Väitöskirja ja tuore vanhemmuus herättävät samantyyppisiä tunteita: riemua ja toisaalta epävarmuutta, mutta näiden kahden ison asian yhteensovittaminen on täysin mahdollista.

Milloin on oikea aika aloittaa väitöskirja? Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Vähintään yhtä vaikeita ja monisyisiä ovat lapsiperheellistymiseen liittyvät unelmat ja siihen liittyvät valinnat. Entä mitä tapahtuu, jos nämä kaksi elämänvaihetta alkavatkin samanaikaisesti? Me kirjoittajat jaamme kokemuksen siitä, kun elämä muuttuu kertaheitolla niin uran kuin henkilökohtaisen elämän kohdalla.

Uuden ja tuntemattoman äärellä

Meidän molempien kohdalla elämä oli tohtorikoulutuspilotin alkaessa sellaisella mallilla, että lapsen saaminen tuntui ajankohtaiselta. Iän, koulutuksen, parisuhteen ja tulevaisuuden suunnitelmien puolesta toive lapsesta oli myös linjassa hallitsevien yhteiskunnallisten ja sosiaalisten normien kanssa.

Samaan aikaan päätimme myös hypätä tutkimuksen maailmaan ja aloittaa väitöskirjat, vieläpä tiivistahtisessa tohtoripilotissa. Lapsiemme saapuessa olimme tahoillamme uuden edessä kaiken uuden levittäytyessä eteemme. Miten ihmeessä saisimme yhdistettyä nämä uudet roolit?

Me molemmat hakeuduimme väitöskirjan ääreen, sillä kaipasimme työelämältä jotain uutta sekä kehitysmahdollisuuksia urallemme. Olemme moniin kollegoihin verrattuna etuoikeutetussa asemassa, sillä olemme saaneet työskentelyllemme katkeamatonta aikaa reilusti, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tämä seikka ei ole lainkaan vähäpätöinen, mitä tulee lapsiperhe-elämän ja tutkijuuden yhdistämiseen.

Kaikin puolin onnekkaasta tilanteestamme huolimatta emme ole olleet vapaita paineista ja haasteista. Uutta ja toivottua elämävaihetta leimasi pieni paniikki. Tunnelatautunut työ, epävarmuudet ja paineet sekä mahdollinen prekaari tulevaisuus ei varsinaisesti tuo helpotusta tuoreen lapsiperheen elämään. Olemme molemmat kokeneet riittämättömyyttä uusien tavoitteiden ja velvollisuuksien äärellä, niin tutkimukseen kuin uusiin elämäntilanteisiin liittyen.

Kun tutkimustyö ja vanhemmuus kohtaavat

Tutkijan uraa ja elämää leimaavat yleisissä mielikuvissa monenlaiset haasteet. Rahoituksen epävarmuus ja parhaimmillaankin useimmiten määräaikaiset työsuhteet, koulutukseen suhteutettuna matala tulotaso sekä esimerkiksi julkaisutavoitteisiin liittyvät erikoisuudet. Väitöskirjan tekeminen edellyttää aloittelevalta tutkijalta kurinalaisuutta, laajojen kokonaisuuksien opettelemista sekä tietämättömyyden ja epätoivon tunteen kestämistä. Tohtorikoulutuspilottiin osallistuvien kohdalla haasteita tuovat myös kovat tavoitteet, jotka vaativat nopeaa työtahtia.

Edellä mainittujen haasteiden lisäksi väitöskirjan tekoon liittyy toki myös ihania asioita. Tutkimustyö on parhaimmillaan innostavaa, kiinnostavaa ja palkitsevaa. Onnistumisen kokemukset, joita oman tutkimuksen toteuttamisesta parhaimmillaan saa, ovat ainutlaatuisia. Tämän lisäksi tohtoriksi kouluttautuminen avaa toki myös uudenlaisia työllistymismahdollisuuksia esimerkiksi yliopistolla, julkisella sektorilla ja yrityksissä.

On suuri rikkaus, että väitöskirjaa tehdään erilaisissa elämänvaiheissa.

Liikuttavia ja kannattelevia hetkiä on ollut myös monia. Esimerkiksi ohjaajan ja muun työyhteisön merkitys on suuri: vilpittömät onnittelut lapsen syntymästä sekä lämpö ja ymmärrys vaikeissa hetkissä ovat kannatelleet alusta lähtien. Se, että erityisesti väitöskirjatutkijoiden ohjaajilla on rohkeutta nähdä ohjattavansa kokonaisina ihmisinä, jotka kantavat mukanaan (joskus kirjaimellisesti) muitakin ihmisiä, rooleja ja odotuksia, luo parhaimmillaan luottamuksellisen ja hedelmällisen ohjaussuhteen väitöskirjatyön etenemisen kannalta.

Muitakin hyviä asioita toki löytyy. Täysipäiväinen väitöskirjatyö voi tuoda väljyyttä työn ja perheen yhdistämiseen, kun vapaammat aikataulut mahdollistavat esimerkiksi monenlaiset lapsen hoitokuviot. Toisaalta lapsen arkisten rutiinien tukeminen ja päiväkodin rytmi voi tuoda pakollisia rutiineja ajoittain muodottomalta tuntuvaan väitöskirja-arkeen.  Parhaimpina ajanjaksoina nämä elämäntilanteet voivatkin siis tukea toinen toistaan.

Vanhemmuuden myötä olemme saaneet myös uudenlaisia yhteyksiä uusia muihin ihmisiin. Lasten kommelluksista kertominen on avannut monet kahvipöytäkeskustelut luontevasti ja joskus tutustumisessa saattaa päästä yllättävän syvälle suhteellisen nopeasti, jos uskaltaa jakaa jotain henkilökohtaista. Tällaisista hetkistä voi puolestaan viritä työtä hyödyttäviä ideoita, tutkimusaiheita tai työtoveruutta. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta yhteistyöstä on tämä blogikirjoitus. On ollut myös yleisesti suuri rikkaus, että pilottikollegan kanssa on voinut jakaa omia uuteen elämäntilanteeseen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia.

Elämä kantaa, monenlaisissa tilanteissa

Ehkäpä lapsen saaminen voi parhaimmillaan auttaa hahmottamaan yhtä tutkijan elämään kiinteästi liittyvää haastetta: sitä, ettei kaikki ole aina omissa käsissä. Myös virheistä oppiminen ja työn jatkaminen vaikeuksista huolimatta voi tällöin olla helpompaa. Tämä oivallus voi vapauttaa ajatustilaa ja antaa siten itsellensä luvan tutkia maailmaa ympärillämme, jonka vuoksi varmaankin suurin osa meistä on tutkijan polulle lähtenyt.

On suuri rikkaus, että väitöskirjaa tehdään erilaisissa elämänvaiheissa. Tätä tulisi tulisikin tukea akatemian eri tasoilla. Myös yleinen ilmapiiri, ymmärrys ja halu kuulla kollegojen arkisista rooleista luo tilaa sille, että me kaikki saisimme olla työelämässä sellaisia kuin olemme.

Ajattelemmekin niin, ettei esikoisen saamista väitöskirjan aikana tulisi pelätä liikaa, tai yrittää aikatauluttaa elämää ideaalien mukaan. Elämällä on usein tapana järjestäytyä meistä riippumattomalla tavalla, eikä optimointi ole siten kovin mielekästä. Ehkä voisimme kaikki ottaa mallia pieniltä lapsilta: maailma on täynnä mahdollisuuksia, joita voi lähteä tutkimaan ilolla ja uteliaisuudella!

Kirjoittajat:

Netta Tuominen työskentelee DocSoc360°-tohtoripilotin väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Aiemmin hän työskenteli tutkimuksen parissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja sosionomina vammaispalveluissa. Hän asuu perheineen Helsingissä.

Otso Salo työskentelee DocSoc360°-tohrotipilotin väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Hän on työskennellyt eri sosiaalipalveluissa esimerkiksi terveydenhuollon, turvapaikanhakijoiden ja työikäisen väestön parissa. Hän asuu perheineen Turussa.