Tunnekasvatus on keskeinen osa varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja arjen vuorovaikutusta. Varhaiskasvatuksessa lapset kohtaavat erilaisia tunteita, joiden käsittelemiseen he tarvitsevat turvallisen kasvattajan tukea. Erityisesti kiukun tunne näyttäytyy yleisenä ja haastavana tunteena. Kiukku voi olla lapselle itselleen raastava kokemus, mutta myös muut lapset voivat kokea leikkitoverin voimakkaat tunnereaktiot hämmentävinä tai pelottavina. Tunnetaitojen eli tunteiden tunnistamisen, nimeämisen, ilmaisemisen ja säätelemisen oppiminen onkin tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä.

Yksi tunnekasvatuksen välineistä on lastenkirjallisuus. Lastenkirjojen avulla lapset voivat tarkastella tunteita turvallisen etäisyyden päästä ja samaistua henkilöhahmojen kokemuksiin. Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten lastenkirjallisuutta voidaan hyödyntää tunnekasvatuksen tukena varhaiskasvatuksessa. Tutkimusaineistona hyödynsin Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -kirjoja, joista analysoin kuvauksia kiukun ilmaisusta ja sitä, millaisia mahdollisuuksia tällaiset kuvaukset tarjoavat varhaiskasvatuksen tunnekasvatukselle. Lisäksi tarkastelin kiukun taustatekijöitä ja säätelyä, joita aineistossa kiukun ilmaisulle tarjotaan.

Tutkimustulokset osoittivat, että kiukku on keskeinen osa henkilöhahmojen arkea ja vuorovaikutusta. Kiukkua kuvataan kirjoissa monipuolisesti sekä sanallisen että kehollisen ilmaisun kautta. Kiukku näkyy ilmeissä, katseissa, kehollisessa olemuksessa sekä toiminnassa. Kiukun ilmaisutavat vaihtelevat henkilöhahmon ja tilanteen mukaan. Toisinaan tunne purkautuu kontrolloimattomasti uhkailuna tai aggressiivisena käyttäytymisenä, kun taas toisinaan henkilöhahmot kykenevät säätelemään tunteitaan ja ilmaisemaan kiukkuaan kontrolloidummin. Tulokset osoittavat, että kiukun kokeminen ei itsessään ole ongelma, vaan merkityksellisempää on se, miten tunnetta ilmaistaan ja säädellään.

Erityisen näkyvästi kiukku on esillä Eemelin sekä hänen isänsä Anttonin välisessä vuorovaikutuksessa. Eemeli on utelias ja vilkas lapsi, jonka kekseliäisyys johtaa usein metkuihin ja odottamattomiin seurauksiin. Esimerkiksi Eemeli työnsi päänsä keittokulhoon nuollakseen sen puhtaaksi, mutta juuttui kulhoon kiinni. Hän myös hinasi Iida pikkusiskonsa lipputangon huippuun, jotta tämä voisi katsella maisemia. Eemelin tarkoitus ei ole toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa tai harmia. Isä puolestaan tarkastelee tilanteita niiden seurausten näkökulmasta, mikä johtaa usein voimakkaisiin tunnereaktioihin. Tulokset osoittavat, että kiukun taustalla on usein väärinymmärryksiä ja erilaisia tulkintoja samasta tilanteesta sekä kokemuksia pettymyksestä, epäonnistumisesta, yksinäisyydestä tai epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että kiukun säätely näyttäytyy sekä yksilöllisenä että vuorovaikutuksellisena prosessina. Henkilöhahmot pyrkivät säätelemään kiukkuaan esimerkiksi vetäytymällä tai suuntaamalla huomiotaan työntekoon ja toimintaan. Lisäksi aikuisen tarjoama tuki ja lohduttaminen auttoivat kiukkuista lasta rauhoittumaan. Tulokset korostavat, että voimakkaiden tunteiden säätely vaatii aikaa, sensitiivisyyttä ja aikuisen emotionaalista läsnäoloa.

Mitä Vaahteramäen Eemeli siis opettaa kiukun tunteesta? Ennen kaikkea sen, että kiukku ei synny tyhjästä. Sen taustalla on monenlaisia kokemuksia ja tarpeita, joita ei voi nähdä pelkästään käyttäytymistä tarkastelemalla. Lastenkirjallisuus tarjoaa lapsille mahdollisuuden tarkastella kiukkua ja sen taustalla olevia kokemuksia turvallisen etäisyyden päästä sekä harjoitella samalla tunnetaitoja, joista on hyötyä läpi elämän.

Annika Oksa
Lapin Yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan Lastenkirjallisuus tunnekasvatuksen välineenä – Analyysin kohteena kiukku Vaahteramäen Eemelistä kertovissa lastenkirjoissa