Puusta se lähtee. Lastu lastulta pinta pienenee. Jäljelle jää vain se, mikä on tarpeen – usein hyvin vähän. Joskus liian vähän, jolloin kuvaa täytyy rikastaa, että se täydentyisi. Mielen kuva piirtyy esiin ja siirtyy paperille. Matkalla se muutti muotoaan, ja puun pinta käskytti kuviot lempeään leikkiin. Jotta minä voisin yllättyä: kuinka virheestä tulikin onnellinen sattuma.
Väitöstutkimuksessani
Paikan henki. Matkailijan mielikuvasta graafiseksi kuvaksi (2012) tarkastelen, kuinka matkailijan kokemus paikan hengestä saa näkyvän muodon graafisena kuvana. Pohdin erityisesti liikkumattoman kuvan mahdollisuuksia kerronnassa.