KM Anneli Ilonen on tutkinut väitöstyössään sitä, miten kannakselaiset tekevät sisäistä identiteettityötään, ja miten sitä tehdään sukupolvien välillä. Kannaksen väestöstä joutui suurin osa lähtemään kaksi kertaa kodeistaan ja kotiseudultaan vuosina 1939–1944.

– Jatkosodan aikana talvisodassa tuhoutuneiden kotien tilalle rakennettiin uudet kodit, ja pellot kunnostettiin tuottamaan ruokaa. Kesällä 1944 alkoi toinen evakkovaihe, joka on kestänyt lähes 70 vuotta, Ilonen kertoo.

Karjalaisten odotettiin sulautuvan paikalliseen väestöön. Niin näytti tapahtuvankin pinnallisesti asiaa katsoen, mutta karjalaisuus näyttää Ilosen mukaan jatkuneen melko näkyvänä vuosikymmenestä toiseen.


Kannakselainen identiteettityö nousee tunne- ja toimintakollektiivisuudesta

Kannakselaisten identiteettityö pohjautuu väitöstutkimuksen mukaan kokemukseen perustuvaan tunnekollektiivisuuteen ja tietoon perustuvaan toimintakollektiivisuuteen. Identiteettityö on sekä sisäistä että ulkoista, joista ulkoista identiteettityötä tehdään sekä heimoyhteisyyden että lähiyhteisyyden kanavien kautta.

Kannakselaisen identiteetin rakennetekijöiksi paljastuivat rajan imperatiivi, sosiokulttuurinen aktiivisuus ja aktiivinen kansalaisuus:

– Raja merkitsi pelkoa ja kammoa ensisijaisesti kannaksen rajaseudun asukkaille. Kammo on saanut juurensa perinnetiedosta, mutta sitä vahvistivat Kannaksella eläneiden omat kokemukset jo ennen sotia ja sodissa. Outoutta on ollut myöhemminkin, Ilonen lisää.

Ilosen tutkimuksen mukaan kannakselainen identiteetti on isänmaallista karjalaisuutta, tasa-arvoisuutta, suvaitsevaisuutta, aktiivista kansalaisuutta, yritteliäisyyttä ja yrittäjyyttä.

– Identiteettityötä tehdään käytännössä tietoisella kasvatuksella, perinteen vaalimisella ja arvojen ylläpitämisellä, Ilonen kertoo.


Kannakselaisuutta tutkittu vähän

Anneli Ilosen väitös kannakselaisten identiteettityöstä tuo karjalaisia koskevaan tutkimukseen kaivatun lisän. Kannakselaisia on nimittäin tutkittu hyvin vähän verrattuna etenkin rajakarjalaisuutta koskeviin tutkimuksiin. Aiempi suomalainen tutkimus on painottunut erityisesti Venäjän Karjalaan ja Suomen Karjaloiden ortodoksisilta alueilta evakuoituneisiin. Siten Karjalan kannaksen ja yleensä luterilaisen Karjalan ihmisten ja alueiden identiteetti sekä kulttuuritekijät ovat jääneet tuntemattomammiksi tieteellisen tutkimuksen kohteena.

– Eri karjaloita ei ole tutkimuksissa huomioitu, vaan puhutaan yleensä Karjalasta, vaikka tutkimus koskisi vain yhtä monista erilaisista Karjalan osista, Ilonen sanoo.

Identiteettityötä niin ikään ei ole tutkittu Ilosen tutkimuksen edustamassa eikä yleisessä merkityksessä, vaan niissä on keskitytty johonkin erityiseen aiheeseen.

– Tämän tutkimuksen fokus, karjalainen identiteettityö, on jäänyt aiemmissa tutkimuksissa vähemmälle huomiolle, Ilonen kertoo.

Ilonen on haastatellut väitöstutkimukseensa 29 kannakselaista ja saanut haastatteluin tai kirjoitelmin heidän jälkeläisiltään kokemuksia kolmesta sukupolvesta kaikkiaan yli sadalta henkilöltä. Haastatelluista Kannaksella syntyneistä noin puolet on varttunut Kannaksella nuoreen aikuisikään asti ja loput ovat lapsina evakkoon joutuneita. Haastatelluista iäkkäimmät olivat haastatteluhetkellä 85–95 vuoden ikäisiä. He edustavat sitä sukupolvea, joka on sotinut Suomen sodissa tai toiminut lottina.


Toinen sukupolvi eli pitkään tiedollisessa pimennossa sukunsa kotiseudusta

Anneli Ilosen väitöksen mukaan erityisesti toinen sukupolvi eli evakkojen lapset ovat havahtuneet vasta viime vuosikymmeninä kannakselaisten vanhempiensa tai vanhempansa kotiseutuun ja kotipaikkaan tutustumiseen.

– Toinen sukupolvi on ollut tiedollisessa pimennossa kouluaikoinaan sekä vielä vuosikymmeniä senkin jälkeen. Kolmannella ja neljännellä sukupolvella on ollut aiempaa paremmat mahdollisuudet saada tietoa isovanhempiensa kertomuksista sekä vähitellen avautuneesta lähihistoriasta Neuvostoliiton hajottua, Ilonen kertoo.

Matkat vanhempien ja isovanhempien kannakselaisille kotiseuduille ovat herättäneet jälkipolvien kiinnostusta lisätiedon hankkimiseen sekä kiinnostuksen sukuun ja kannakselaisen suvun kotiseutuun. Kiinnostus on tuottanut Ilosen mukaan jälkipolville myös osallisuutta kylä- ja pitäjäjulkaisujen tekemisessä sekä vanhempien ja isovanhempien avustamisessa tiedon käsittelyssä ja tallennuksessa.

– Vaikenemisen muuri on alkanut murtua evakkojen jälkeläisten maailmassa, kun he ovat löytäneet juuriaan kotiseutumatkoillaan ja kotiseutukirjojen kautta, Ilonen sanoo.


Tietoja väitöstilaisuudesta:

Anneli Ilosen väitöskirja Rajan lapset – Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa tarkastetaan Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa lauantaina 8. kesäkuuta 2013 kello 12. Väitöspaikka on Hauhon yhtenäiskoulun suuropetusluokassa, Tanhuantie 2, Hauho. Vastaväittäjänä toimii kasvatustieteen professori Pirkko Pitkänen Tampereen yliopistosta ja kustoksena kasvatustieteen professori Esa Poikela Lapin yliopistosta


Taustatietoja väittelijästä:

Kasvatustieteiden maisteri Anneli Ilonen (s.1930, Kivennapa) on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2003 ollessaan 72 vuotta. Hän on suorittanut aiemmin nuorisonohjaajatutkinnon Yhteiskunnallisen korkeakoulun sosiaalihuollon opetusjaostossa vuonna 1962. Ilonen kävi kansakoulua kahdeksassa eri koulussa talvi- ja jatkosodan aikana, ja hän sai iltajatkokoulun päätyttyä vuonna 1946 päästökirjan Hollolan Hälvälän piirin kansakoulusta. Oppikoulun käyntiin ei ollut evakkovuosina mahdollisuutta, joten saamatta jääneen yleissivistyksen Ilonen korvasi nuorena aikuisena opiskelemalla kirjeopistossa ja kansanopistoissa. Muuta taitoa ja tietoa hän on kerännyt lyhytkursseilla. Lisäksi hän suoritti opetusjaostotutkintoon vaaditut keskikoulun aineet vuosina 1956 ja 1957. Lukion aineet Tampereen yliopiston koulutusohjelmaan pääsemiseksi hän hankki vuonna 1982 Vimpelin lukiossa sekä vuonna 1983 Tampereen yliopistossa.

Ilonen on työskennellyt Linnalan Kansalaisopiston opettajana Savonlinnassa vuosina 1962–1964, nuoriso- ja raittiussihteerinä Kiuruveden kunnassa vuosina 1964–1968 sekä osastonhoitajana Vuorelan koulukodissa vuosina 1968–1972, josta puoli vuotta virkavapaana Suomen Nuoriso-opiston nuorisotyön opettajan viransijaisena vuonna 1971. Lisäksi hän on työskennellyt nuorisosihteerinä Vimpelin kunnassa vuosina 1973–1982 ja opiskelun ohella Raittiuden Ystävien alueohjaajana sen neljässä piirissä vuosina 1983–1989.


Lisätietoja ja kuvapyynnöt:

Anneli Ilonen, puhelin 050 466 0662, sähköposti anneli.ilonen@pp.armas.fi

Väitöskirjan lehdistökappaleet ovat saatavissa Lapin yliopistokustannuksesta,
puh. 040 821 4242, julkaisu(at)ulapland.fi.


Julkaisun tiedot:

Anneli Ilonen: Rajan lapset – Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa. Acta Universitatis Lapponiensis 258. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2013. ISBN 978-952-484-641-7 (nid.). ISSN 0788-7604.


Julkaisun myynti:

Tiede- ja taidekirjakauppa Tila (Lapin yliopiston pääkirjasto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi), puh. 040 821 4242, julkaisu(at)ulapland.fi, verkkotilaukset: www.ulapland.fi/lup.


LaY/Viestintä/RJ