Vesa Orassalon paneelipuheenvuoro

Tiõrv!

Meillä on ilo ja kunnia julkaista CAP-SHARE-hankkeemme paneeliin Intergenerational Capacity Sharing: The Connection Between Nature and Youth osallistuneen Vesa Orassalon paneelipuheenvuoro. Paneelimme järjestettiin Arctic Frontiers-konferenssissa helmikuussa 2026 Tromssassa, Norjassa.

Paneelipuheenvuoron alkuperäinen kieli on suomi, ja se on käännetty englanniksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi.

Paneelipuheenvuoro: Tiõrv!

Vesa Orassalo, Skolt Sámi Fisherman and preservice teacher University of Lapland

Tiõrv!

Sain upean tilaisuuden osallistua Arctic Frontiers 2026 -konferenssiin Tromssassa. Tässä tekstissä kerron osallistumisestani CAP-SHARE-paneelikeskusteluun. Käsittelemiäni aiheita ovat saamelaisuus, arktinen alue sekä kasvatus.

Aluksi haluan kertoa, kuka olen. Olen Vesa Orassalo ja opiskelen kasvatustieteitä Lapin yliopistossa. Olen syvimmiltäni metsästäjä ja kalastaja. Olen kiinnostunut arktisesta alueesta, alkuperäiskansojen oikeuksista sekä luonnosta ja sen suojelusta. Olen kotoisin Suomi-neidon päälaelta, koltta-alueella sijaitsevasta pienestä Näätämön kylästä.

Konferenssin ajankohta oli juuri sopiva, sillä kyseisellä viikolla vietimme 6. helmikuuta saamelaisten kansallispäivää. Sain kutsun Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan CAP-SHARE-hankkeelta osallistua paneelikeskusteluun, jossa käsiteltäisiin nuorten näkemyksiä muuttuvasta arktisesta ympäristöstä. Lisäksi olin mukana opiskelijafoorumissa, joka koostui eri puolilta arktista aluetta olevista opiskelijoista. Sain myös kunnian pitää puheen True North – Who is the Arctic? -sivutapahtumassa. Suurelle yleisölle pääsin puhumaan tapahtuman viimeisessä Big Picture -tilaisuudessa Stories from the Coast ja kerroin lohenpyynnissä tapahtuneista muutoksista kolttasaamelaisen nuoren silmin.

CAP-SHARE-paneelikeskustelu

Keskiviikkoaamuna 4. helmikuuta saavuin lähes ajallaan Saga-hotellille, jossa keskustelu järjestettiin. Hätää ei ollut, sillä tilanne ja konsepti olivat minulle entuudestaan tuttuja. Olin myös valmistautunut kysymyksiin hyvin. Keskustelun aiheina olivat luonnon monimuotoisuus ja yhteisöjen sopeutumiskyky pohjoisilla ja arktisilla alueilla. Paneeliin osallistui lisäkseni kaksi saamelaista nuorta sekä islantilaisia ja grönlantilaisia nuoria.

Ensimmäinen kysymys oli osoitettu minulle.

Mitä luonnon monimuotoisuus ja yhteisöjen resilienssi merkitsevät sinulle arjessasi ja kotiseudullasi? (käännetty suomeksi)

Minulle luonnon monimuotoisuus tarkoittaa kiinnostavampaa elämää. Kotiseudullani ihmiset nauttivat luonnosta monin eri tavoin. Iäkkäät ihmiset, kuten mummoni aikanaan, hoitavat omassa lähiympäristössään pieneläimiä, kuten lintuja ja jäniksiä. Se voi olla heidän päivän kohokohtansa. Metsästäjänä kiinnitän huomiota sellaisiin monimuotoisuuden piirteisiin, jotka vaikuttavat omaan elämäntapaani. Tällä tarkoitan sitä, että kun näen paljon myyriä, tiedän, että pienpedot saalistavat niitä riekonpoikasten sijaan. Tiheä pajukko taas tarkoittaa suojaisaa piilo- ja syöntipaikkaa monelle riistaeläimelle.

Luonnon monimuotoisuus merkitsee minulle mahdollisuuksia. Luonnon monimuotoisuuden ja yhteisöjen resilienssi tarkoittaa selkärankaa kohdata lyhyen ja pitkän aikavälin muutokset paikallisissa mahdollisuuksissa. Miten ilmastonmuutos ja muut haasteet, kuten ylilaidunnus, kaivostoiminta, metsätalous ja vihreä siirtymä, vaikuttavat luontoon ja kuinka me pysymme siinä mukana? Kuinka luonto pysyy siinä mukana?

Millaiselta toiveikas, oikeudenmukainen ja kestävä arktinen tulevaisuus näyttää sinun näkökulmastasi?

Minulle se näyttää alueelta, jossa on arpia nykyisistä ongelmista, joiden kanssa kamppailemme. Alue on kuitenkin elpymässä. Talven mukana tulevat yhä pakkaset. Kesä pysyy luonnon monimuotoisuudelle siedettävänä. Lohet nousevat edelleen jokiin. Kuivuus ei ole jatkuva uhka. Linnut saavat poikasensa maailmaan vakaassa säässä. Suuret eläimet, kuten porot ja hirvet, kestävät helteet.

Se näyttää paikalta, jonka voimme yhä tunnistaa.

Miten tunnet yhteyttä maahan ja veteen, kuten jokiin, järviin, rannikkoon, tundraan, metsiin tai tuntureihin, ja miten nämä suhteet muovaavat identiteettiäsi ja tulevaisuudenkuvaasi?

Vastaus tähän kysymykseen oli kaikkien saamelaisten osallistujien kesken hyvin samankaltainen. Mielestäni se kertoo siitä, kuinka me alkuperäiskansat koemme luonnon osana elämäämme.

Omassa puheenvuorossani kerroin, että tunnen yhteyden syvästi. Kun luonto kärsii, minäkin kärsin. Jo ennen lukion aloittamista kerroin läheisilleni ja ystävilleni, että kun kuolen, tuhkaani on levitettävä erämaahan. Haluan olla osa sitä ikuisesti. Nämä ympäristöt ja niiden tarjoamat mahdollisuudet ovat jo muokanneet tulevaisuuttani. Tähän päivään asti jokainen päätökseni on tukenut elämääni arktisella. Oli kyse koulusta, urasta tai ihmissuhteista, valitsen aina vaihtoehdot, jotka ohjaavat minut takaisin niiden luokse.

Kuin lohi palaamassa synnyinjokeen. Kuin hanhi palaamassa erämaalammelle talven jälkeen, niin minä aion palata kotiseudulleni. Ensin minun täytyy selvitä vain läpi elämäni ”talvesta” eli koulutuksesta ja suunnan löytämisestä.

Mikä rooli koulutuksella pitäisi olla nuorten voimaannuttamisessa siten, että he voivat osallistua luonnon monimuotoisuuden suojeluun, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja yhteisöjen resilienssin vahvistamiseen?

Tämä kysymys oli ainoa, joka suoranaisesti liittyi opintoihini eikä omaan asiantuntijuuteni luonnosta. Kerroin luokanopettajakoulutuksessa tekemästäni kandidaatin tutkielmasta, jonka aiheena oli ”Myönteisen luontosuhteen merkitys kasvatuksessa”. Tutkimuksessa sain selville, että etenkin alle 11 vuoden iässä saadut positiiviset luontokokemukset ovat äärimmäisen tärkeitä positiivisen luontosuhteen kehittymiselle, joka taas ennustaa myönteisempää ympäristökäyttäytymistä.

Korostin vastauksessani sitä, että opettajilla ja opetussuunnitelmalla on merkittävä kasvatusvaikutus nuoriin, jotka suojelevat ympäristöä ja toimivat vastuullisesti. Koulutuksen merkitys kasvaa merkittävästi kaupungeissa ja perheissä, joilla ei ole mahdollisuutta viedä lapsiaan luontoon samoin kuin pienemmillä paikkakunnilla.

Mielestäni kouluopetukseen ja opetussuunnitelmaan tulisi liittää luonnossa vietettävää aikaa.

Miten mielestäsi alkuperäiskansoihin liittyvää ja paikallista tietoa tuetaan tällä hetkellä luonnon monimuotoisuuden hallinnassa ja politiikkaprosesseissa?

Minun sekä muiden paneelin saamelaisnuorten mielestä paikallisia kuunnellaan, mutta ei tarpeeksi. Eräs panelisti vertasi tilannetta nuorisoon ja lapsiin. Mielipidettä kyllä kysytään, mutta sillä harvoin on vaikutusta päätökseen. Paikallisen tiedon sivuuttamisesta toin esille esimerkin Tenolta muutaman vuoden takaa. Paikalliset kertoivat padon sijainnin olevan huono, mutta heidän tietonsa sivuutettiin.

Nykyisin olen myös Näätämön kolttaneuvoston varajäsen. Sieltä saamani kokemuksen mukaan voin todeta, että monissa biodiversiteettiin ja luontoon liittyvissä asioissa kyllä kuullaan paikallisten mielipiteitä. En kuitenkaan osaa sanoa, kuinka usein ja kuinka paljon paikallisten äänellä on vaikutusta, sillä olen toiminut asemassa vasta lyhyen ajan. Suunta kuitenkin näyttää mielestäni hyvältä.

Lopuksi

Arctic Frontiers ei ollut minulle vain konferenssi vaan muistutus siitä, miksi teen sitä mitä teen. Luonto, kotiseutu ja sen ihmiset eivät ole minulle vain teemoja, vaan ne ovat elämäni perusta. Tuo viikko sai minut täyteen uutta intoa ja kohtaamistani nuorista sain inspiraatiota sekä toivottavasti hyödyllisiä kontakteja tulevaisuuteen.

Jos haluamme arktiselle alueelle tulevaisuuden, meidän täytyy kuunnella niitä, jotka elävät siellä. Aion tehdä oman osani, jotta tuo ääni kuuluu. Meidän tulee kasvattaa myös uudet sukupolvet ääntemme kuoroon.

Olen hyvin kiitollinen CAP-SHARE-hankkeelle, joka mahdollisti osallistumiseni.

Vesan WHO IS THE ARCTIC -puhe YouTubessa:

Oho! Tämä YouTube-upotus ei näy, koska et ole hyväksynyt markkinointievästeitä.Hyväksy markkinointievästeet.

Vesa Orassalo