Perusopetuksessa on havaittu viime vuosina merkittävää koulupoissaolojen lisääntymistä, ja yhä useampi opettaja kohtaa työssään oppilaita, joiden koulunkäynti on epäsäännöllistä tai joiden poissaolot pitkittyvät (Määttä, Pelkonen, Lehtisare & Määttä, 2020). Kyse ei ole vain yksittäisten oppilaiden poissaoloista, vaan laajemmasta ilmiöstä, joka vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin, oppimiseen ja koulupolun jatkuvuuteen (Heyne, Gren-Landell, Melvin & Gently-Genitty, 2009; Sergejeff, 2023). Yhä useammin herääkin kysymys: miten oppilaat saadaan kiinnittymään kouluun ja pysymään mukana arjessa? Kouluun tuleminen ja siellä pysyminen eivät ole enää itsestäänselvyyksiä, vaan ne rakentuvat arjen vuorovaikutuksessa, oppimiskokemuksissa ja siinä, millaisena oppilas kokee paikkansa koulussa. Tässä kokonaisuudessa opettajalla on keskeinen rooli, sillä opettaja on usein ensimmäinen aikuinen, joka huomaa muutokset oppilaan koulunkäynnissä ja voi vaikuttaa tilanteen suuntaan jo varhaisessa vaiheessa.

Kouluakäymättömyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa oppilaalla on runsaita ja epäsäännöllisiä poissaoloja, jotka heikentävät oppimista ja hyvinvointia. Se ei viittaa täydelliseen irtautumiseen koulusta, vaan ilmiö nähdään jatkumona, jossa poissaolot lisääntyvät vähitellen ja koulunkäynnin säännöllisyys heikkenee. (Markkanen & Pusa, 2023)

Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen, miten opettaja voi omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä oppilaiden kouluakäymättömyyttä koulun arjessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia keinoja kouluilla ja opettajilla on oppilaiden säännöllisen koulunkäynnin vahvistamiseen. Tutkimuksen taustalla on kiinnostukseni kouluakäymättömyyteen sen ajankohtaisuuden sekä omien opinto- ja työkokemusteni pohjalta. Erityisesti harjoitteluissa ja sijaisuuksissa kohtaamani oppilaiden koulunkäynnin haasteet herättivät kiinnostukseni tarkastella, mitä opettajat ja koulut voivat tehdä ilmiön ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Tutkimus lähestyykin aihetta koulun arjen näkökulmasta keskittyen konkreettisiin keinoihin, ja sen tarkoituksena ei ole arvioida opettajien toimintaa, vaan tuottaa uutta tietoa ja tarjota käytännön työkaluja oppilaiden kouluaktiivisuuden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja sen aineisto koostui kyselylomakkeeseen vastanneiden 20 perusopetuksen opettajan vastauksista. Analysoin aineiston sisällönanalyysin avulla.

Tulokset osoittavat, että kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisy rakentuu pitkälti arjen pienistä, mutta merkityksellisistä teoista. Keskeistä on se, millaisia pedagogisia ratkaisuja opettajat tekevät, miten he kohtaavat oppilaat ja millaiset yhteiset toimintatavat koulussa on. Opettajat kokevat oman roolinsa tärkeäksi, mutta samalla myös rajalliseksi. Vastauksista nousee esiin, että resursseja ei ole aina riittävästi, mikä voi vaikeuttaa oppilaiden oikea-aikaisen ja riittävän tuen toteutumista.

Vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä näyttäytyy erityisen keskeisenä osana koulun arkea. Erityisesti positiivinen, kannustava ja ymmärtävä kohtaaminen korostuu ennaltaehkäisyssä (Malcolm, Wilson, Davidson & Kirk, 2003). Opettajat painottavat läsnäolon, aidon kohtaamisen, rohkaisun ja lempeän suhtautumisen merkitystä. Samalla nousee esiin myös vertaissuhteiden tärkeys, sillä kokemus ryhmään kuulumisesta ja myönteiset kaverisuhteet tukevat oppilaiden sitoutumista koulunkäyntiin.

Tulokset osoittavat myös, että vaikka kouluakäymättömyys näkyy vahvasti koulun arjessa, sen ratkaiseminen ei ole yksin koulun vastuulla. Kouluissa tehdään paljon oppilaiden tukemiseksi, mutta ilmiö koetaan haastavana, ja siihen vaikuttavat paljon myös koulun ulkopuoliset tekijät. Tästä syystä yhteistyö huoltajien ja eri ammattilaisten kanssa korostuu. Koulu voi tarjota pedagogista tukea ja turvallisen oppimisympäristön, mutta laajemmat haasteet edellyttävät usein myös muita tukimuotoja koulun ulkopuolella. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisy rakentuu arjen kohtaamisista, pedagogisista ratkaisuista ja toimivasta yhteistyöstä. Vaikka opettajilla on keskeinen rooli, ilmiön ehkäiseminen edellyttää myös laajempaa yhteistyötä koulun ulkopuolella.

Saara Vuorinen

Kasvatustieteiden tiedekunta, Luokanopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu Saara Vuorisen pro gradu -tutkielmaan ” Opettajien kokemuksia kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisystä peruskoulussa”

Lähteet:

Heyne, D., Gren-Landell, M., Melvin, G. & Gently-Genitty, C. (2019). Differentiation Between School Attendance Problems: Why and How? Cognitive and Behavioral Practice, vol 26 (1), 8–34.

Malcolm, H., Wilson, V., Davidson, J., & Kirk, S. (2003). Absence from school: A study of its causes and effects in seven LEAs. The SCRE Centre University of Glasgow: Glasgow, 2.

Markkanen, E.-L., & Pusa, A.-M. (2023). Sitouttavan kouluyhteisötyön arviointi – Arvioinnin loppuraportti. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). https://www.karvi.fi/sites/de- fault/files/sites/default/files/documents/KARVI_2023_0.pdf

Määttä, S., Pelkonen, J., Lehtisare, S., & Määttä, M. (2020). Vaativan erityisen tuen VIP- verkoston tilannekartoitus. Opetushallitus.

Sergejeff, J. (2023). Yhteisellä koulutiellä: Käsikirja perusopetuksen oppilaiden läsnäolon tu- kemiseen ja poissaolojen vähentämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö.