Opintoaika ja opiskeluoikeudet

Kun sinut hyväksytään opiskelemaan yliopistoon, saat opiskeluoikeuden joko tiettyyn tutkintoon, erillisiin opintoihin tai tiettyin opintokokonaisuuksiin tai opintoihin. Alemmalle (kandidaati) ja ylemmälle (maisteri) tutkinnolle on asetettu suorittamisajat, joiden puitteissa tutkinto tulee suorittaa. Tietyin mahdollisuuksin voidaan opintoaikaa kuitenkin pidentää. Jatkotutkinta (tohtori) suorittaville ei ole määritelty tutkinnnon suorittamisaikaa, joskin ohjeellinen aika on neljä vuotta. Muissa opinnoissa (erilliset opinnot, avoimen yliopiston opinnot) opiskeluoikeus annetaan opetuksen järjestämisajaksi, yleensä yhdeksi tai kahdeksi lukuvuodeksi.

Opiskeluoikeuden lisäajan lisäksi on mahdollista hakea opiskeluoikeuden palauttamista. Opiskeluoikeudesta voi myös luopua tai se voidaan peruuttaa. Opiskeluoikeus on myös mahdollsita siirtää toiseen koulutusohjelman, pelkästään maisterintutkintoon tai toiseen yliopistoon.


Valmistu määräajassa!

Sinun tulee suoriutua opinnoistasi määräajassa. Opintoaikoja rajaava laki koskee kaikkia opiskelijoita, jotka ovat saaneet tutkinnonsuoritusoikeuden 1.8.2005 tai sen jälkeen. Tutkinnon suorittamisen tavoiteaikaan sisältyvät tutkintosi pääaine- ja sivuaineopinnot sekä kieli- ja menetelmäopinnot. Voit sisällyttää tutkintoosi vaihto-opiskelua tai harjoittelun, jotka tulee myös suorittaa tavoiteajan sisällä.

Tutkinnon suorittamisaika

Alempi + ylempi korkeakoulututkinto – tavoiteaika viisi lukuvuotta (5 vuotta)
Jos olet saanut opiskeluoikeuden sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon, on sinulla oikeus suorittaa tutkinnot enintään kahta vuotta tavoiteaikaa pidemmässä ajassa.

Alempi korkeakoulututkinto – tavoiteaika kolme lukuvuotta (3 vuotta)
Alemman korkeakoulututkinnon voit suorittaa enintään yhtä vuotta tavoiteaikaa pidemmässä ajassa.

Ylempi korkeakoulututkinto – tavoiteaika kaksi lukuvuotta (2 vuotta)
Jos olet saanut opiskeluoikeuden pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon, on sinulla oikeus suorittaa tutkinto enintään kahta vuotta tavoiteaikaa pidemmässä ajassa.

Tohtorin tutkinto
Tohtorin tutkinnon suorittamisen suositusaika on neljä vuotta.

Tarvitsetko taukoa opintoihin?

Voit ilmoittautua poissaolevaksi enintään neljäksi lukukaudeksi ilman että poissaoloaikaa lasketaan tutkinnon suorittamisajaksi. Jos kuitenkin aloitit uutena opiskelijana opintosi syksyllä 2015 tai sen jälkeen, voit ilmoittautua poissaolevaksi enintään kahdeksi lukukaudeksi. Lisäksi voit ilmoittautua poissaolevaksi tietyistä lakisääteisistä syistä (alla). Jos puolestaan laiminlyöt ilmoittautumisen, kuluu tutkinnon suorittamisaikasi sinä aikana.

Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa:

  • vapaaehtoista asepalvelusaikaa tai asevelvollisuuden suorittamisaikaa,
  • äitiys-, isyys- tai vanhempainloma-aikaa,
  • korkeintaan kahden lukuvuoden (neljän lukukauden) muuta poissaoloa, jonka ajaksi olet ilmoittautunut poissa olevaksi,
  • korkeintaan yhden lukuvuoden (kahden lukukauden) muuta poissaoloa, jos olet aloittanut opintosi 1.8.2015 tai sen jälkeen.

Lue lisää poissaoloilmoittautumisesta. Lakisääteisen poissaolon osoalta toimi lisäksi näin:

  1. Hanki todistukset lakiperusteisen poissaolon syistä.
  2. Toimita todistukset Opiskelupalveluihin (opinto@ulapland.fi) poissaoloilmoittautumisen yhteydessä.

Opiskelun aikaiset muutokset opiskeluoikeuksissa

Opiskelujen aikana elämäntilanteesi voi muuttua monellakin tavalla. Alta löydät ohjeita erilaisiin muuttuviin tilanteisiin, jotka edellyttävät sinulta opiskeluoikeuteen liittyviä toimia. Katsothan ohjeet otsikon alta.

Voit saada tarvittaessa lisäaikaa tutkintosi opintojen loppuun suorittamiseksi. Seuraa jäljellä olevaa tutkintokohtaista opiskeluaikaasi Pepissä. Kun opiskeluoikeutta on jäljellä alle kuusi kuukautta, täytä lisäaikahakemus, jossa esität tavoitteellisen ja toteuttamiskelpoisen valmistumissuunnitelman opinnoillesi.

Voit saada lisäaikaa kerrallaan 1–4 lukukaudeksi. Jos opintojen loppuun saattaminen kestää pidempään, sinun on haettava lisäaikaa aina uudella hakemuksella.

Opiskeluoikeuden lisäajan hakemuksen käsittelymaksu 50 €. (Valtioneuvoston asetus perittävistä maksuista 1082/2009 4§.)

Maksa opiskeluoikeuden lisäaikahakemuksen käsittelymaksu Lapin yliopiston tilille:

SAAJA: Lapin yliopisto
IBAN: FI90 5640 0220 2453 23
SWIFT: OKOYFIHH
VIITE: 632973
SUMMA: 50 €

Liitä kuitti suoritetusta maksusta opiskeluoikeuden lisäaikahakemukseen.
Huom! Mikäli tarvitset lisäaikaa muuhun kuin tutkintoon johtavaan koulutukseen, älä maksa maksua ja täytä lomaketta, vaan ole suoraan yhteydessä kyseisen koulutuksen vastuuopettajaan.

Lisäajan saamisen ehdot

Voit saada opinnoillesi lisäaikaa, jos sinulla on mahdollisuus suorittaa tutkintosi loppuun kohtuullisessa ajassa. Tällöin otetaan huomioon jo suorittamiesi ja puuttuvien opintojen määrä ja laajuus sekä aikaisemmat päätökset lisäajan myöntämisestä. Päätöksessä otetaan huomioon myös henkilökohtainen elämäntilanteesi:

  • sairaus tai vaikea elämäntilanne
  • yhteiskunnallinen osallistuminen opiskeluaikana
  • osallistuminen kansainväliseen opiskelija- tai harjoittelijavaihtoon
  • systemaattinen huippu-urheiluun valmentautuminen.

Näin haet lisäaikaa

  • Täytä sähköinen hakulomake (vaatii voimassa olevan käyttäjätunnuksen) ja kirjaa hakemukseen
    • luettelo puuttuvista opinnoista
    • aikataulu puuttuvien opintojen ja tutkintosi suorittamiseksi
  • Lähetä hakulomake 30.4. mennessä, jos opiskeluoikeutesi päättyy 31.7., tai 30.10. mennessä, jos opiskeluoikeutesi päättyy 31.12. Voit lähettää hakemuksesi myös em. päivämäärien jälkeen lukukauden loppuun mennessä, mutta varaudu tällöin siihen, ettei hakemusta välttämättä ehditä käsitellä ennen opinto-oikeutesi katkeamista.Älä liitä hakemukseen lääkärintodistusta tai muuta arkaluonteista tietoa elämäntilanteestasi. Käsittelijä pyytää sinulta tarvittaessa tarkempaa selvitystä tai todistusta viivästymiseen vaikuttaneista syistä.
  • Saat päätöksen sähköpostitse noin kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.

Lisätietoja ja tiedustelut lisaajat@ulapland.fi.

Myönteinen päätös

Jos saat myönteisen päätöksen, tulee sinun tehdä lukuvuosi-ilmoittautuminen määräajassa.

Hyödynnä tarjoamiamme  ohjauspalveluja, jotta pysyt valmistumissuunnitelmassasi.

Tee lukuvuosi-ilmoittautuminen >

Kielteinen päätös

Jos et ole suorittanut opintoja juuri lainkaan, eikä sinulla ole hyväksyttäviä syitä opintojesi viivästymiseen, ei lisäaikaa myönnetä. Uutta lisäaikaa ei myönnetä, mikäli opintosi ovat edenneet merkittävästi alkuperäistä valmistumissuunnitelma-aikataulua hitaammin, etkä ole esittänyt hitaalle etenemiselle hyväksyttävää syytä.

Muutoksenhaku

Voit hakea päätökseen oikaisua tiedekunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa. Tiedekunnan oikaisuvaatimuksen antamaan päätökseen voit hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Jos et ehtinyt hakea määräajassa lisäaikaa opinnoillesi ja opintoaikasi on päättynyt, voit hakea opiskeluoikeuden palauttamista.

Opiskeluoikeuden palauttamisen maksu 50 €. (Valtioneuvoston asetus perittävistä maksuista)

Maksa opiskeluoikeuden palauttaminen Lapin yliopiston tilille:

SAAJA: Lapin yliopisto
IBAN: FI90 5640 0220 2453 23
SWIFT: OKOYFIHH
VIITE: 632973
SUMM: 50 €

Liitä kuitti maksusta opiskeluoikeuden palauttamisesta hakemukselle.

Näin haet opiskeluoikeuden palauttamista

1.  Täytä sähköinen hakulomake, jossa esität luettelon puuttuvista opinnoistasi ja aikataulun niiden suorittamiseksi. Klikkaa lopuksi ”Tallenna” lähettääksesi lomakkeen.

2. Saat päätöksen sähköpostitse viimeistään kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.

Lisätietoja ja tiedustelut lisaajat@ulapland.fi.

Päätös

Jos opiskeluoikeutesi palautetaan, tulee sinun tehdä lukuvuosi-ilmoittautuminen. Saat maksuun ohjeet sähköpostitse opiskelupalveluista sen jälkeen, kun myönteinen päätös palauttamista on lähetetty tiedekunnasta opiskelupalveluihin.

Jos valmistumissuunnitelmasi ei ole toteuttamiskelpoinen, ei opiskeluoikeutta palauteta.

Muutoksenhaku

Voit hakea päätökseen oikaisua tiedekunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa.

Tiedekunnan oikaisuvaatimuksen antamaan päätökseen voit hakea muutosta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Voit luopua tutkinnonsuorittamisoikeudestasi ilmoittamalla asiasta kirjallisesti Opiskelupalveluihin (opinto (at) ulapland.fi) oheisella lomakkeella: Opiskeluoikeudesta luopuminen (PDF). (Lataa tiedostopohjasta kopio itsellesi (File – Create a Copy – Download a copy), älä täytä avautuvaa lomaketta.) Tekemäsi luopumisilmoitus on sitova.

Merkitsemme tiedon opintorekisteriin ja ilmoitamme asiasta tiedekuntaasi. Tutkinnon suorittamisoikeutesi päättyy ilmoituspäivästä lukien.

Jos haluat keskeyttää opintosi työvoimapoliittisia etuuksia varten, tulee sinun päättää opintosi kokonaan. Ota yhteyttä työvoimaviranomaiseen, joka kertoo tarkemmat menettelytavat ja seuraamukset työttömyysetuuden hakemisessa. Lue lisää työttömyysturvalaista.

Kun luovut opiskeluoikeudestasi, päättyy myös mahdollinen ylemmän tutkintosi optio-oikeus ilmoituspäivästä lähtien. Luopumisen jälkeen et voi enää jatkaa tutkinnon suorittamista etkä hakea opiskeluoikeuden palauttamista. Jos haluat palata myöhemmin opintojesi pariin, on sinun haettava opiskelupaikkaa normaalin opiskelijavalinnan kautta.

Voimme peruuttaa opiskeluoikeutesi, mikäli laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Opiskeluoikeuden peruuttamista ja sen palauttamista koskeva laki tuli voimaan 1.1.2012 SORA-lainsäädäntönä. Sovellamme opiskeluoikeuden peruuttamista koskevaa yliopistolakia sosiaalityön, opettajankoulutus ja kuvataidekasvatuksen koulutuksiin.

SORA-lait mahdollistavat korkeakoulujen ja koulutuksen järjestäjien puuttumisen tilanteisiin, jotka liittyvät opiskelijoita koskeviin soveltumattomuus- ja turvallisuuskysymyksiin. Tällä halutaan erityisesti parantaa mm. alaikäisten turvallisuutta, opiskelu- ja työyhteisön turvallisuutta sekä yksittäisen opiskelijan oikeusturvaa.

Voimme peruuttaa opiskeluoikeutesi, jos

  • olet vaarantanut toistuvasti tai vakavasti opinnoissasi toisen henkilön terveyden tai turvallisuuden ja osoittautunut ilmeisen soveltumattomaksi toimimaan opintoihin liittyvissä käytännön tehtävissä tai harjoittelussa tai
  • on ilmeistä, ettet terveydentilaltasi tai toimintakyvyltäsi täytä opiskelijaksi ottamisen edellytyksiä tai
  • olet jo hakuvaiheessa salannut sellaisen tiedon, joka olisi voinut estää valintasi opiskelijaksi.

SORA-säännökset ovat lainsäädäntökokonaisuus, johon kuuluvat seuraavat lait: laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998), laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998), ammattikorkeakoululaki (351/2003) ja yliopistolaki (558/2009).  Lainsäädäntö liittyy mm. opiskelijaksi ottamisen esteisiin, opiskeluoikeuden peruuttamiseen ja palauttamiseen sekä huumausainetestaukseen. Ne ovat opetus- ja kulttuuriministeriön lainsäädäntöä, joka tuli voimaan 1.1.2012.

Henkilö katsomassa kiikareiden läpi syksyistä maisemaa.

Koulutusohjelman vaihtaminen

Eikö valitsemasi opinnot tunnu soveltuvilta? Yliopistossa sinun on mahdollista hakea vaihtoa tiedekuntasi sisällä toiseen koulutusohjelmaan. Lapin yliopistossa koulutusohjelman vaihtoa on mahdollista hakea kasvatustieteiden, taiteiden ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnissa.

  • Hakuaika on toukokuussa, kevään 2026 tarkempi hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.
  • Hae koulutusohjelman vaihtoa erillisellä hakulomakkeella (ks. alla)
  • Sinulla täytyy olla vähintään perusopinnot (25 op:ta) suoritettuna siitä koulutusohjelmasta, johon haet vaihtoa.
  • Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti ja päätökset tehdään sen perusteella, mahtuuko koulutusohjelmaan lisäopiskelijoita ja soveltuuko hakija tiedoiltaan ja taidoiltaan hakemaansa koulutusohjelmaan. Hakijalta voidaan tarpeen mukaan pyytää lisänäyttöjä osaamisesta (esim. portfolio).
  • Jos sinulle myönnetään siirto uuteen koulutusohjelmaan, menetät aiemman pääaineesi opiskeluoikeuden.

Huom! Koululusohjelman vaihtaminen Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan luokanopettajakoulutukseen ja Taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatukseen ei ole mahdollista.

Taiteiden tiedekunnassa sisäistä siirtoa hakevan on liitettävä hakemukseen opintosuoritusote sekä perustelut pääaineen vaihdolle.

Lisätietoja saat tiedekuntien opintopäälliköiltä.


Siirtyminen toiseen tiedekuntaan tai yliopistoon

Oletko vaihtamassa kokonaan opiskelualaa tai haluatko siirtyä toiseen yliopistoon? Katso lisätietoja siirtohauista.


Siirto suoraan maisterintutkintoon

Opiskeletko Lapin yliopistossa kandidaatin tutkintoa? Onko sinulla myös aiempi korkeakoulututkinto? Voit tietyissä tapauksissa hakea siirtoa suoraan oman koulutusohjelmasi maisterintutkintoon aiempien opintojesi perusteella. Tämä voi olla mahdollista kasvatustieteiden, taiteiden ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnissa. Maisterintutkintoon siirtyvät luopuvat oikeudesta suorittaa kandidaatin tutkinnon. Hakuaika siirrossa maisterintutkintoon on jatkuva. Alta löydät lisätietoja tiedekunnittain.

Kasvatustieteiden tiedekunnan ohjeistus lisätään sivulle syksyllä 2025. Lisätietoja voit kysyä kasvatustieteiden tiedekunnasta.

Taiteiden tiedekunnassa sisäinen siirto suoraan maisteriopintoihin koskee niitä opiskelijoita, jotka on hyväksytty suorittamaan taiteen kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja jotka ovat aikaisemmin suorittaneet:

  • yliopistomme ulkopuolella taideteollisen alan tai lähialan ammattikorkeakoulututkinnon
    tai
  • kandidaatin tai maisterin tutkinnon.

Edellä mainitut opiskelijat voivat hakemuksesta siirtyä suorittamaan kaksivuotista taiteen maisterin tutkintoa (120 op) tutkintoasetuksen mukaisesti. Maisterin tutkintoon siirtyvät luopuvat tällöin oikeudesta suorittaa taiteen kandidaatin tutkinnon. Maisteriopintojen lisäksi opiskelijat suorittavat täydentävät opinnot henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti.

Voit hakea siirtoa oman koulutusohjelman maisteriopintoihin. Tarkista ennen siirtohakemusta siirron mahdollinen vaikutus opintotukeen.

Henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan kirjatut kandidaattitason täydentävät opinnot on suositeltavaa suorittaa ennen kuin haet siirtoa maisterin tutkintoon. Täydentävät opinnot sisällytetään maisteriopintojen sivuaineisiin (ei koske kuvataidekasvatusta). Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa täydentävät opinnot sisällytetään maisteriopintojen valinnaisiin sivuaineisiin vain siinä tapauksessa, että opettajan pedagogiset opinnot on suoritettu aiemmin. Kandidaattitason täydentävien opintojen rinnalla voit suorittaa maisteriopintoja.

Ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintoja koskevat samat kielisäädökset, joten amk-tutkinnon tai yliopistotutkinnon suorittaneilta ei vaadita maisteriopintoihin kieliopintoja. Ohje ei koske ulkomailla suoritettuja vastaavia tutkintoja. 

Voit siirtyä opiskelemaan suoraan maisterintutkintoa, jos sinulla on opiskeluoikeus yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa kandidaatinopintoihin ja olet suorittanut aiemmin vähintään alemman korkeakoulututkinnon. Siirto on mahdollista oman pääaineesi maisteriopintoihin. Hakuaika on jatkuva.

Siirron myöntämisen jälkeen suoritat yhteiskuntatieteiden tai hallintotieteiden maisterin tutkinnon. Aiemmista opinnoistasi riippuen saatat joutua suorittamaan myös erikseen määriteltyjä täydentäviä opintoja.

Katso täydentävien opintojen listat:

Politiikkatieteissä ja sosiologiassa täydentäviksi opinnoiksi tulee politiikkatieteiden ja sosiologian perus- ja aineopinnot (lukuunottamatta kandidaatintutkielmaa), ellei näitä tai vastaavia opintoja ole jo tehty.

Kuka voi hakea?
Olet tiedekuntamme perustutkinto-opiskelija ja olet aiemmin suorittanut vähintään kandidaatintutkinnon tai jonkin seuraavista:

  • soveltuvan AMK-tutkinnon (hallintotieteen ja hallintotieteen, erityisesti johtamisen psykologian pääaineopiskelijat)
  • liiketalouden AMK-tutkinnon (johtamisen pääaineopiskelijat)
  • matkailualan AMK-tutkinnon (matkailututkimuksen pääaineopiskelijat)
  • sosionomin (AMK) tutkinnon, tai muun alan AMK-tutkinnon (sosiaalityön pääaineopiskelijat).

Hyväksymme myös vastaavat ulkomaiset tutkinnot.

Voit hakea siirtoa heti opintojesi alussa. Suosittelemme, että suoritat sinulle määriteltävät täydentävät opinnot ennen pääaineen syventäviin opintoihin siirtymistä.

Näin haet siirtoa
1. Täytä sähköinen hakulomake.

2. Liitä hakemukseen

  • todistus aiemmasta tutkinnosta
  • aiemman tutkinnon opintorekisteriote.

3. Lähetä hakemus klikkaamalla lomakkeen lopussa olevaa Tallenna-painiketta.

Siirtopäätökset

Saat tiedon maisterin tutkintojen siirtopäätöksistä noin kuukauden kuluessa sähköpostitse. Päätöksen jälkeen päivitämme maisterivaiheen HOPSisi Pepissä niin, että siinä on  mukana sinulta edellytettävät maisterintutkintoa täydentävät opinnot.

Kysy lisää opintopäälliköiltä

Mikko Vehkaperä
P. 040 484 4211
etunimi.sukunimi@ulapland.fi

 


Viimeksi päivitetty: 24.10.2025