Taiteilijalle

Pääkampuksen gallerioihimme kuuluvat F-talon galleriat Seinä, Hämärä, Kilo, Lyhty, Kajo, Kopio, Puoti ja Kellari sekä D-siivessä sijaitseva Galleria Lovisa. Tiedekeskus Arktikumin yhteydessä sijaitsevat galleriamme Valo, Katve I ja Katve II. Yliopistoltamme löytyy myös muita tiloja satunnaisten pop up -näyttelyiden järjestämistä varten.

Galleriamme toimivat sallivana ympäristönä monenlaiselle taiteelle. Vaihtuvissa näyttelyissä esitellään perinteisten kuvataiteen lajien piirustuksen, maalauksen ja kuvanveiston ohella ympäristö-, media- ja valokuvataidetta, taiteellista tutkimusta sekä muotoilua eri taideteollisuuden aloilta. Nähtävillä on opiskelijoidemme opintoihin kuuluvia ja itsenäisiä taideproduktioita, henkilökuntamme taidetta ja taiteellista tutkimusta sekä vierailevien taiteilijoiden näyttelyitä.


Hae näyttelyaikaa

Galleriaa voi hakea taiteellisen tutkimuksen esittämiseen, opintoihin ja väitöstutkimukseen sisältyviin näyttelyihin sekä hankkeiden näyttelyihin.

Myös yliopiston ulkopuoliset voivat hakea näyttelytilojamme. Gallerioiden vuokrahinnat löytyvät hakulomakkeista. Opintoihin kuuluvat näyttelyt ovat maksuttomia.

 

Pääkampuksen F-talon gallerioistamme voi hakea näyttelyaikaa kaksi kertaa lukuvuodessa. Kevätkauden näyttelyaikoja haetaan syksyisin ja syyskauden näyttelyaikoja keväisin. Näyttelyajat ovat kevätkaudella tammi-kesäkuussa ja syyskaudella syys-joulukuussa.

Arktikum-talon gallerioissamme järjestetään taiteiden tiedekunnan ja yhteistyöverkostojen näyttelyitä. Vapaista haettavista näyttelyajoista Arktikumin Katve-gallerioihimme ilmoitetaan erikseen tiedekunnan opiskelijoille.

Pääkampuksen F-talon gallerioissamme näyttelyajat kestävät kolme viikkoa ja Arktikumin gallerioissamme neljä-kahdeksan viikkoa. Taiteiden tiedekunnan kuukauden taiteilijoita esittelevässä Galleria Lovisassa näyttelyt vaihtuvat kuukausittain.

Näyttelytilaa haetaan tulostetulla hakulomakkeella. Hakulomakkeet löydät alla olevien linkkien kautta. Tallenna lomake omalle laitteellesi, täytä se ja tulosta.

Merkitse hakemukseen, mitä galleriatilaa ja näyttelyaikaa haet sekä liittyykö näyttely opintoihisi tai väitöstutkimukseesi. Myös toiveet tarvittavista AV-laitteista ja näyttelykalusteista on hyvä ilmoittaa hakemuksessa. Liitä hakemukseen noin yhden sivun pituinen näyttelysuunnitelma sekä mahdollista kuvamateriaalia.

Toimita hakemus Leila Lipiäisen postilokeroon taiteiden tiedekunnassa tai osoitteella:

Lapin yliopisto
Taiteiden tiedekunta
Leila Lipiäinen
PL 122, 96101 ROVANIEMI

Taiteiden tiedekunnan näyttelytoimikunta käsittelee hakemukset ja tekee lopulliset näyttelyvalinnat. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä sähköpostitse.

  • 2 Full HD -projektoria Galleria Hämärässä
  • Full HD -projektorit molemmissa Katve-gallerioissa
  • 3 kpl 42” -näyttöjä Arktikum-talon gallerioissa
  • MacBook Pro -kannettava
  • Blu-ray- ja DVD-soittimia
  • Kuulokkeita
  • Erikokoisia veistosjalustoja
  • F-talon 1. kerroksen gallerioissa liikuteltavia seinäkkeitä

Tutustu tiloihin gallerioiden esittelysivulla.


Näyttelyn järjestäminen

Kirjoita lehdistötiedote ja toimita se Leila Lipiäiselle 10 päivää ennen näyttelyä. Liitä mukaan myös kuvamateriaalia. Huolehdimme tiedotteen ja kuvamateriaalin eteenpäin tiedotusvälineisiin ja tapahtumakalentereihin.

Mikäli haluat järjestää lehdistötilaisuuden, vastaat siitä itse. Voit olla tavattavissa tiedotusvälineille näyttelyn ripustamisen yhteydessä tai sopimuksen mukaan. Vastaat myös itse näyttelykutsujen lähettämisestä sekä näyttelyjulisteiden painattamisesta ja jakamisesta.

Vastaat itse näyttelysi pystyttämisestä. Ripustus- ja purkupäivät eivät sisälly näyttelyaikoihin. Pääkampuksen gallerioissamme näyttelyiden mahdollisia pystytyspäiviä ovat perjantai klo 12 jälkeen, lauantai ja maanantai.

Huolehdi, että näyttelysi on purettu näyttelyajan päättymisen jälkeisenä päivänä klo 12 mennessä. Jätä näyttelytila sellaiseen kuntoon kuin se oli ripustuspäivänä. Pääkampuksen gallerioissamme näyttelyiden purkupäivä on yleensä perjantai.

Arktikum-talon gallerioissamme näyttelyiden pystytys- ja purkamisajankohdat vaihtelevat voimassa olevan näyttelykalenterin mukaan.

Tutustu toimintaohjeisiin.

Pääkampuksen gallerioissamme avajaisia vietetään yleensä maanantaisin klo 18 ja Arktikumin gallerioissamme keskiviikkoisin klo 18. Näytteilleasettajana avaat itse näyttelysi ja järjestät avajaistarjoilun, ellei toisin ole sovittu.

Viimeksi päivitetty: 27.11.2025