Millaista on opiskella Lapin yliopistossa ja miltä yliopistossa näyttää? Lapin yliopiston Avoimet ovet -tapahtumassa keskiviikkona 11. marraskuuta hakija pääsee tutustumaan yliopiston koulutusaloihin ja kampuksen tiloihin. Päivän aikana voi tutustua yliopiston koulutusaloihin, seurata näyteluentoja ja osallistua opastetuille kampuskierroksille.

Lapin yliopiston Avoimet ovet järjestetään keskiviikkona 11.11.2026 klo 10–14 yliopiston kampuksella Rovaniemellä. 

Tapahtumassa hakija pääsee tutustumaan yliopiston koulutusohjelmiin ja pääaineisiin, opiskelijavalintojen perusteisiin, kansainvälistymismahdollisuuksiin sekä opiskelijoiden ainejärjestötoimintaan. Pääaulassa esittäytyvät koulutusohjelmien ja ainejärjestöjen lisäksi muun muassa Avoin yliopisto ja Lapin korkeakoulukirjasto. Opastetuilla kampuskierroksilla pääset tutustumaan kampukseen ja yliopisto labratiloihin, joissa voi kokeilla erilaisia pieniä tehtäviä. 

Lisäksi päivän aikana järjestetään näyteluentoja jokaisesta tiedekunnasta. Tänä vuonna esittelyssä on myös uusi englanninkielinen Design-koulutusohjelma, joka tulee korvaamaan muotoilun kandidaattiohjelman. Muotoilun maisteriohjelma on mukana haussa entiseen tapaan. 

Opinto-ohjaajille järjestetään Lapin yliopiston ja Lapin AMKin yhteinen Opiskelijavalinnat ja valintaperusteet -info Lapin yliopiston tiloissa. 

Tervetuloa tutustumaan Lapin yliopistoon!

Katso tarkempi ohjelma ja sijainti tapahtuman sivulta

Lapin yliopiston Avoimet ovet -päivä 11.11.2026