Olen kirjailijan urallani julkaissut kaksi lyhytproosakokoelmaa, Valon kääntöpiiri (2012) sekä Hyönteisten epilogi (2016). Molemmat teokset on kustantanut Oululainen kirjakustantamo Kirjalabyrintti.
Teokseni kuvaavat jännitteitä, jotka säätelevät läsnäoloamme maailmassa. Ne tarkastelevat kulttuurimme eri ilmentymiä, mutta kertovat tarinaa tutun ja tuntemattoman vuorovaikutuksesta. Valon kääntöpiiri pysähtyy unen ja valveen rajapinnalle, Hyönteisten epilogi puolestaan ihmisyyden sekä eläimellisyyden väliseen pohjattomaan kuiluun. Tarinani ovatkin yksittäisiä episodeja näiden voimien kohtaamisesta.
Kartutan yhtä modernin ajan suurta kertomusta, toiseuden kohtaamista sekä sen etiikkaa. Samalla kun mielikuvitukselliset lavastukseni kytkevät irti realistiset käsityksemme kulttuurimme tilasta, kieleni palaa tähän johtoteemaan aina uudelleen ja uudelleen. Tekstin tasolla jäsennän alituiseen sen kulttuurihistoriaa, tuntemiemme maailmaselitysten, satujen, laulujen ja myyttien tapaa saattaa mielikuvituksemme lentoon, kykyämme kuvitella toinen joko sisällämme, mielessämme tai kehossamme, tai sitten ulkopuolellamme, yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme. Viipyilevälle lukijalle kertomusteni aivokemia, sen yhdisteet saattavatkin avautua monella eri tasolla.
En kuitenkaan tyydy valmiisiin maailmaa koskeviin vastauksiin sekä tulkintoihin. Haluan tekstieni tarjoavan meille mahdollisuuden arvoituksen hyväksyntään. Jokin jää aina selittämättä, kommentoimatta, tulkitsematta. Teksteinä ja kertomuksina pyrin kokoelmillani tuottamaan lukemisen tilan, jossa arvoitus on sekä kuvauksen tapa, koodi, että sen välitön sisältö. Uskoakseni tarinaperintömme on aina tukeutunut samaan lähtökohtaan, arvoituksen juurimaailmaan ja sen kasvustoon.
Sekä Valon kääntöpiiri että Hyönteisten epilogi ovatkin vieraanvaraisia oudolle tutussa. Mieltäni kiehtovat konstruktiot, joissa ihmisyyttämme säätelevät voimat, olivat ne sitten tietoisia tai tiedostamattomia, eivät ilmene sellaisinaan vaan ovat kiinnostuneita toisistaan, kiertelevät alituisesti toisiaan. Raotan tarinoissani sivistyksen verhoja sen verran, että vierauden kiehtova koreografia kykenee kutsumaan meidät tanssiinsa.
Koen, että sanataiteella on erityinen tapansa tarkastella kulttuurimme rakenteita sekä ilmenemispintoja. Sillä on myös uniikki kyky kysyä näiltä ilmiöiltä niiden luonnetta, kyky kysyä mikä tekee ne tärkeiksi, kertomisen arvoisiksi, mutta tekstuaalisuuksina myös sitä, miten ne ovat meille niin tärkeitä.