Lasten liikkumattomuus on huolestuttava ilmiö, joka näkyy yhä selvemmin suomalaisessa kouluarjessa. Se on noussut esiin niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimustuloksissakin. Olympiakomitean (2023) mukaan lasten ja nuorten hyötyliikunta on vähentynyt, ja elektroniikan käyttö on syrjäyttänyt ulkoilun ja leikin arjessa. Erityisesti korona-ajan jälkeen liikkuminen ei ole palautunut entiselleen, esteet ovat lisääntyneet, ja vain kolmasosa saavuttaa liikkumissuositukset, mikä heikentää hyvinvointia ja tulevaa työkykyä. (Suomen olympiakomitea 2023.). Kouluympäristö on tärkeä paikka lasten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa ja liikkumattomuuden ehkäisyssä. Liikunta edistää hyvinvointia, ja nuoremmille oppilaille korostuvat erityisesti liikuntatuntien tarjoamat välittömät kokemukset. (Opetushallitus 2014). Nuorena omaksutut liikuntatottumukset voivat muodostua pysyviksi elämäntavoiksi, sillä varhaisessa iässä syntyy usein pitkäkestoisia asenteita ja tottumuksia liikuntaa kohtaan (Tiirikainen ja Koru 2013, 34).

Pro Gradu -tutkielmassamme tarkasteltiin opettajien kokemuksia siitä, miten vähäinen fyysinen aktiivisuus ilmenee koulussa ja mitä sille olisi tehtävissä. Tutkimus antaa äänen opettajille, jotka kohtaavat liikkumattomuuden seuraukset päivittäin luokkahuoneessa. Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 22 opettajaa eri puolilta Suomea. Tutkielma tuo esiin, että liikkumattomuus näkyy oppilaiden arjessa muun muassa heikentyneenä fyysisenä kuntotasona, keskittymisvaikeuksina ja yleisenä motivaation puutteena. Oppilaat saattavat väsyä nopeammin ja suhtautua liikuntatunteihin jopa vastentahtoisesti. Opettajat nostavat esiin myös perheiden roolin, sillä kodin liikuntakulttuuri ja asenteet heijastuvat voimakkaasti lapsen omaan aktiivisuuteen.

Keskeiseksi haasteeksi nousee se, että arjen hyötyliikunta, kuten koulumatkojen kävely tai pyöräily, on vähentynyt. Liikkumisen tilalle on tullut passiivista ruutuaikaa. Koulujen rooli onkin entistä tärkeämpi lasten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa. Tutkimuksessa kerätty aineisto osoittaa, että koulupäivään sisällytetty spontaani liikunta, esimerkiksi aktiiviset välitunnit tai taukoliikunta voivat merkittävästi parantaa oppilaiden vireyttä ja oppimiskykyä. Myös matalan kynnyksen liikuntamahdollisuudet, kuten ilmaiset kerhot, saivat opettajilta kannatusta. Näiden avulla voidaan madaltaa osallistumiskynnystä ja lisätä yhteisöllistä liikuntaa.

Erityisen kiinnostavaa tutkielmassa on sen vahva viesti yhteistyön merkityksestä. Kodin ja koulun välinen vuorovaikutus on keskeinen tekijä liikunnallisten elämäntapojen syntymisessä. Pelkkä liikuntatunti ei riitä, tarvitaan koko yhteisön tuki, jotta aktiivinen arki juurtuu osaksi lasten elämää. Kaverisuhteet ovat monelle lapselle tärkeä motivaationlähde liikkumiseen. Sosiaalinen tuki voi lisätä liikunnan houkuttelevuutta, vähentää yksinäisyyttä ja ruutuaikaa.

Tutkielmamme toimii ajankohtaisena muistutuksena siitä, ettei liikkumattomuus ole vain yksilön haaste, vaan yhteiskunnallinen kysymys ja osa tulevaisuutta.

Henna Karsikas & Roosa Mäkelä
Kasvatustieteiden tiedekunta, Luokanopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu Pro Gradu -tutkielmaan “Lasten liikkumattomuus koulussa – opettajien kokemuksia lasten liikuntatottumuksista”

Lähteet:

Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. liikunta ePerusteissa https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/oppiaineet/530525

Suomen olympiakomitea 2023 Lasten liikkumattomuuskriisi syvenee – seuraavalta hallitukselta tarvitaan toimia Suomen toimintakyvyn pelastamiseksi. Saatavilla osoitteesta: https://www.olympiakomitea.fi/ajankohtaista/uutiset/lasten-liikkumattomuuskriisi-syvenee-seuraavalta-hallitukselta-tarvitaan-toimia-suomen-toimintakyvyn-pelastamiseksi/

Tähtinen J. ja Nevala A. 2010 Liikunnan ja urheilun muuttuvat merkitykset Kasvatus ja aika 4. Saatavilla osoitteesta: https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68172