Lapin yliopiston oikeustieteiden opiskelijoista koostuva joukkue menestyi ennätyksellisen hyvin maailman suurimpiin ja arvostetuimpiin kuuluvassa oikeustapauskilpailussa Vis Mootissa. Joukkue pääsi lähes 400 osanottajayliopistosta 16 parhaan joukkoon.

Englanninkielinen Vis Moot on yksi maailman suurimmista oikeustieteiden opiskelijoiden kansainvälisistä oikeustapauskilpailuista. Se keskittyy kansainväliseen välitysmenettelyyn ja riidanratkaisuun sekä kansainväliseen kauppa- ja sopimusoikeuteen. Kyseessä on useita kuukausia kestävä intensiivinen kilpailukokonaisuus, joka huipentuu Hongkongissa ja Wienissä järjestettäviin loppukilpailuihin.

Lapin yliopisto menestyi Wienin loppukilpailussa sijoittumalla 16 parhaan joukkoon. Joukkueeseen kuuluivat oikeustieteiden opiskelijat Rene Arkoma, Jimi von Schrowe, Iita Selkee, Silja Korhonen, Melisa Heiskanen, Oona Poikajärvi, Ella Linna ja Heikki Hukkanen.

– Kilpailuun osallistuminen oli erittäin intensiivinen mutta samalla poikkeuksellisen antoisa kokemus. Kauden aikana opittiin valtavasti yhdessä, ja samalla joukkueeseen muodostui vahva yhteishenki, opiskelijat tiivistävät kokemustaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kilpailun 33-vuotisessa historiassa, kun Lapin yliopisto eteni pudotusvaiheeseen eli 64 parhaan joukkoon. Lapin yliopisto eteni kaikista suomalaisjoukkueista pisimmälle ja jätti taakseen myös monia kansainvälisiä huippuyliopistoja.

Opintojen kohokohta, johon valmistauduttiin kuukausien ajan

Kilpailuun osallistuneiden opiskelijoiden mukaan Vis Moot yhdistää oikeudellisen analyysin, käytännön argumentaation, esiintymistaidon ja tiimityön tavalla, jota tavallisissa opinnoissa pääsee harvoin kokemaan. Opiskelija Oona Poikajärvi kuvailee kilpailua yhdeksi opintojensa kohokohdista.

– Kilpailu kehittää monipuolisesti työelämässä tarvittavia taitoja. Vaikka kilpailukausi on pitkä ja paikoin jopa raskas, tiimin kanssa koetut yhteiset matkat sekä juhlitut saavutukset tekevät osallistumisesta sen vaatimien uhrausten arvoista, Poikajärvi sanoo.

Lapin yliopiston joukkue koottiin hakuprosessissa, johon sisältyivät englanninkieliset haastattelut. Heinäkuussa 2025 joukkue osallistui etänä järjestettyyn Alfred Deakin Moot -oikeustapauskilpailuun. Varsinainen Vis Moot -kausi alkoi lokakuussa 2025 ja jatkui huhtikuulle 2026.

Kilpailussa joukkueet saivat ratkaistavakseen kuvitteellisen kansainvälisen kauppaoikeudellisen riidan. Ensin joukkueet laativat kantajan ja sen jälkeen vastaajan kirjelmät tapausmateriaalin pohjalta. Suullisessa vaiheessa joukkueet esittivät argumenttinsa välitysoikeudelle.

Joukkueen matka- ja majoituskustannukset pyritään ensisijaisesti kattamaan sponsoreiden avulla. Tänä vuonna sponsoreina oli erikokoisia asianajotoimistoja, muita yrityksiä sekä säätiötä ja yhdistyksiä, jotka myönsivät apurahoja projektille.

Joukkuetta valmensivat Lapin yliopiston oikeustieteiden opiskelijat ja alumnit. Valmentajat muun muassa antoivat palautetta kirjelmistä, sparrasivat osallistujien esiintymistaitoja ja toimivat harjoituskierroksilla välitystuomareina.

Pre Moot harjoituskilpailu Tukholmassa.
Tukholman pre mootin finaalissa Lapin yliopisto kohtasi Loyola University of Chicagon. Kuvassa Lapin yliopistoa edustavat Heikki Hukkanen ja Ella Linna.

Loppukilpailuun valmistautumisessa olivat tärkeässä roolissa myös kansainväliset harjoituskilpailut, joihin joukkue osallistui Brnossa, Amsterdamissa, Lissabonissa, Bonnissa, Münchenissä, Tukholmassa, Riiassa, Fribourgissa ja Helsingissä. Näihin pre mooteihin osallistui yleensä neljä joukkueen jäsentä.

– Niissä saimme käytännön kokemusta, palautetta ja toistoja ennen Wienin ja Hong Kongin loppukilpailuja, opiskelijat kertovat.

Kauden aikana joukkue saavutti myös muita merkittäviä tuloksia.

– Pääsimme finaaliin Tukholmassa SCC ja Mannheimer Swartlingin järjestämässä pre-mootissa. Lisäksi Hongkongissa järjestettävässä loppukilpailussa joukkueemme sai kunniamaininnan vastaajan kirjelmästä.

Kunniamaininta oli ensimmäinen laatuaan Lapin yliopistoa edustavalle joukkueelle.

Melisa Heiskanen, Oona Poikajärvi ja Iita Selkee.
Hongkongissa Lapin yliopistoa edustivat Melisa Heiskanen, Oona Poikajärvi ja Iita Selkee.
Menestyksen avaimina vahva sitoutuminen

Kilpailukauden jälkeen joukkue arvioi, että sen menestyksen taustalla on sekä systemaattinen työskentely että hyvä yhteistyö. Oona Poikajärven mukaan joukkueen kunnianhimo näkyi läpi kauden jokaisen jäsenen vahvana sitoutumisena ja panostuksena.

– Moni meistä saapui yhteisiin tapaamisiin suoraan työpäivän jälkeen, ja erityisesti kirjallisessa vaiheessa jokainen oli valmis käyttämään vapaa-aikaansa kirjelmien viimeistelyyn. Myös suullisen vaiheen aikana harjoittelimme tiiviisti sekä keskenämme että muiden joukkueiden kanssa.

Konkreettisten taitojen ja osaamisen kehittymisen lisäksi kilpailun antoisimpia puolia oli muiden kilpailijoiden sekä tulevien kollegoiden tapaaminen eri puolilta maailmaa.

– Kauden aikana luodut kontaktit ja ystävyyssuhteet kantavat pitkälle Vis Moot-kauden jälkeen, Poikajärvi toteaa.

Lisätietoja

Opiskelijat Heikki Hukkanen ja Ella Linna, vismootlapland@gmail.com