Suomalainen peruskoulu elää voimakkaasti muuttuvassa todellisuudessa, jossa oppilasaineksen moninaisuus kasvaa kulttuurisesti ja kielellisesti. Vieraskielisten oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vuonna 2022 perusopetuksen oppilaista 10 % oli vieraskielisiä (Suomen virallinen tilasto 2022). Erityisesti maahanmuuttajaoppilaat ja heidän perheensä tuovat kouluympäristöön monikulttuurisia näkökulmia ja kokemuksia, jotka haastavat perinteiset toimintatavat ja rikastuttavat koulujen arkea. Muutos edellyttää opettajilta uusia näkökulmia, kulttuurista sensitiivisyyttä ja erityistä herkkyyttä oppilaiden tukemiseen. Kouluyhteisöjen moninaistumisen seurauksena myös S2-opetuksen merkitys kasvaa, ja inklusiivisen koulutuksen tavoitteet edellyttävät entistä monipuolisempia tukikeinoja kaikille oppilaille. Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki voivat ehkäistä oppimiserojen syvenemistä ja edistää koulutuksellista tasa-arvoa (Arvonen, Katva & Nurminen 2016).

Olennainen osa tunnistamisen prosessia on, ettei oppimisvaikeuksia tulkita virheellisesti ainoastaan kielitaidon puutteiksi (Kunnari & Laasonen 2022). Kielellisten vaikeuksien erottaminen tavanomaisesta monikielisestä kehityksestä on kuitenkin haastavaa (Smolander, Kunnari & Laasonen 2016, 59). Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oppimisvaikeuksien arviointi perustuu kuitenkin pitkälti suomen kielen taitoon. Tämä voi johtaa siihen, että monikielisten oppilaiden haasteita ei tunnisteta oikein, koska olemassa olevat arviointimenetelmät on kehitetty suomenkielisille oppilaille, eikä monikielisten lasten ja nuorten tavanomaisesta kielenkehityksestä ole riittävästi vertailutietoa. (Smolander, Kunnari & Laasonen 2016, 57.) Oppimisvaikeuksien oikea-aikainen tunnistaminen on keskeinen osa oppimisen tukemista, ja mikäli vaikeuksia ei tunnisteta oikein, monikielinen oppilas voi jäädä ilman hänelle sopivaa tukea (Arvonen, Katva & Nurminen 2009, 90–91).

Tutkin pro gradu -tutkielmassani, millaisena opettajat kokevat oppimisvaikeuksien tunnistamisen prosessin S2-opetuksessa. Tarkastelussani oli tunnistamista tukevat tai vaikeuttavat tekijät, sekä menetelmät, joita opettajat käyttävät erottaakseen kielitaidon puutteet varsinaisista oppimisvaikeuksista. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, johon aineisto kerättiin peruskoulun opettajille suunnatulla kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi yhteensä 14 luokanopettajaa, aineenopettajaa, erityisopettajaa, S2-opettajaa ja valmistavan luokan opettajaa kahdesta koulusta suomalaisen kunnan sisällä. Tutkimustuloksissa korostui, että oppimisvaikeuksien ja kielitaidon puutteiden erottaminen on opettajien kokemusten mukaan haastavaa ja pitkä prosessi. Tunnistamista vaikeuttivat mm. heikko yhteistyö kodin kanssa, kulttuuriset erot oppimiskäsityksissä, oppilaan vähäinen rohkeus pyytää apua sekä koulun rajalliset resurssit. Tunnistamista tukevia tekijöitä olivat hyvä opettaja–oppilassuhde, oppilaan aktiivinen osallistuminen, tiedot oppilaan koulutaustasta sekä erityisopettajien ja koulupsykologien tuki. Sujuvamman tunnistusprosessin keskeisenä kehittämiskohteena nousi esiin tarve monikielisesti soveltuville arviointivälineille ja kielestä riippumattomille testimenetelmille. Opettajat toivoivat lisää konkreettisia toimintamalleja ja koulutusta oppimisvaikeuksien ja kielitaidon puutteiden erottamiseen.

S2-opetuksessa ei ole kyse vain kielen opettamisesta, vaan myös oppilaiden tukemisesta heidän osallisuudessaan kouluyhteisöön ja laajempaan yhteiskuntaan. Oppimisvaikeuksien tunnistaminen S2-oppilailla on monitahoinen ja kontekstisidonnainen prosessi, joka vaatii aikaa, laaja-alaista asiantuntijayhteistyötä sekä syvällistä ymmärrystä oppilaan yksilöllisestä taustasta ja tarpeista. Monikieliset oppilaat eivät ole ainoastaan tuen tarvitsijoita, vaan myös arvokkaita voimavaroja, jotka rikastuttavat kouluyhteisöjä ja auttavat rakentamaan kulttuurisesti osaavaa ja avarakatseista tulevaisuutta. Tulevaisuuden kannalta on keskeistä kehittää pedagogiikkaa, joka huomioi oppilaiden kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden paremmin.

Tiia Heiskanen
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani Peruskoulun opettajien kokemuksia oppimisvaikeuksien tunnistamisesta S2-oppilailla.

Lähteet:

Arvonen, A., Katva, L. & Nurminen, A. (2009). Maahanmuuttajanuori ja oppimisen haasteet. Teoksessa L. Nissilä, H. Sarlin (toim.), Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet. (s. 64–92). Opetushallitus.

Kunnari, S. & Laasonen, M. (2022). Lasten kielelliset vaikeudet: Haasteiden tunnistaminen ja kuntoutus. PS-kustannus. https://www.ellibslibrary.com/reader/9789523703193

Smolander, S., Kunnari, S., & Laasonen, M. (2016). Näkökulmia kielellisten taitojen arviointiin ja kielellisen vaikeuden tunnistamiseen monikielisellä lapsella. Puhe ja kieli, 36(1), 57–75. https://journal.fi/pk/article/view/56011

Suomen virallinen tilasto (SVT). (2022). Opiskelijat ja tutkinnot. Helsinki: Tilastokeskus. https://stat.fi/julkaisu/clr7pmvhj14t20cumlxlaf626