just sellasta apua, eikä pelkästään sitä tavallaan byrokraattisempaa ite hallitushommaa. Mutta siihen sun kommenttiin piti lisätä, että ainakin oman yliopistotaipaleen alussa jotenkin tuntui vaikeesti lähestyttävältä mennä mihinkään ainejärjestötoimintaan mukaan, koska tiesi et siinä on jotain niitä yhdistyskokoussääntöhommeleita. Onhan siinä aluks opittavaa ja se on vähän oma maailmansa, mutta siihen pääsee tosi nopeasti mukaan. Ainejärjestöissä mun mielestä hienoa on se, että kukaan ei sinänsä oleta lähtökohtasesti, että kaikki pitää osata saman tien. Joten se ei oo niin iso kynnys, ku miltä se tuntuu lähteä mukaan ainejärjestötoimintaan. Nyt siis puhun tästä, vaikka en oo ikinä ollu esim TAO:ssa, mutta oon ollu muissa yhdistystoiminnoissa mukana, niin koen, että ne on samalla maalla olevia hommia.
Samuli Valkama: Joo. Aina on silleen, että jokaisessa hallituksessa on niitä omia semmosia järjestöjyriä, jotka on silleen ”minä olen ollu vuojesta yks jossaki yhistyksen hallituksessa ja minä tiiän miten hommat menee” ja sit on niitä, jotka tosiaan on todennäköisesti ensimmäistä kertaa siellä paikan päällä, että mitä, mitä ja sitte heistä tulee ehkä jyriä, tai on tulematta.
Loru Reinikka: Nimenomaan.
Johanna Keränen: Eikö tuutoritoiminta pyöri kans ainejärjestöjen kautta?
Loru Reinikka: Se menee itse asiassa LYY:n alta. Mä en oo ihan varma. Mä oon siis ollu tuutorina, mutta se meni kokonaan justiinsa LYY:n kautta. Mutta onko siinä sillä tavalla, että ainejärjestöt jotenkin tarkistaa hakijat, tai jotain muuta vastaavaa. [LYY = Lapin yliopiston ylioppilaskunta]
Samuli Valkama: Joo, kun siis LYY:hän sitä juurikin koordinoi ja vastaa siitä, että kaikilla aineilla on ne omat tuutorit. Mutta ainejärjestöt on tiukasti messissä siinä hommassa, koska ainejärjestöt, esimerkiks TAO, tietää todennäköisesti parhaiten mitä taideopiskelijoille kuuluu ja ketä siellä on semmosia tyyppejä, joita vois tuutoriks ottaa ja niin edelleen.
Johanna Keränen: Joo.
Samuli Valkama: Mut tuli yht' äkkiä mieleen, et ois ollu tosi hyvä taikatemppu tossa äskettäin luetella ne kaikki ainejärjestöt mitkä meidänkin yliopistossa on, koska se on yllättävän vaikeaa monesti. Mun mielestä taitaa olla kaheksan, jos en aivan väärin muista.
Loru Reinikka: Kyl niit on kaheksan.
Johanna Keränen: Katotaan! Tää on nyt peli: Jotkut arvailee näitä Yhdysvaltain osavaltioita, ni nyt, pääseks sä läpi kaikki ainejärjestöt?
Samuli Valkama: No katotaan, mä kokeilen. Tää voi olla noloa, tai ei noloa. Elikkä TAO, Artikla, Lapikas, Kosmos Buran, Remburssi, Lastu, Lyhty, Jalot Villit.
Loru Reinikka: You did it man!
Johanna Keränen: Kaheksan, sieltä ne tuli!
Loru Reinikka: Ja nyt jos joku unohtu, niin Samulin puolesta pyydän anteeksi. Se ei johdu teistä.
Samuli Valkama: Lisäksihän siinä on lähellä vielä ainakin ESN, joka huolehtii Erasmus-tyypeistä. Ja sitten paljon muita semmosia, ei nyt ainejärjestöjä, mutta sen tyylisesti toimivia järjestöjä. Niinku vaikka mitä itse edustan hyvin usein, ja moni teistäkin varmaan tietää, niin LoimuSpeksi, eli Lapin Speksi ry.
Loru Reinikka: Kyllä vain.
Johanna Keränen: Miten sitten, nyt kun ollaan puhuttu tosi paljon edustamisesta ja te ootte molemmat TAO:n edustajina edustajistossa, niin mikä tää edarihomma on, mistä puhutaan paljon?
Loru Reinikka: Edarihan on yliopiston korkein päättävä... eli, siis LYY:ssä, ei ehkä yliopistossa, mutta LYY:ssä. Edustajistoon kuuluu 20 opiskelijaedustajaa eri ryhmistä. Siellä on myös poliittisia ryhmiä, joista niitä valitaan. Edustajisto päättää LYY:n toimintatavoista, toimintamallista, strategiasta, talousarvioista ja ne... Niin, valitsee LYY:n hallituksen, joka on se toimeenpaneva elin edustajiston päätöksistä. Ja tekee viimesen päätöksen siitä, kenet valitaan LYY:n sihteeriks sun muuta.
Samuli Valkama: Niin, kyllä. Halloped-haut erikseen, koska yliopistollahan on paljon kaikkia semmosia elimiä ja muuta, mihin opiskelijoilta halutaan edustajia ja on syytäkin olla edustajia. Esimerkiks kaikkein suurimpana varmaan yliopiston hallitus, jossa on aina kaks opiskelijaedustajaa. Edustajisto päättä, että ketkä sinne sitten otetaan ja se on aina kauhia vääntö!
Loru Reinikka: Niin ja ne on itse asiassa paraikaakin käynnissä, että edustajisto tällä hetkellä niitä käy läpi.
Samuli Valkama: Semmoinen helpoin nyrkkisääntö, et joku on silleen, et mikä helkkari se edustajisto siis on, ni ku ajattelee tämmöstä hauskaa pikkuorganisaatio, ku Suomen valtio, ni siellä on hallitus, joka on tässä kohtaa meidän LYY:n hallitus ja sit siellä on eduskunta, elikkä siis edustajisto, ni se on vähän samanlainen se valtapeli siellä.
Loru Reinikka: Kyllä.
Johanna Keränen: Eli vahvasti ollaan yliopistopolitiikan maailmassa tässä kiinni ja ainejärjestössä päästään vähän ainejärjestökeskeisemmin sen tietyn porukan asioihin kiinni.
Samuli Valkama: Joo, näin vois ehkä sanoa, että se menee just näin. On eri tasoja tässä kauheassa yliopistoverkossa. Edustajisto ja LYY:n hallitushuudit ja kaikki tämmöset, ni ne on just sitä vähän semmosta, vedetään isompia viivoja ja muuta semmosta. Ainejärjestöissä sit ollaan enemmän sen opiskelija kyljessä ja katotaan, että mitä just tälle meidän alan opiskelijalle kuuluu.
Loru Reinikka: Ei lisättävää. Hyvin sanottu… kummatki käännyitte kattomaan mua, et sanotko jotain.
Johanna Keränen: Tosiaan ainejärjestötoiminta ja tämä edustajistotoiminta, kaikki tämmöset, näihin kun vaan jaksaa perehtyä, ni sittehän sinne on yllättävän mukavaa ja helppoa tulla mukaan ja päästä vaikuttamaan. Mut toki sehän ei ole mikään välttämättömyys. Suurin osa meistä opiskelijoista kuitenkin liittyy aina ensimmäisenä vuonna nimenomaan tähän omaan ainejärjestöönsä. Mekin ollaan liitytty TAO:n. Meistä ei automaattisesti tule TAO:laisia, kun me tullaan yliopistoon. Kun me tullaan yliopiston kirjoille, niin yleensä meidän oma ainejärjestö tulee meitä värväämään: että hei, sinä haluat kuulua TAO:on! Ja me halutaan kuulua TAO:on, koska se tarjoaa meille paljon näitä edunvalvonnallisia mahdollisuuksia, se tarjoaa meille muun muassa joitakin tämmösiä tiettyjä alennuksia tietyissä taidekaupoissa, se on tärkeä tarra.
Loru Reinikka: Tohon lisäyksenä se, että ku opiskelija tulee yliopistoon, ni se kuitenki automaattisesti on heti LYY:n jäsen. Muistan, siis omana fuksivuonna oli jotkut tapahtumat, ja sit siinä huudatettiin, et ketkä täällä on TAO:laisia, ni huutakaa jee - TAO:laiset huutaa jee. Ketkä täällä on Artiklasta, huutaa jee, ketkä täällä on LYY:läisiä, huutakaa jee… ja sit kaikki oli vähän epävarmoja, et hetkinen, ollaanks me LYY:läisiä? Niin kyllä, jokainen yliopiston jäsen on LYY:läinen.
Samuli Valkama: Kyllä. Mutta ehkä LYY ja ainejärjestöt on erilaisia organisaatioita juurikin siksi, että LYY on ylioppilaslain alla toimiva iso järjestö, joka on nimenomaan meidän ylioppilaskunta, johon kaikkien on pakko kuulua, tällä hetkellä. Sitten taas ainejärjestöt on täysin vapaaehtoisia. Mutta liittykää!
Johanna Keränen: Ja siis näissä kaikissahan on se hyöty, että LYY jo itsessään tarjoaa muun muassa häirintäyhdyshenkilöpalveluja. Samoin ainejärjestöillä on omat häirintäyhdyshenkilöt ja muut tukiverkot. Että jos opiskelijalla on hätä, tai kokee tulleensa jotenkin alistetuksi tai kiusatuksi yliopistomaailmassa, ni sitte ainejärjestöt ja LYY on siellä taustalla seisomassa, että meidän opiskelijoita ei kiusata.
Samuli Valkama: Joo, kyllä. Juurikin niin, ainejärjestö on yleensä se ensimmäinen taso, missä sitten kun on jotakin ongelmia, tai ihan mitä oikeastaan vaan, liittyen opiskelijaelämään, ni yleensä ainejärjestöstä jollakin tapaa apu löytyy.
Johanna Keränen: Mitä te sanoisitte uudelle opiskelijalle, joka tulee ensimmäistä kertaa Lapin yliopistoon ja miettii, että mikä tää ainejärjestöhomma on ja uskaltasinko mä lähtee siihen mukaan? Minkälaisen värväyspuheen te pitäisitte sille tyypille, joka ois tulossa messiin?
Loru Reinikka: Värväyspuheen... Ehkä tärkeintä on se, että jos on vaan halua ja kiinnostusta, niin kannattaa lähtee kokeilemaan, koska kokeilemalla avautuu ovia. Musta tuntuu, että vaikka nää asiat tuntuu ehkä ulkoa päin oudoilta ja hämmentäviltä, ni ne ei oo sitä. Ja on niin paljon mahdollisuuksia, miten voi vaikuttaa, mitä voi tehä, miten voi nauttia siitä olosta ja vaikuttamisesta ja jotenkin... se antaa tosi paljon itelle ja myös muille, ni ihan vaan testiin.
Samuli Valkama: Pussi päähän ja yhdistyksen kokoukseen, sillä tavalla. [naurua]
Johanna Keränen: SOS, Samuli, SOS.
Johanna Keränen: Tämä on itse asiassa myös totta. Minä itsehän en ole koskaan vielä sotkeutunut mihinkään hallitustoimintaan, en edes varajäsenenä. Kuitenkin se syys -ja kevätkokouksissa käyminen ja läsnäolo jo pelkkänä jäsenenä, ni siinä tulee jo hyvä fiilis ja saa vähän tietää, että missä ainejärjestö menee. Siellä pääsee kuulemaan viimeisimmät jutut. Pääsee myös ilmaisemaan omia mielipiteitään siitä, miten asioiden kuuluis olla.
Samuli Valkama: Mitä itse olen huomannut koko yliopisto-opiskelu-urani aikana, ni jos ei kuulu hallitukseen, ni kannattaa nyt ainakin olla kiinnostunu siitä toiminnasta. Käyä vaikka yhdistyksen kokouksissa ja tapahtumissa ja muissa. Koska yleensä melkeempä kaikki ihmiset, joilta mie jossain vaiheessa kuulen, että ”no ku mie en tiiä mittään, että eihän täällä yliopistolla mittään tapahu”, ni se yleensä on semmonen henkilö, joka ei ole ollut käytännössä ollenkaan kiinnostunut siitä ainejärjestön toiminnasta eikä seuraa vaikka uutiskirjettä tai mitään semmosia. Ei yliopistolla oo parempia viestintäkanavia, kuin nimenomaan se ainejärjestö siihen, että mitä siellä tapahtuu ja mitä oikeen voi tehdä ja muuta. Sitten taas, jos on vaikka joku ongelma, ei henkilökohtanen ongelma, vaan vaikka, minun aineessani on joku probleemi, minun pääaineessa: tuntuu tyhmältä, ikävä opettaja tai joku huono kurssi tai jotain semmosta, ni sit sitä nuristaan vaan porukalla. Ei se ikinä mee mihinkään, mut sit jos sitä vie ainejärjestölle, ni saattaa vaikka jotain tapahtuakki.
Loru Reinikka: Joo. Sit ehkä on paljon puhetta, että viestinnällisesti tuntuu välillä olevan hankalaa. Että kaikille ei yllä se informaatio, minkä pitäis yltää, esim. ainejärjestötoiminnasta ja siitä, mitä omassa ainejärjestössä esim. tapahtuu. Se on asia tässä informaatiotulva-ajassa, jossa me eletään, että jollei oma-aloitteisesti yritä tutkia, niin todennäköisesti kaikkea ei tuukkaan valitettavasti nähdyks. Kumpa se oiskin mahollista, että pystyis helpoimmin tuomaan osan niistä infoista opiskelijoille näkyviin, mutta se ei vaan aina onnistu. Se helpottaa siihen omaan hämmennykseen ja epävarmuuteen siitä, et jos ei tiedä jostain, et vaan menee kuuntelemaan. Se ei nimenomaan sitouta mihinkään, jos menee kuunteleen, vaikka kevätkokouksia tai syyskokouksia tai vaalikokouksia tai mitä nää nyt onkaan. Se ei sitouta itteä oikeastaan mihinkään muuhun, ku vaan siihen, että antaa itelleen mahdollisuuden ymmärtää paremmin. Me kuitenkin ollaan siinä maailmassa jo kaikki, koska me ollaan osa tätä yliopistoa ja sen toimintaa, niin... Samuli nauraa mulle.
Samuli Valkama: Nauroin siksi, ku menee silleen... filosofiset tasot lähtee nousemaan, me ollaan osa maailmaa…
Loru Reinikka: Siis me ollaan samassa galaksissa...
Johanna Keränen: …linnunrata yllämme…
Loru Reinikka: …ja allamme.
Johanna Keränen: Onks teillä jotain... lempimuistoa, jotain semmosta ehdotonta lempihetkeä, mikä teillä on tullut tämmösessä opiskelijavaikuttamistoiminnassa? Mikä on jääny mieleen, mistä on tullu hyvä fiilis?
Samuli Valkama: Tässä kun funtsii tätä asiaa, ainejärjestötoiminnassahan siis muistoja kyllä riittää. Osa on hämärämpiä ku toiset… Mut joka tapauksessa ehkä semmosena parhaana muistona, ensimmäisenä päähän tulevana muistona ois ehkä toi... kun olin viime vuonna, oliko se viime vuonna, mikä vuosi nyt on, nyt on 2020. Ni 2019 ku olin TAO:n hallituksessa sillon ja mun pestinä oli olla... mikä vastaava, tämä... työelämävastaava, kiitos. Työelämävastaavana varsinaisesti se pesti ei ollu semmonen, että tämä on paras muisto. Vaan se ite hallitus oli semmonen, mitä mä ehkä haluaisin jotenkin muistella edelleen. Koska kaikki ne ihmiset siellä, sinä vuonna tuntui jotenkin siltä, että kaikki puski paljon hommia ja kaikki teki tosissaan. Halus oikeasti saada kehitettyä meiän ainejärjestöä parempaan suuntaan. Ajatus oli se, että tästä TAO:sta tulee vielä oikeasti äärimmäisen hyvin toimiva ainejärjestö ja kaikkea muuta semmosta. Sitte ku meillä oli jotain virkistäytyjäisiä ja muita, ni mie tajusin yht' äkkiä, ku mie katoin niitä ihmisiä siellä, että nää on kaikki todella mukavia tyyppejä. Et mä haluun hengata näitten ihmisten kanssa. Se oli kauheen kaunista, ku mä tajusin, et mä istun tämmösessä hallituksessa nyt täällä, tää on miellyttävää.
Loru Reinikka: Ihana muisto, tosi lempee! Toi ehkä alleviivaski sitä, et yleensä ihmiset on parasta kaikessa, joten jee.
Samuli Valkama: Joten niinku jee! Sit mulla oli toinen ajatus mielessä ja se liittyy varmaan johonkin aivan muuhun, mä mietin sitä hetken. Loru, sano vaan sä.
Loru Reinikka: Oi voi, oisit puhunu vähän pidempään. Lempimuisto, jotenki kauheen vaikeeta. Tosi helposti tulee just sellasia muistoja, joissa on itelle tullu se tunne, että hei, nyt mä oon menossa tekemään jotain, jolla on ehkä väliä. Niin ku esim. mä muistan, et ... viime syksynä varmaan, aika pitkälti vuosi sitten, kun meiät oltiin valittu edustajistoon, TAO:n edustajat ja sitten mä olin marssimassa just Samulin ja Esa-Pekka Tupen ja Matilda Kalvingin kanssa sinne ensimmäiseen kokoukseen. Ja sitten mua jännitti jotenki kamalasti, mut sit samalla oli jotenki semmonen hyvä fiilis, et hei, nyt mä pääsin tekemään jotain, mulla ei oo mitään hajua, että mitä se on. Tavallaan se tunne siitä, että on tehnyt töitä sen eteen, että pääsee sinne… vaikka en mä tiedä oonko mä tehnyt niin paljon töitä sen eteen… mutta anyway, siitä tuli hyvä tunne. Että nyt pääsee tekemään jotakin. Mutta en mä tiiä onko se mun lempimuisto. Musta tuntuu, että ne on enemmänkin sellasia sirpaleisia hetkiä, kun on päässy tapaamaan muita ihmisiä ja on päässy jotenkin juttelemaan ja jakamaan niitä asioita, mitä on kohdannu ja sitä kautta oppii ja ymmärtää enemmän... musta tuntuu, että mulla ei oo yhtä tollasta spesifiä, tärkeetä hetkeä.
Johanna Keränen: Mutta nää on aika siistejä, tulee tosi erilaisia semmosia kokemuksia, missä se palkitsee se tekeminen. Nice. Nämä oli huikeita vastauksia, kiitos teille Samuli ja Loru, että saavuitte podcastiini vieraiksi ja hauskaa jatkoa myöskin tuleviin opiskelijavaikuttamisiin. Kiitos!
Loru Reinikka: Kiitos kiitos, mukavaa iltaa, päivää kaikille, jotka kuuntelivat. En tiedä mihin vuorokaudenaikaan tämä tulee.
Samuli Valkama: Aamulla se tulee.
Loru Reinikka: Hyvää aamua.
Samuli Valkama: Paitsi podcastin voi kuunnella koska tahansa. Kiva kun kuuntelit, heippa.
Johanna Keränen: Lisää asiaa ainejärjestöistä voit löytää esimerkiksi LYY:n nettisivuilta. Sieltä pääsette linkkien kautta tutustumaan kaikkiin Lapin yliopiston ainejärjestöihin ja niiden omiin nettisivuihin. Sitten vain itsekin mukaan ainejärjestötoimintaan, joko maustemitallisen tai koko litran verran.
Samuli Valkama: Tai koko ämpärin!