Tutkijakoulun tehtävät

Lapin yliopiston tutkijakoulu kehittää ja koordinoi tohtorikoulutusta sekä tarjoaa kaikille yliopiston väitöskirjatutkijoille avoimia, väitöstutkimusta tukevia ja tutkijantaitoja kehittäviä opintoja. Nämä opinnot tunnetaan nimellä Tieteenfilosofia ja tutkijan taidot. Tutkijakoulu koordinoi myös Arktisuus muuttuvassa maailmassa -tohtoriohjelman temaattisia opintoja.

Lisäksi tutkijakoulu kokoaa koko yliopistoa varten ohjeita esimerkiksi hakuvaiheesta, ohjauksesta, rahoittamisesta, urasuunnittelusta ja väitöstilaisuuteen valmistautumisesta.

Tutkijakoulun organisoituminen

Lapin yliopistossa jatko-opintoja voi suorittaa neljässä tiedekunnassa kasvatustieteiden, oikeustieteiden, taiteiden ja yhteiskuntatieteiden aloilla. Tiedekunnat myöntävät jatko-opinto-oikeudet ja tohtorintutkinnot. Lapin yliopiston väitöskirjatutkijat kuuluvat ensisijaisesti tiedekuntaan, minkä lisäksi jokainen väitöskirjatutkija kiinnittyy tohtoriohjelmaan.

Lapin yliopiston tutkijakoulu tukee yliopiston tiedekuntia tutkijakoulutuksen järjestämisessä. Tutkijakoulua johtaa rehtorien välisen tehtävänjaon mukaan tutkimusvararehtori. Lapin yliopiston tutkijakoulutus, mukaan lukien tohtoriohjelmat ja tutkijakoulu, toimivat yliopiston tutkijakoulutuksen johtoryhmän ohjauksessa.

Johtoryhmän jäsenet
Puheenjohtaja: tutkimusvararehtori Sari Lindblom

Ashley Colley, professori (TTK)
Satu Uusiautti, professori (KTK)
Tomi Tuominen, professori (OTK)
Anu Valtonen, varadekaani (YTK)
Sanna Kopra, tutkimusprofessori (AK)

Väitöskirjatutkijoiden edustaja: Marja Kuronen (2026)

Varajäsenet:
Pigga Keskitalo, professori (KTK)
Satu Miettinen, dekaani (TTK)
Sirja-Leena Penttinen, apulaisprofessori (OTK)
Janne Autto, apulaisprofessori (YTK)
Tanja Joona, yliopistotutkija (AK)
Sara Jacobsen, väitöskirjatutkijoiden edustaja

Lapin yliopisto on mukana myös erilaisissa kansallisissa tohtorikoulutukseen liittyvissä verkostoissa. Lapin yliopiston tutkijakoulu on osa kansallista tohtorikoulutusverkostoa. Tohtorikoulutusverkosto toimii osana Finn-ARMA-verkostoa, joka on korkeakoulujen perustama laaja-alainen yhteistyöverkosto tutkimushallinnon, tutkimuksen tuen ja tutkimuspalveluiden alueella. Lapin yliopisto kuuluu myös eurooppalaiseen EUA-CDE-verkostoon.

Tutkijakoulun henkilökunta

Sari Lindblomin henkilökuva

Sari Lindblom

Vararehtori, tutkimus

Lapin yliopisto, hallinto

Tutkijakoulun johtaja

Janne Väätäjän henkilökuva

Janne Väätäjä

Koordinaattori

Tutkijakoulu

Kuva Katri-Maria Järvisestä

Katri-Maria Järvinen

Tutkijatohtori

Tutkijakoulu

DocSoc360° tohtoripilotin koordinaattori

Annukka Jakkulan henkilökuva

Annukka Jakkula

Koordinaattori

Tutkijakoulu

Työvapaalla 31.7.2026 saakka.

Ota yhteyttä

Hannan ja Jannen tavoitat sähköpostista tutkijakoulu (at) ulapland.fi

Viimeksi päivitetty: 2.4.2026