Väitös: Koulutetut suomalaiset pärjäävät ulkomailla
4.12.2013
Suomesta muuttaa erityisesti nuoria ja koulutettuja ihmisiä, joille Pariisi, Lontoo tai Berliini voi olla yhtä luonteva kotikaupunki kuin Helsinki tai Rovaniemi. Saara Koikkalaisen väitöstutkimuksen mukaan korkeasti koulutetut suomalaiset eivät kohtaa ylitsepääsemättömiä esteitä hakiessaan työtä muista EU-maista. Osaamista ja koulutusta vastaavan työpaikan löytäminen vaatii silti sopeutumista, määrätietoisuutta ja joskus jopa hakeutumista kokonaan toiselle ammattialalle.
YTM Saara Koikkalaisen sosiologian väitöskirja käsittelee Suomesta muihin Euroopan unionin maihin muuttaneiden korkeasti koulutettujen suomalaisten työkokemuksia. Koikkalainen selvitti muun muassa sitä, millaisia taitoja ulkomaille muuttavat tarvitsevat työnhaussaan. Tutkimuksen mukaan suomalaiset koulutetut muuttajat ovat pärjänneet kohdemaissaan hyvin. Valtaosa oli löytänyt mielekkäitä töitä helposti ja ulkomaille muuttamista pidettiin työuran kannalta hyvänä ratkaisuna.
Työnhakutilanteissa hyvä ja monipuolinen kielitaito oli hyödyksi. Suomalaisuus ja skandinaavisuus nähtiin yleensä positiivisena asiana, erityisesti jos työtä haettiin suurista, monikansallisista yrityksistä tai kansainvälisistä järjestöistä, jotka pyrkivät rekrytoimaan työntekijöitä, joilla on erilaisia vahvuuksia. Osa muuttajista oli löytänyt kilpailuetua siitä, että he kuuluvat pieneen muuttajaryhmään, joka osaa harvinaisia kieliä eli suomea ja ruotsia.
Seikkailunhalu vie ulkomaille
Monille tutkimukseen osallistuneista ulkomaille muutto näyttäytyi kokeiluna, jota motivoivat erilaiset elämäntapaan ja henkilökohtaiseen kasvuun liittyvät tekijät eivätkä pelkästään urakehitys tai mahdollisuus parempiin ansioihin.
– Pelkkä parempi ansiotaso tai keveämpi verotus ei houkuttele korkeasti koulutettuja Suomesta. Ura on harvalle ainoa syy muuttoon, siihen tarvitaan myös muita sysääviä tekijöitä, Saara Koikkalainen sanoo.
Silti myös urakehitys näyttää olleen suomalaisille Euroopassa suotuisa. Koikkalaisen tutkimukseen osallistuneista 70 prosenttia arvioi saavansa parempaa palkkaa kuin Suomessa ja 79 prosenttia oli koulutusta ja aikaisempaa työkokemusta vastaavissa työtehtävissä.
Tunnistetaanko suomalainen osaaminen?
Koikkalaisen tutkimuksen teoreettinen mielenkiinto kohdistui siihen, miten koulutettujen suomalaisten monipuolinen osaaminen eli kulttuurinen pääoma siirtyy eurooppalaisten rajojen yli. Erityisesti korkeasti koulutetuille muuttajille on tärkeää, että heidän koulutuksensa, työkokemuksensa ja muulla tavoin hankitut taitonsa tunnustetaan uudessa maassa. Tutkimuksen mukaan siirtyminen tapahtui suhteellisen helposti. 77 prosenttia tutkimukseen osallistuneista arvioi tutkintonsa ja aikaisemman työkokemuksensa arvon tulevan oikein tunnustetuksi kohdemaan työmarkkinoilla. Vain 11 prosenttia ilmoitti kokeneensa syrjintää nykyisessä asuinmaassaan.
Koikkalaisen tutkimukseen osallistui liki neljäsataa ulkosuomalaista kahdestatoista Euroopan unionin jäsenmaasta. Tyypillinen tutkimukseen osallistuja oli 32-vuotias nainen, joka asui Lontoossa avoliitossa ulkomaisen kumppanin kanssa. Tämä keskiverto-osallistuja oli muuttanut ulkomaille vuonna 2007 suoritettuaan ensin korkeakoulututkinnon Suomessa.
Tutkimukseen osallistuneet vastasivat hyvin tilastojen tarjoamaa kuvaa ulkomaille muuttajista. Tyypillinen muuttaja on nykyään 15–34-vuotias nuori nainen. Heidän osuutensa kaikista EU-maihin muuttaneista Suomen kansalaisista on vuosina 1995–2012 ollut noin neljäkymmentä prosenttia. Noin kolmannes Suomesta ulkomaille muuttavista on suorittanut korkeakoulututkinnon.
Tietoja väitöstilaisuudesta:
Saara Koikkalaisen väitöskirja Making it Abroad: Experiences of Highly Skilled Finns in the European Union Labour Markets tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 7. joulukuuta 2013 kello 12 alkaen. Vastaväittelijänä toimii professori Adrian Favell Sciences P.O. yliopistosta Pariisista, Ranskasta ja kustoksena professori Asko Suikkanen Lapin yliopistosta. Tilaisuus järjestetään luentosalissa 3 (Lapin yliopiston päärakennus, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi). Tervetuloa!
Taustatietoja väittelijästä:
Saara Koikkalainen on syntynyt vuonna 1971 Joensuussa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta vuonna 1990. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi Koikkalainen valmistui vuonna 1997 Tampereen yliopistosta. Koikkalainen on työskennellyt kehitysyhteistyötä tekevässä kansalaisjärjestössä Ugandassa ja Helsingissä sekä vuodesta 2002 lähtien Lapin yliopistossa koulutussuunnittelijana, kansainvälisten asiain suunnittelijana ja tutkijana erilaisissa tutkimushankkeissa.
Lisätietoja:
Saara Koikkalainen, saara.koikkalainen (at) ulapland.fi, p. 045 112 8670
Väitöskirjan lehdistökappaleet ovat saatavissa Lapin yliopistokustannuksesta, p. 040 821 4242, julkaisu (at) ulapland.fi
Julkaisun tiedot:
Saara Koikkalainen: Making it Abroad: Experiences of Highly Skilled Finns in the European Union Labour Markets. Acta Universitatis Lapponiensis 267. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2013. ISBN 978-952-484-682-0. ISSN 0788-7604.
LaY/Viestintä/TN