Jatkuva oppiminen ammatillisten erityisopettajien arjessa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen ammatillisten erityisopettajien jatkuvaa oppimista ja sen merkitystä opettajuuden kehittymiselle. Hirvonen (2006, s. 104) kuvaa ammatillisen erityisopettajan työn kolmoisroolina, joka jäsentää työn rakenteellista moninaisuutta. Kaikkosen (2020, s. 35–36) toimittama uudempi tutkimus puolestaan osoittaa, että työn sisäinen jännite painottuu yhä vahvemmin emotionaalisiin ja eettisiin ulottuvuuksiin. Nämä ulottuvuudet rakentuvat Hirvosen kuvaaman kolmoisroolin päälle ja muokkaavat opettajan ammatillista identiteettiä.

Tutkimukseni nojaa kolmeen toisiaan täydentävään teoreettiseen näkökulmaan. Transformatiivisen oppimisen teoria (Mezirow, 1991) jäsentää, miten ammatillisten erityisopettajien käsitykset ja merkitysperspektiivit muuttuvat reflektiivisen työskentelyn ja jatkuvan oppimisen kautta. Lisäksi itsemääräämisteoria (Ryan & Deci, 2000) selittää, miten autonomia, kompetenssi ja yhteenkuuluvuus ohjaavat opettajien motivaatiota ja jatkuvaa oppimista. Sosiokulttuurisen oppimisen viitekehys (Wenger, 1998) korostaa, että ammatillisten erityisopettajien jatkuva oppiminen rakentuu myös yhteisöjen käytännöissä ja tulkinnoissa arjessa.

Ammatillisten erityisopettajien formaalin oppimisen merkitys korostuu erityisesti uran alkuvaiheessa. Uusinoka ym. (2020, s. 97) osoittavat, että 2–5 vuotta ammatillisena erityisopettajana toimineet suuntautuvat täydennyskoulutuksessaan selvästi useammin korkeakoulujen tutkintokoulutuksiin kuin 15–25 vuotta alalla työskennelleet. Tämä viittaa siihen, että uran alkuvaiheessa formaali koulutus toimii keskeisenä väylänä osaamisen vahvistamiseen ja ammatillisen identiteetin rakentamiseen.

Tutkimukseni on laadullinen, ja sen aineisto koostuu kuuden ammatillisen erityisopettajan kysely- ja haastatteluaineistosta. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, mikä mahdollistaa teoreettisten käsitteiden ja opettajien kokemusten vuoropuhelun sekä näiden merkitysten systemaattisen syvällisen jäsentämisen tutkimuskysymysten kannalta.

Tutkimukseni tuottaa uutta tietoa ammatillisten erityisopettajien jatkuvan oppimisen merkityksistä ja tarjoaa malleja osaamisen kehittymisen tueksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ammatillisten erityisopettajien työ on monialaista ja moni-identiteettistä. Opettajat hyödyntävät taustakoulutustaan laajasti, ja moniammatillinen yhteistyö sekä kollegiaalinen tuki toimivat keskeisinä jatkuvan oppimisen lähteinä. Neuropsykiatrinen osaaminen, monikulttuurisuusosaaminen, vuorovaikutustaidot, akateemisten taitojen ohjaaminen ja kulttuurihyvinvointi nousevat keskeisiksi osaamisen kehittämisen tarpeiksi ammatillisten erityisopettajien arjessa. Haastateltavat kuvaavat työn vaativuuden kasvaneen oppivelvollisuuden laajenemisen, opiskelija‑aineksen muutoksen ja monialaisen osaamisen tarpeen myötä.

Ammatillisten erityisopettajien jatkuva oppiminen näyttäytyy tutkimuksessani sekä rakenteellisena välttämättömyytenä että luontevana osana opettajan arkea. Opettajat hakeutuvat koulutuksiin autonomisesti ja tunnistavat osaamisen kehittämisen tarpeita omassa työssään. Oppiminen rakentuu myös paikallisissa käytännöissä ja yhteisöissä, joissa merkityksiä neuvotellaan ja joissa opettaja määrittää omaa rooliaan. Tämä informaalin oppimisen ulottuvuus korostaa sitä, että osaaminen ei kehity irrallaan yksilön kokemuksista, vaan suhteessa sosiaalisiin käytäntöihin.

Tutkimukseni tuloksia voidaan hyödyntää ammatillisten erityisopettajien jatkuvan oppimisen rakenteiden vahvistamisessa, työyhteisöjen osaamisen kehittämisessä sekä reflektiivisen työotteen tukemisessa arjen pedagogisissa ratkaisuissa. Tulokset tarjoavat myös välineitä koulutuksen järjestäjille ja oppilaitosjohdolle, jotka vastaavat henkilöstön osaamisen strategisesta kehittämisestä. Jatkuvan oppimisen käytäntöjä voidaan tutkimuksen pohjalta suunnitella entistä systemaattisemmin, esimerkiksi rakentamalla selkeämpiä rakenteita mentoroinnille, vertaistuelle ja moniammatilliselle yhteistyölle. Lisäksi tutkimus tuo esiin osaamisalueita, joiden vahvistaminen on erityisopettajien työssä kriittistä ja joita voidaan hyödyntää täydennyskoulutusten kohdentamisessa.

Harri Tuovinen

Kasvatustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto

Kirjoitus perustuu Pro gradu -tutkielmaan ”Jatkuva oppiminen ammatillisten erityisopettajien arjessa.”

Lähteet:

Hirvonen, M. (2006). Ammattikouluista avoimiin oppimisympäristöihin: ammatillisen erityisopettajan työ muutoksessa [väitöskirja, Jyväskylän yliopisto]. Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_106303

Kaikkonen, L. (toim.)  (2020). Erityisopettajat ammatillisessa koulutuksessa: Tutkimus työn muu-toksista. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/355852

Mezirow, J. (1991). Transformative dimensions of adult learning. San Francisco: Jossey-Bass. ISBN 1-555-42-339-6.

Uusinoka, S., Kovanen, P. & Pynnönen, P. (2020). Erityisopettajan työ muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. Teoksessa L. Kaikkonen (toim.), Erityisopettajat ammatillisessa koulutuksessa: Tutkimus työn muutoksista (s. 97). Jyväskylän ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/355852

Wenger, E. (1998). Communities of practice: Learning, meaning, and identity. Cambridge University Press. https://doi.org/10.1017/CBO978051180393