Kun Ilona Mettiäinen aloitti vuonna 2010 väitöstutkimuksensa Arktisen keskuksen Arktis-tohtoriohjelmassa, hänelle ei tullut mieleenkään, että se johtaisi ikioman valokuvanäyttelyn toteutukseen. Taiteellinen työskentely on auttanut väitöskirjatutkijaa käsitteiden työstämisessä ja herättänyt oivalluksia tiedeviestinnän saralla.
Monitieteiseksi arktiseksi yhteiskuntatieteilijäksi itsensä määrittelevä Ilona Mettiäinen sai kuulla joulukuussa 2009, että hänet on valittu nelivuotiskaudelle Arktisen keskuksen koordinoimaan monitieteiseen Arktis-tohtoriohjelmaan. Heti alkajaisiksi, keväällä 2010, Arktisen keskuksen tiedekeskusyksiköstä kannustettiin aloittavia väitöstutkijoita pohtimaan, miten he voisivat visualisoida tutkimustaan.
– Se tuntui ensin isolta haasteelta. Yhteiskuntatieteilijät työstävät asioita pitkälti sanoilla, käsitteellisesti, ja tutkimusetiikka voi rajoittaa suoranaista tutkimusprosessista kertomista esimerkiksi valokuvilla.
Vuonna 2011 Mettiäinen osallistui Pyhätunturilla Arktis-tohtoriohjelman ja Aalto-yliopiston yhteiseen Design Connections -kesäkouluun, jolloin hän koki oivalluksen taiteellisen työn kautta tapahtuvasta ymmärtämisestä kuulemalla designtutkijoita. Mettiäinen oli harrastanut valokuvausta jo pitkään, ja digitaalinen järjestelmäkamera kulki luontevasti mukana niin työ- kuin vapaa-ajanmatkoilla.
– Sain idean, että alan kuvata Tromssasta samana keväänä ostamaani muovista jääkarhua erilaisissa ympäristöissä. Aloin ottaa kuvia, jotka visualisoisivat tutkimuksessani tarkasteltavia ilmiöitä, kuten mahdollisia tai mahdottomiakin maailmoja, joita ilmastonmuutoksesta voi seurata. Jääkarhu ei liity suoranaisesti ilmastonmuutokseen Lapissa, mutta se on laajalti käytetty arktisen alueen ilmastonmuutoksen symboli.
Muovinen jääkarhu kulki vuosien 2011–2016 aikana Mettiäisen mukana eri puolilla arktista aluetta, mikä johti lopulta siihen, että hän haki ja sai Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta apurahan näyttelyä varten. ”Nanoq – Ilmastonmuutoksen (mieli)kuvi(ttelu)a” -näyttely aukesi yleisölle ensimmäistä kertaa Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa syyskuussa 2016.
Valokuvat avaavat väitöstutkimuksen teoreettista ajattelua
Ilona Mettiäinen kertoo olleensa jo kauan kiinnostunut vuorovaikutteisesta suunnittelusta ja tiedon käytöstä suunnittelussa ja päätöksenteossa. Loppusuoralla olevassa väitöstutkimuksessaan hän on tarkastellut Lapin ilmastostrategian suunnitteluprosessia.
– Alueellisissa ilmastostrategioissa mietitään, mitä ilmastonmuutos voi tarkoittaa arktisten alueiden eri toimijoille ja yhteisöille ja mitä tulisi tehdä. Tutkin sitä, miten ja millaista tietoa eri toimijat hyödyntävät ja tuottavat luodessaan paikallisia ja alueellisia merkityksiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi pyrin kehittämään strategista suunnittelua menetelmänä, jotta sillä voitaisiin paremmin vastata ilmastonmuutokseen sopeutumisen kaltaisiin kompleksisiin haasteisiin.
Valokuvaaminen on auttanut Mettiäistä kehittämään väitöstutkimuksensa teoreettista ajattelua. Tieteisfantasia, jota myös Nanoq-näyttely edustaa, on toiminut apuna erilaisten tulevaisuuden mahdollisten maailmojen kuvittelussa ja esittämisessä.
– On iso haaste tehdä yhteiskunnallista pitkän aikavälin suunnittelua niinkin massiivisella tavalla yhteisöjä ja koko maailmaa muuttavaan asiaan kuin ilmastonmuutokseen liittyen. Ilmastostrategioita tehdessä on pystyttävä paitsi tulkitsemaan tieteellisten ilmastoennusteiden pohjalta odotettavia muutoksia ympäristössä, myös kuvittelemaan asioita, joita sen seurauksena ei ole vielä tapahtunut yhteiskunnassa. On tärkeää tehdä ajatusharjoituksia ja saada näin aikaan alueellisten toimijoiden verkostoja sekä kokemusta sen suunnittelusta, miten muuttuviin olosuhteisiin tulisi varautua.
Nanoq-näyttelyn lisäksi Mettiäinen on hyödyntänyt eri tilanteissa ja eri puolilla arktista aluetta ottamiaan valokuvia laajasti opetustehtävissä, tieteellisissä esitelmissä ja julkaisuissa. Hänen kokemuksensa mukaan valokuvat ovat auttaneet opiskelijoita ymmärtämään luennoilla käsiteltäviä ilmiöitä ja herättäneet keskustelua muuten vaikeasti lähestyttävistä aiheista.
Mettiäinen kannustaa myös muita tutkijoita hyödyntämään monikanavaista ja -aistista työskentelyä omassa työssään.
– Uskon, että avoimuus uusille luoville prosesseille ja asioiden kokeilemiselle hyödyttää tieteen tekemisessä. Tieteellisessä tutkimuksessa tarvitaan myös mielikuvitusta, sillä on pystyttävä myös kuvittelemaan asioita, joita ei ole vielä olemassa. Olen esimerkiksi tutkinut Cornellin yliopiston kanssa ihmisten asenteita ilmastonmuokkausta kohtaan. Ilmastonmuokkausta ei ole vielä tehty, joten tutkittaessa ihmisten suhtautumista ilmastonmuokkaukseen on pystyttävä kuvittelemaan yhdessä. Samalla ymmärrys vielä idullaan olevista asioista ankkuroituu siihen, mitä jo on.
Luovalle tutkijalle onkin tärkeää, että hän voi etsiä ja löytää uutta.
– Toivoisin, että tiedepolitiikka mahdollistaisi laajasti uuden etsimisen ja uudella tavalla tekemisen. Eihän jokainen kokeilu välttämättä onnistu, mutta ne ovat silti tärkeitä. Joskus tulee suuria uusia oivalluksia. Lisäksi tieteestä on voitava viestiä ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla myös suurelle yleisölle ja luoda ymmärrystä sekä tietoa yhdessä toimimalla. Taide voi toimia tällöin apuna.
Ilona Mettiäisen ”Nanoq – Ilmastonmuutoksen (mieli)kuvi(ttelu)a” -näyttely on esillä Suomen suurlähetystössä Washingtonissa 1.3.–30.4.2017. Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskuksessa näyttely oli yleisön nähtävänä 3.9.2016–29.1.2017.
Kuvat: Ilona Mettiäinen/Nanoq
Teksti ja valokuva Ilona Mettiäisestä: Johanna Westerlund