Lapin yliopisto ottaa vuoden 2026 alusta käyttöön harjoittelutuen tavoiteajassa opiskeleville perustutkinto-opiskelijoille.

Harjoittelutuen määrä on 1 500 euroa kolmen kuukauden harjoittelusta ja tuki myönnetään opiskelijalle yhden kerran. Opiskelija voi itse valita, käyttääkö tuen kandidaatti- tai maisterivaiheessa.

Opiskelija laatii harjoittelusuunnitelman tiedekunnan harjoitteluohjaajan ja työnantajan kanssa sillä harjoittelun tulee kuulua osaksi tutkintoa. Opiskelija etsii harjoittelupaikan itsenäisesti ja tekee työsopimuksen työnantajan kanssa. Harjoittelutukea ei makseta opiskelijalle suoraan vaan työnantaja laskuttaa sen yliopistolta harjoittelun jälkeen. 

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) hallituksen puheenjohtaja Mariel Tähtivaara pitää uudistusta erittäin myönteisenä ja näkee tärkeänä, että nyt myös kandivaiheen opiskelijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet harjoitteluihin. Uudistuksen myötä opiskelijoilla on paremmat mahdollisuudet hakeutua harjoitteluihin samalla tavoin kuin muiden yliopistojen opiskelijoilla, ja tämä vahvistaa Lapin yliopiston kilpailukykyä.

– Tämä laajentaa opiskelijoiden mahdollisuuksia kartuttaa käytännön kokemusta jo varhaisemmassa vaiheessa ja tukee urapolun rakentamista, Tähtivaara toteaa.

Lisäksi LYY pitää tärkeänä myös, että harjoittelutukiuudistuksen myötä harjoitteluita voidaan suorittaa pohjoisessa uudella tavalla ja laajemmin, mikä vahvistaa alueellista tasa-arvoa.

– Harjoittelutuen käyttöönotto on tärkeä askel kohti tasavertaisempaa ja saavutettavampaa korkeakoulutusta, ja haluamme kiittää yliopistoa hyvästä yhteistyöstä tämän toteuttamisessa, Tähtivaara sanoo.

Harjoittelutukea ei myönnetä opettajakoulutuksissa eikä sosiaalityön opinnoissa, joissa rahoitus järjestetään muulla tavalla.

Harjoittelutuki on haettavissa ensimmäisen kerran 1.1.2026 alkaen.