Oikeustieteen tohtori, dosentti, Senior Counsel, Head of Investigations Tuomas Pöysti aloittaa huhtikuun alussa teknologiasääntelyn työelämäprofessorina Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Tehtävä keskittyy etenkin digitaalisten teknologioiden EU-tasoiseen sääntelyyn.

Oikeustieteen tohtori, dosentti Tuomas Pöysti aloittaa huhtikuun alussa teknologiasääntelyn osa-aikaisena työelämäprofessorina Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Hän hoitaa tehtävää kahden seuraavan vuoden ajan päätyönsä eli Geradin Partners Asianajotoimiston tehtäviensä rinnalla.

Teknologiasääntelyn työelämäprofessuuri keskittyy digitaalisen teknologian EU-tasoiseen sääntelyyn sekä eri toimialoihin liittyvien teknologioiden, kuten tekoälyn sekä terveys- ja sosiaalialojen teknologioiden, sääntelyyn.

– Esimerkiksi tele- ja viestintäverkkojen, kuten nykyisten 5G-verkkojen ja tulevaisuuden 6G-verkkojen, kyber- ja tietoturvallisuus on sääntelyn näkökulmasta varsin ajankohtaista. Kuten myös erilaisiin digitaalisiin, uudenlaisiin palveluihin, kuten pilvipalveluihin ja datakeskuksiin, liittyvät kysymykset, Pöysti kertoo.

Tärkeä aihepiiri teknologiasääntelyssä on myös ihmisen ja pienempien, usein eurooppalaisten yritysten asema verkossa olevilla isoilla, maailmanlaajuisilla alustoilla, joita ovat esimerkiksi Amazonin, Googlen ja Metan kaltaisten toimijoiden alustat. EU:ssa näille alustoille on pyritty luomaan pelisääntöjä useilla digisäädöksillä, kuten digimarkkinasäädöksellä ja digipalvelusäädöksellä sekä valmisteilla olevalla digitaalisen oikeudenmukaisuuden säädöksellä.

Paluu yhteistyöhön alma materin kanssa

Teknologiasääntelyn työelämäprofessorina Tuomas Pöysti haluaa tukea ja edistää Lapin yliopiston tutkimusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta näillä aloilla. Lisäksi hän aikoo tuoda alan teemoja oikeustieteelliseen opintotarjontaan, etenkin osana liike- ja hallintojuridiikkaa.

Hän toteaa, että Lapin yliopistolla on pitkät perinteet oikeusinformatiikan tutkimuksessa ja opetuksessa.

– Lapin yliopisto julkaisi jo vuonna 1997 Tietoturvallisuus ja laki -tutkimusraportin, joka oli ensimmäinen suomenkielinen selvitys kyber- ja tietoturvallisuuden oikeudellisesta sääntelystä. Raportti ja sen sisältämät yleiset suositukset tietoturvallisuussääntelystä olivat silloin aikaansa edellä, sillä näitä suosituksia toteutetaan nyt lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Pöysti mainitsee.

Raportin julkaisuaikaan Pöysti suoritti oikeustieteen tohtoriopintoja Lapin ja Helsingin yliopiston yhteisessä tohtoriohjelmassa, mutta matka Lapin yliopistossa oli alkanut jo aiemmin.

– Aloitin vuonna 1990 oikeustieteen opinnot synnyin- ja kotipaikkakunnallani Rovaniemellä Lapin yliopistossa. Opintojeni aikana sain jo varhaisessa vaiheessa kipinän digitaalisen teknologian oikeudellisiin kysymyksiin, jotka eivät silloin olleet kovin valtavirtaa, hän kertoo.

Akateeminen polku jatkui oikeustieteen tohtoriksi 1999 ja hallinto-oikeuden dosentiksi 2001. Työurallaan Pöysti on toiminut pääasiassa merkittävissä laillisuusvalvonnan, lainvalmistelun sekä hallinnon ja talouden ohjauksen ja valvonnan tehtävissä, kuten Suomen oikeuskanslerina, alivaltiosihteerinä valtioneuvostossa sekä Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana

Työelämäprofessorin tehtävältä Pöysti odottaa sitä, että saa pitkän tauon jälkeen työskennellä oman alma materinsa, kasvattajayliopistonsa, kanssa.

– Odotan innolla yhteistyötä Lapin yliopiston mukavien ja innokkaiden ihmisten kanssa. Samalla pääsen oppimaan itsekin uutta ja saan antaa pienen panoksen yliopiston tulevaisuuteen. Omalle uralleni sain Lapin yliopistosta oikein hyvät eväät, hän sanoo.

Tuomas Pöysti
  • Teknologiasääntelyn työelämäprofessori (10 %) Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa 1.4.2026–31.3.2028
  • Senior Counsel, Head of Investigations, Geradin Partners Asianajotoimisto, elokuusta 2025 lähtien: vastuussa erityisesti investigaatio- ja kansainvälisen kaupan sääntelyn praktiikasta ja hoitaa keskeisesti sääntely-praktiikkaa
  • Mittava ura laillisuusvalvonnan sekä hallinnon ja talouden parissa
    • Suomen oikeuskansleri 2018–2025
    • Alivaltiosihteeri valtioneuvostossa 2015–2018
    • Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF:n valvontakomitean puheenjohtaja, Euroopan komissio 2013–2016
    • Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja 2007–2015
    • Valtioneuvoston controller 2004–2006 ja valtiovarainministeriön budjettiosaston neuvotteleva virkamies 2000–2004
  • Hallinto-oikeuden dosentti, Helsingin yliopisto, 2001
  • Filosofian kunniatohtori, Lapin yliopisto, 2019
  • Oikeustieteen tohtori, Lapin yliopisto, 1999
Työelämäprofessorit
  • Lapin yliopiston työelämäprofessoriksi voidaan kutsua arvostettuja asiantuntijoita, ammattilaisia tai johtajia, jotka ovat työllään tehneet merkittävän panoksen elinkeinoelämässä, julkisella sektorilla tai akateemisessa maailmassa.
  • Työelämäprofessorin ansioista on hyötyä yliopiston työlle opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa palvelutehtävässä.
  • Työelämäprofessorin tehtävä on määräaikainen, ja tarvittaessa se voi olla myös osa-aikainen.
  • Tehtävä täytetään kutsusta. Kutsuminen perustuu puolueettomiin lausuntoihin, joissa arvioidaan työelämässä saavutettuja ansioita.
Lisätietoja:

Teknologiasääntelyn työelämäprofessori Tuomas Pöysti
P. 040 501 0186
tpoysti (at) geradinpartners.com
www.geradinpartners.com