Viime vuosien kansainväliset arvioinnit ovat tuoneet esiin suomalaisten oppilaiden
oppimistulosten heikkenemisen ja oppilaiden välisten erojen kasvun (OECD, 2023). Samaan
aikaan monella on vääriä käsityksiä omasta oppimiskyvystään (Opettajalehti, 2025). Tällaiset
negatiiviset uskomukset voivat vaikuttaa siihen, uskaltaako oppilas tarttua uusiin haasteisiin,
pyytää apua tai nähdä virheet luonnollisena osana oppimistaan (esim. Bandura, 1977;
Dweck & Yeager, 2019).

Tunnistan tämän ilmiön myös omasta koulupolustani. Ajattelin peruskoulussa, etten ollut
hyvä oppimaan. Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, ettei oppiminen ollut kiinni vain
lahjakkuudestani, vaan siitä, etten vielä osannut opiskella itselleni toimivilla tavoilla. Tämä
kokemus herätti kiinnostukseni siihen, miten luokanopettajat käsittävät oppimiskyvyn
kehittymisen ja millaisia merkityksiä he sille antavat koulun arjessa.

Oppimiskyvyllä tarkoitan oppilaan valmiutta oppia, käsitellä tietoa ja ohjata omaa
oppimistaan. Oppimiskyvyn kehittyminen voidaankin nähdä prosessina, jossa oppilaan
ymmärrys syvenee, suhtautuminen oppimisen haasteisiin vahvistuu ja kyky säädellä omaa
oppimistaan kehittyy. (esim. Bandura, 1977; Zimmerman, 1989.) Oppimiskykyä ei siis tule
ymmärtää pysyvänä ominaisuutena, vaan dynaamisesti muotoutuvana ilmiönä, johon
voidaan vaikuttaa harjoittelun, palautteen, oppimiskokemusten ja oppimisympäristön
kautta (esim. Dweck, 2006; Stobart, 2014.) Tästä syystä sen tavoitteellinen tukeminen on
koulun keskeinen tehtävä jo varhaisista kouluvuosista lähtien.

Toteutin tutkimukseni fenomenografisella lähestymistavalla, sillä tavoitteeni oli tarkastella,
millaisia erilaisia käsityksiä luokanopettajilla on oppimiskyvyn kehittymisestä. Keräsin
aineiston verkkokyselylomakkeella, johon vastasi kuusi luokanopettajaa. Tarkastelin
aineistoa keskittyen siihen, millaisia käsityksiä opettajilla on oppimiskyvyn kehittymisestä.
Lisäksi analysoin heidän näkemyksiään yrittämisen ja harjoittelun merkityksestä sekä siitä,
millaisena he näkevät oman roolinsa tämän kehityksen tukemisessa.

Tuloksissa nousi esiin neljä keskeistä näkökulmaa oppimiskyvyn kehittymisestä.
Luokanopettajat kokivat oppimiskyvyn kehittymisen näkyvän erityisesti oppilaan
työskentelyssä, vuorovaikutustilanteissa sekä arviointi- ja ohjaustilanteissa. Lisäksi he
ymmärsivät oppimiskyvyn kehittymisen muutoksena oppilaan toiminnassa, joka voi ilmetä
esimerkiksi oppimaan oppimisen taitojen vahvistumisena, vastuullisuuden lisääntymisenä ja
myönteisempänä suhtautumisena oppimiseen.

Yrittäminen ja harjoittelu korostuivat tutkimuksessani oppimiskyvyn kehittymistä tukevina
tekijöinä. Tutkimukseen osallistuneiden opettajien käsitysten mukaan ne voivat vahvistaa
oppilaan uskoa omiin kykyihinsä, lisätä sinnikkyyttä ja auttaa näkemään epäonnistumiset
osana oppimisprosessia. Opettajan rooliin kuuluivat esimerkiksi motivaation tukeminen,
yksilöllinen ohjaus ja turvallinen ilmapiiri, jossa oppilas uskaltaa yrittää parhaansa.
Tutkimukseni perusteella opettajat eivät ymmärtäneet oppimiskyvyn kehittymistä vain
arvosanojen paranemisena, vaan moniulotteisena prosessina, mikä on linjassa aiemman
tutkimuksen kanssa, jossa oppiminen nähdään myös motivaatioon, minäpystyvyyteen ja
vuorovaikutukseen liittyvänä ilmiönä (esim. Bandura, 1977; Ryan & Deci, 2000; Zimmerman,
1989).

Tuloksia tulee tarkastella suuntaa antavina pienen aineiston vuoksi. Tutkimuksen tuloksia
voidaan kuitenkin hyödyntää opettajakoulutuksessa, esimerkiksi tarjoamalla konkreettisia ja
monipuolisia tapoja tunnistaa ja tukea oppilaan kehittymistä monipuolisesti. Ne
muistuttavat, että koulun tehtävänä ei ole ainoastaan opettaa sisältöjä, vaan myös vahvistaa
oppilaan uskoa omaan kykyynsä oppia.

Oona-Roosa Kallionpää
Kasvatustieteiden tiedekunta
Luokanopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelma
Blogikirjoitus perustuu pro gradu –tutkielmaani
“Oppilas suhtautui tekstiilityöhön vihamielisesti ja hän oli varma, että hän ei tule koskaan
oppimaan neulomista” Luokanopettajien käsityksiä oppimiskyvyn kehittymisestä

Lähteet
Bandura, A. (1977). Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change. Psychological Review, 84(2), 191–215. https://doi.org/10.1037/0033-295X.84.2.191

Dweck, C. S. (2006). Mindset: The new psychology of success. Random House.

Dweck, C. S., & Yeager, D. S. (2019). Mindsets: A view from two eras. Perspectives on
Psychological Science, 14(3), 481–496. https://doi.org/10.1177/174569161880416
OECD. (2023). PISA 2022 results (Volume I). OECD Publishing.
https://doi.org/10.1787/53f23881-en

Rantamäki, P. (2025). Peruskoulun traumoja purkamassa. Opettajalehti.
https://www.opettaja.fi/tyossa/peruskoulun-traumoja-purkamassa/

Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2000). Self-determination theory. American Psychologist, 55(1),
68–78

Stobart, G. (2014). The expert learner. Open University Press.

Zimmerman, B. J. (1989). A social cognitive view of self-regulated learning. Journal of
Educational Psychology, 81(3), 329–339