Viime vuosina oppilaiden monikielisyys on lisääntynyt ja luokkahuoneet voidaan nähdä monitasoisina kieli-ideologisina risteyminä. Moninaisuuden lisääntyessä myös käsitykset oppimisesta, opettajuudesta ja koulutuksesta ovat olleet voimakkaassa muutoksessa. Käytettävien kielten määrän ja kielenkäytön variaatioiden lisääntyessä pedagogisilta käytännöiltä vaaditaan entistä vahvempaa kielitietoisuutta sekä arjen kielellisten resurssien hyödyntämistä ja oppimisen tukemista monikielisissä konteksteissa.

Tutkimukseni tavoitteena oli hahmottaa, miten kieli- ja kulttuurisensitiivinen pedagogiikka näkyy opettajan arjessa ja mitkä monikielisen opettajan ominaisuudet nousevat merkityksellisiksi. Narratiivien analyysin ja narratiivisen analyysin avulla toin tutkimuksessani näkyväksi niin opettajien erilaisia tapoja kohdata monikielisyys kuin yhteisiä teemoja, jotka kertovat laajemmin koulujärjestelmän suhteesta monikulttuurisuuteen.

Luokkahuoneiden toimintakulttuuria ja opettajan pedagogisia valintoja ohjaavat monet seikat, kuten opetussuunnitelmat, oppimateriaalit, työyhteisön, oppilaiden ja huoltajien odotukset sekä opettajan omat arvot ja toimintatavat. Monikieliset oppilaat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä ja oppilaiden tarpeiden huomiointi vaatii opettajalta jatkuvaa reflektointia, tilanteen tulkintaa ja pedagogista säätelyä. Opettajalla on keskeinen rooli esimerkiksi siinä, millaisia kielellisiä resursseja otetaan käyttöön.

Opettajien kertomuksissa monikielinen ympäristö näyttäytyi vaativana, mutta myös antoisana pedagogisena kenttänä. Tässä tutkimuksessa opettajien kielellisesti vastuullinen pedagogiikka näkyi kulttuurisesti sensitiivisissä ajatusmalleissa, monikielisen oppijan kieleen liittyvien haasteiden tunnistamisessa ja empaattisuutena oppimiseen liittyvissä haasteissa. Käytännön pedagogiset ratkaisut, kuten yhteisopettajuus ja vertaisten hyödyntäminen sekä opetuspuheen sopivaksi muokkaaminen, olivat yleisimmin opettajien kertomuksissa näkyviä kielitietoisia menetelmiä.

Tutkimukseni perusteella vaikuttaa siltä, että kielitietoisuus ei ole vielä täysin läpäissyt tietään opettajien arkityöhön. Monikielisten oppilaiden kielelliset repertuaarit huomioidaan heikosti eikä esimerkiksi ensikielen käyttöön juurikaan kannusteta. Opetuskielen harjoitteluun ja asemaan suhtaudutaan edelleen ensisijaisena käyttökielenä. Tutkimukseni keskeisenä havaintona voidaan pitää sitä, että kielitietoinen pedagogiikka näkyy luokkahuoneissa tunnistamisen ja tiedostamisen tasolla, mutta toteutuu käytännössä vielä vaihtelevasti.

Tutkimukseni aineistosta oli tuotettavissa kolme narratiivista ydintyyppiä, jotka kuvasivat opettajien erilaisia tapoja kohdata monikielisiä oppijoita. Opettajatyypit reflektiivinen taituri, empaattinen tekijä ja epävarma selviytyjä kuvaavat paitsi yksilöllisiä eroja ammatillisessa toimijuudessa, myös rakenteellisia jännitteitä, joita monikielisyyden kohtaaminen voi tuoda esiin opetustyössä tai kouluyhteisön toiminnassa yleisesti. Opettajien kertomuksista synteesinä toteutetut opettajatyypit tekevät näkyväksi sen, että kielitietoisen ja kulttuurisesti sensitiivisen opetuksen rakentaminen vaatii paitsi tietoa ja taitoa, myös jatkuvaa reflektiota sekä yhteisöllistä tukea.

Reflektiivinen taituri -opettajatyyppi lienee rakentunut ihannemalliksi, jossa opettaja näyttäytyy aktiivisena ja kriittisesti ajattelevana toimijana, joka valinnoillaan purkaa epätasa-arvoisia rakenteita ja vahvistaa moninaisuutta normina.  Reflektiivinen taituri kykenee sovittamaan opetussuunnitelman tavoitteet monikieliseen arkeen kielitietoisuuden periaatteita noudattaen, hän reflektoi toimintaansa, tunnistaa oppijan kielelliset oikeudet ja hyödyntää oppijan koko kielirepertuaaria.

Epävarma selviytyjä puolestaan ilmentää toimijuuden haavoittuvuutta tilanteissa, joissa tuki, osaaminen ja aika ovat rajallisia. Kun aikaa ja resursseja on vähän, opettajan toiminta typistyy selviytymiseen ja yksittäisten haasteiden ratkaisuun ilman, että monikielisyyden mahdollisuuksia tunnistetaan. Nämä tutkimuksen havainnot osoittavat, että monikielisten oppijoiden opettajien toimijuus rakentuu yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi aina myös koulun rakenteiden, koulutuksen ja yhteisön tuen varassa.

Tulevaisuudessa on tärkeä osata toimia kieliyhteisöissä, joiden jäsenillä on keskenään erilaiset ja epäsymmetriset kielitaidot. Kielitietoisuus ja monikielisyyden huomioiminen koskevat siis meitä kaikkia, jotta monikielisyys nähdään voimavarana ja yksikielisyyden perinne saadaan purettua.

Ella Huusko
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Blogikirjoitus perustuu Pro gradu -tutkielmaan ”’Ehkä suurin ongelma on se, että me ei tiedosteta näitä rasistisia ajatteluja vielä aikuisetkaan’ Luokanopettajien kokemuksia monikielisten oppijoiden kanssa työskentelystä”.

Kirjallisuuden avulla voit tutustua monikielisen oppijan kielitietoiseen pedagogiikkaan sekä monikielisen oppijan opettajan osaamisen ulottuvuuksiin.

Harju-Autti, R. 2022.  Kielellisesti tuettu opetus: Yläkouluikäiset maahanmuuttajaoppilaat opetuskieltä ja oppiainesisältöjä oppimassa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.

Jokikokko, K. 2010. Teachers’ intercultural learning and competence. Väitöskirja. Acta Universitatis Ouluensis, E Scientiae Rerum Socialium 114. Oulu: Oulun yliopisto.  

Lehtonen, H. (2015). Tyylitellen: Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Väitöskirja.  Helsingin yliopisto.  

Repo, E. 2023. Together towards language-aware schools. Perspectives on supporting increasing linguistic diversity. Repo, Elisa. 2023. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta.