Väitöstutkimuksessa käy ilmi, että nyt esitettävät sote-ratkaisut eivät ole uusia. Julkisten palvelujen laittaminen samaan asemaan yritysten kanssa oli tutkija Särkelän mukaan esillä jo 1990-luvun laman aikana. Silloin sen toteuttamiselle ei ollut poliittisia edellytyksiä. Nyt vuoden 2008 lamasta toipumisen ja valtiontalouden vakauttamisen varjolla on riski, että Sipilän hallituksen kansallisella poliittisella päätöksellä murennetaan lopullisesti Suomessa ollut pohjoismainen hyvinvointimalli ja siihen kuuluva yhteisvastuun lähtökohta.

Sosiaali- ja terveysjärjestöillä on ollut suuri merkitys sosiaalipalvelujen kehittäjinä ja tuottajina Suomessa. Monet kuntien vastuulla olevat sosiaalipalvelut ovat järjestöjen kehittämistyön tuloksia. Järjestöt alkoivat kehittää sosiaalipalveluja aluksi jäsenistönsä tarpeisiin. Kuntien ja järjestöjen välille rakentui vähitellen tiivis kumppanuus. Järjestöjä kutsuttiin 1990-luvun lamassa kuntien avuksi taloudellisessa ahdingossa. Järjestöillä ja kunnilla oli yhteinen intressi vastata kasvaneisiin ihmisten avun tarpeisiin.

— Kuntien ja järjestöjen kumppanuus murtui tutkimuksen tarkastelujakson aikana ja muuttui ostopalvelusuhteiksi. Järjestöt tulivat rinnastettu palvelujen alueella yrityksiin. Niiden yleishyödyllistä, voittoa tavoittelematonta luonnetta ei riittävästi ole tunnistettu ja hyödynnetty, Särkelä toteaa.

Palveluista tulee kauppatavaraa

Järjestöjen aseman muutos on kytkeytynyt Suomessa kilpailukyvyn ja palvelumarkkinoiden rakentamiseen. Muutoksen ovat saaneet aikaan ensisijaisesti muihin kuin järjestöihin liittyvät kansalliset poliittiset valinnat, joita Euroopan unionin sääntely on sittemmin vahvistanut. Järjestöjen muutos on tapahtunut järjestömyönteisestä puheesta huolimatta. Suomessa on liikaa tuudittauduttu ajatukseen, että sosiaali- ja terveyspolitiikka on kansallista päätöksentekoa, jolloin muiden politiikkalohkojen vaikutuksia ei ole osattu ottaa huomioon.

Särkelän mukaan tärkeimmät tekijät järjestöjen palveluntuottaja-aseman muutoksessa olivat eri hallitusten aikana palvelumarkkinoiden vaiheittainen rakentaminen kilpailukyvyn vahvistamiseksi, markkinalogiikan tuominen julkiseen hallintoon ja valtionosuusuudistusten kautta tapahtunut päätösvallan hajauttaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa kunnille.

Muutosprosessi käynnistyi Ahon hallituksen aikana laman mahdollistaessa sellaisten uudistusten kuten valtionosuusuudistuksen läpiviennin, jotka eivät olleet aikaisemmin olleet mahdollisia. Suomen ensimmäisessä kansallisessa hankintalaissa 1990-luvun alussa sosiaali- ja terveyspalveluja ei suljettu kilpailuttamisen ulkopuolelle kansallisella poliittisella päätöksellä toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Myöhemmin hankintalakia uudistettaessa sosiaali- ja terveyspalveluja ei enää voitu rajata hankintojen ulkopuolelle ja niiden erityistä luonnetta ei riittävästi otettu huomioon.

Väitöstutkimus osoittaa, että sosiaali- ja terveyspalveluista tuli vähitellen kauppatavaraa. Niiden hankinnassa hinta nousi tärkeimmäksi tekijäksi laadun kustannuksella. Yritysten osuus sosiaalipalvelujen tuottamisessa kasvoi ohi järjestöjen. Osassa sosiaalipalveluja, esimerkiksi lapsiperheiden ja vammaispalvelujen alueella, järjestöillä on vielä edelleen tärkeä asema. Erityisen tärkeä se on sellaisissa vaativissa sosiaalipalveluissa kuten päihdeäitien kuntoutuksessa ja viittomakielisten palveluissa, joissa ei ole muita tuottajia. Sosiaalipalvelujen tuottaminen on keskittymässä suurille palveluyrityksille.

— Kaikki hallitukset jatkoivat tarkastelujaksoni ajan samaa kilpailukyvyn ja markkinoiden vahvistamisen peruslinjaa. Politiikalla oli kuitenkin väliä, sillä Lipposen hallitukset korostivat muita hallituksia enemmän julkisten palvelujen ensisijaisuutta, julkista vastuuta markkinoiden sijaan ja muiden palveluntuottajien julkisia palveluja täydentävää roolia, Särkelä toteaa.

Politiikan muutos hyvinvointivaltiosta palvelumarkkinoiden rakentamiseen vaikutti myös järjestöjen tärkeimmän rahoittajan Raha-automaattiyhdistyksen rahoituslinjauksiin 1990-luvun lopulta alkaen. Yrittäjät kyseenalaistivat sen avustusten oikeutuksen markkinoiden toimintaa vääristävänä. Samanaikaisesti RAY:n rahapeleihin liittyvä yksinoikeusasema oli Euroopan yhteisön tuomioistuimen arvioitavana. Nämä tekijät saivat yksinoikeusaseman menettämisen pelosta RAY:ssä aikaan suuren varovaisuuden rahoituspäätöksissä. Lopulta se vetäytyi kokonaan järjestöjen tuottamien palvelujen rahoituksesta.

Särkelän mukaan eri tahot kritisoivat tutkimuksen mukaan RAY:n vetäytymistä järjestöjen palvelujen rahoituksesta. Toisin toimiminen olisi edellyttänyt poliittisia linjauksia ja päättäjien tukea, jota RAY ei saanut. On arvioitavissa, että olisi ollut perusteltua ja mahdollista rajoittaa sellaisten palvelujen rahoituksesta vetäytymistä, joissa ei ollut muita yksittäisiä järjestöjä lukuun ottamatta muita tuottajina eikä ollut edellytyksiä markkinoiden syntymiselle.

Tietoja väitöstilaisuudesta:

YTM Riitta Särkelän väitöskirja ”Järjestöt julkisen kumppanista markkinoiden puristukseen: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutos sosiaalipalvelujen tuottajana vuosina 1990–2010” tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 28.10. klo 12, Castrén-salissa, Yliopistonkatu 8, Rovaniemellä. Vastaväittäjänä toimii professori, emeritus Pentti Arajärvi Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Anneli Pohjola Lapin yliopistosta. Tervetuloa!

Tietoja väittelijästä:

Riitta Särkelä (synt. 20.8.1957, Juva) on kirjoittanut ylioppilaaksi Juvan lukiosta vuonna 1976. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1982. Särkelä on toiminut Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n toiminnanjohtajana, sekä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n johtajana. Särkelä on toiminut vuodesta 2015 alkaen Ensi- ja turvakotien liitto ry:n pääsihteerinä.