Taloutemme peruspilarit

Lapin yliopisto on taloudellisesti itsenäinen julkisoikeudellinen laitos. Rahoituksemme pohjautuu kolmeen pääluokkaan: valtion myöntämään perusrahoitukseen, ulkopuolisista rahoituslähteistä haettavaan täydentävään rahoitukseen sekä sijoitustoiminnan tuottoihin.

Valtion perusrahoituksen jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen yliopistoille laskennallisella rahoitusmallilla. Malli huomioi yliopistojen tuloksellisuuden muun muassa opetuksessa ja tutkimuksessa sekä tulossopimuksissa sovitut kehittämistoimet esimerkiksi valtakunnallisissa tehtävissä ja rakenteellisessa kehittämisessä.

Nimensä mukaisesti täydentävä rahoitus täydentää perusrahoitusta, ja se koostuu pääasiassa hankerahoituksesta. Hankkeiden avulla yliopistomme toteuttaa muun muassa tutkimustoimintaa sekä alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Sijoitustoiminnan tuotoilla pystymme tuottamaan taloudellista vakautta toimintamenoihimme sekä tekemään strategisia avauksia.


Talous 2025

Lapin yliopiston talous vahvistui vuoden 2025 tilinpäätöksellä.

Keskeiset nostot vuoden 2025 taloudesta:

  • Liiketulos (toimintatuottojen ja -kulujen erotus) oli 1,0 milj. € ja tilikauden voitto 4,2 milj. €.
  • Vaikka valtionrahoitus pieneni, kasvoi liikevaihto 3,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevaihto oli 68,8 milj. €.
  • Liiketoiminnan tuotot ja hankerahoitukset kasvoivat arvioitua paremmin.
  • Henkilöstökulut olivat 47,7 milj. €, joka on 70,3 % kaikista toimintakuluista.
  • Kaikkien toimintakulujen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 4,1 %, joka voidaan arvioida kohtuulliseksi huomioiden mm. palkkojen sopimuskorotukset ja kasvanut hanketoiminta. Toimintakulut vuonna 2025 olivat 67,8 milj. €
  • Sijoitusmarkkinat tasaantuivat huhtikuun 2025 voimakkaiden heiluntojen jälkeen. Yliopiston sijoitusten arvo tilinpäätöksessä oli 47,9 milj. €.
Talouden tunnusluvut
Kuvassa listattu vuosien 2022 - 2024 merkittävimpiä tunnuslukuja.

Täydentävä rahoitus

Yliopistomme toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita, joihin saamme rahoitusta useista lähteistä. Vuonna 2025 merkittävimpiä hankerahoitusten rahoituslähteitä olivat Suomen Akatemia (26 %), rakennerahastot (25 %), muut ulkomaiset (23 %) ja ministeriöt (19 %). Tavoitteenamme on lisätä kansainvälisen tutkimusrahoituksen osuutta hankerahoituksen kokonaisvolyymissa.

Sijoitustoiminta

Sijoitustoiminnan alkupääoman saimme valtion pääomituksessa vuonna 2010 yliopistolain muutoksen yhteydessä. Sijoituksiin kohdennamme myös edellisten tilikausien ylijäämiä ja varainhankinnan tuottoja. Sijoitustoimintaa ja sijoitusten kohdennusta ohjaa vuodesta 2025 lähtien Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n yhteinen sijoitusstrategia. Varsinaisen sijoitustoiminnan sijoitusvarallisuutemme vuonna 2025 oli 47,9 milj. €. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tavoitteina ovat tasaisen ja ennustettavan tuottovirran tarjoaminen yliopistotoiminnan rahoittamiseksi sekä pääoman reaaliarvon säilyttäminen ja kasvattaminen pitkällä aikavälillä. Pitkän aikavälin reaalituottotavoite asettuu 3-6 prosenttiin.


Tilinpäätökset

Tilinpäätökset ovat luettavissa oheisista pdf-tiedostoista.

Tilinpäätös 2025 (pdf)

Tasekirjat sisältävät yliopiston toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Vanhemmat tasekirjat ovat saatavilla yliopiston kirjaamosta, kirjaamo (at) ulapland.fi.

Viimeksi päivitetty: 26.6.2026