Nykypäivän työelämään kuuluvat teknologian kehitys ja digitaalisten työympäristöjen yleistyminen ovat nostaneet työn vaatimuksia. Jatkuva uuden oppiminen, päätöksenteko ja vuorovaikutus kuormittavat työntekijöitä, mikä on johtanut työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtymiseen ja jatkuvaan tavoitettavuuteen. Tämä on heijastunut työntekijöiden jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Työn lisääntynyt kuormittavuus näkyy tilastoissa: mielenterveyden häiriöt ovat johtava syy pitkiin sairauspoissaoloihin, ja niiden esiintyvyys on kasvanut merkittävästi viime vuosina (Kela, 2024). Leikki ja leikillisyys voivat toimia tasapainottavana tekijänä työn jatkuvalle muutokselle ja alati kasvaville vaatimuksille. Leikillinen asenne toimii apuna irrottautuessa sosiaalisista paineista, edistää epäonnistumisen hyväksymistä ja helpottaa tilanteisiin avoimesti ja luovasti suhtautumista (Guitard, Ferland & Dutil 2005).

Huolimatta sen tunnistetuista hyvinvointivaikutuksista leikillisyyttä on pitkään pidetty työn vastakohtana eikä vakavasti otettavana tutkimuskohteena (Bateson, 2014, 99). Viime aikoina asenne on muuttunut, ja monet tunnetut teknologiayritykset, kuten Google, ovat ryhtyneet integroimaan leikillisyyttä organisaatiokulttuuriinsa (Koeners & Francis, 2020). Aikuisten leikillisyyden merkitys on alkanut herättää kasvavaa tutkimuksellista kiinnostusta erityisesti luovuuden, oppimisen ja työelämän näkökulmista.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani, miten leikki ja leikillisyys ilmenevät asiantuntijatyön arjessa ja työyhteisöjen vuorovaikutuksessa. Tutkimusote oli kvalitatiivinen, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla asiantuntijatyötä tekeviltä henkilöiltä. Haastattelurunko laadittiin hyödyntäen Proyerin (2011) nelijakoista mallia, jonka osa-alueet ovat Siklanderin ja Kankaan (2020) suomennoksen mukaan vuorovaikutuksen leikillisyys, kevytmielinen leikillisyys, älyllinen ja luova leikillisyys sekä avoimuuden leikillisyys.

Tulosten perusteella leikki ja leikillisyys osoittautuivat moniulotteiseksi ja paikoin ristiriitaiseksi ilmiöksi tietotyössä. Yhtäältä ne näyttäytyivät resurssina, joka parantaa ilmapiiriä ja edistää luovuutta, toisaalta niiden toteutumista rajoittivat kiire, pelko torjunnasta ja itse työn luonne. Tutkimuksen tulokset osoittivat, etteivät leikin ja leikillisyyden mahdollistuminen ja rajoitteet ole erillisiä tekijöitä vaan vahvasti sidoksissa toisiinsa. Vaikka leikki toteutuu psykologisesti turvallisessa ilmapiirissä, juuri organisaation rakenteet määrittelevät raamit sille, kuinka paljon tälle ilmapiirille annetaan tilaa.

Tutkimus heijastaa nykyajan työelämän keskeistä ilmiötä: tietotyön kuormitus kasvaa jatkuvasti. Tämä jatkuva kasvu asettaa työntekijät yhä suurempien paineiden alle. Samaan aikaan sen vastavoimille, kuten leikille ja leikillisyydelle, varattu tila uhkaa kutistua juuri silloin, kun sen tulisi eniten kasvaa.

Aineistosta nousi esiin selkeä ristiriita: työntekijät halusivat olla leikkisiä, mutta organisaation ahtaat rakenteet toimivat sille esteinä. Tämä viittaa siihen, ettei leikin edistäminen vaadi välttämättä ulkoapäin ohjattua toimintaa vaan syvempää kulttuurista muutosta. Tällainen muutos voi alkaa konkreettisista käytännöistä, kuten tietoisen ”tyhjän ajan” tarjoamisesta luovaan työskentelyyn, epämuodollisten työskentelytapojen hyväksymisestä tai esihenkilöiden koulutuksista liittyen leikillisyyden hyötyihin.

Nämä käytännöt eivät ole ainoastaan yksittäisiä toimenpiteitä. Ne ovat myös viestejä, jotka luovat sallivaa kulttuuria ja antavat yksilölle luvan olla inhimillinen myös työssä. Lopulta leikillisyyden edistäminen ei ehkä olekaan työelämässä vain leikkiä. Pohjimmiltaan se voi olla keino tukea ja vahvistaa sekä organisaation innovointikykyä että työntekijöiden hyvinvointia.

Aini Simola

Kasvatustieteiden tiedekunta, Aikuiskasvatustieteen kandidaatti- ja maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: Leikillisyys tietotyössä: Keveyttä rajoittavien rakenteiden läpi

Lähteet:

Bateson, P. (2014). Play, playfulness, creativity and innovation. Animal Behavior and Cognition, 2(2), 99–112. https://doi.org/10.12966/abc.05.02.2014

Guitard, P., Ferland, F., & Dutil, É. (2005). Toward a better understanding of playfulness in adults. OTJR: Occupation, Participation and Health, 25(1), 9–22. https://doi.org/10.1177/153944920502500103

Kela. (2024, 19. tammikuuta). Mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle vuonna 2023. https://www.kela.fi/ajankohtaista/mielenterveysongelmat-veivat-jo-yli-100-000-suomalaista-pitkalle-sairauspoissaololle-vuonna-20

Koeners, M. P., & Francis, J. (2020). The physiology of play: Potential relevance for higher education. International Journal of Play, 9(1), 143–159. https://doi.org/10.1080/21594937.2020.1720130

Proyer, R. T. (2011). Being playful and smart? The relations of adult playfulness with psychometric and self-estimated intelligence and academic performance. Learning and Individual Differences, 21(4), 463–467. https://doi.org/10.1016/j.lindif.2011.05.004