Parhaimmillaan verkossa opiskeleminen tarjoaa vapautta: luennolle ei tarvitse matkustaa, tehtäviä voi tehdä itselle sopivana aikana ja opiskelun voi sovittaa työn, perheen ja muun elämän rinnalle. Joustavuudella on kuitenkin myös toinen puoli. Kun opiskelun voi tehdä milloin tahansa, sen voi myös siirtää huomiseen. Kun kukaan ei odota luentosalissa eikä seuraava tapaaminen määritä opiskelun rytmiä, vastuu etenemisestä jää helposti pelkästään opiskelijalle. Tutkimusta tehdessäni jäin pohtimaan juuri tätä ristiriitaa: miksi yhdellä verkkokurssilla opinnot etenevät sujuvasti, kun taas toisella tehtävät alkavat kasaantua ja kurssi jää roikkumaan muiden opintojen rinnalle?

On helppo ajatella, että kyse on opiskelijan motivaatiosta tai itsekurista, kuten aikaisemmassa tutkimuksessa huomataan (Garrison, Anderson & Archer, 2000). Tutkimukseni perusteella asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Pro gradu -tutkielmassani selvitin, millaiset verkkokurssien tekijät edistävät korkeakouluopiskelijoiden kokemusten mukaan opintojen etenemistä. Tutkimustani varten haastattelin kymmentä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa, joilla oli kokemusta verkkokursseista. Heidän kokemuksissaan opintojen etenemiseen liittyivät erityisesti kurssin rakenne, opettajan ohjaus, vuorovaikutus, oppimisympäristön toimivuus sekä opiskelijan oma motivaatio, ajanhallinta ja itsesäätely.

Jos energia kuluu tehtävien, ohjeiden ja materiaalien etsimiseen, se on pois itse opiskelusta. Tutkimuksessani korostui ennen kaikkea selkeys. Kun kurssi etenee loogisesti, tehtävät ja määräajat ovat helposti hahmotettavissa ja oma eteneminen näkyy, opiskeluun on helpompi tarttua ja sitä on helpompi rytmittää. Myös teknologia toimii parhaiten silloin, kun sitä tuskin huomaa: materiaalit löytyvät helposti ja huomion voi käyttää niiden etsimisen sijaan itse oppimiseen. Hyvällä verkkokurssilla tietää, mitä tehdä seuraavaksi.

Verkkokurssiin liitetään helposti ajatus itsenäisyydestä. Korkeakouluopiskelijan oletetaan osaavan suunnitella aikaansa, huolehtia tehtävistään ja pyytää tarvittaessa apua (Timonen, 2025). Tutkimukseni perusteella opiskelijat eivät kaivanneet opettajalta jatkuvaa yhteydenpitoa. Tärkeämpää oli tunne siitä, että opettaja on olemassa ja apua saa silloin, kun sitä tarvitsee. Oikea-aikainen palaute, mahdollisuus kysyä ja opettajan saavutettavuus auttoivat opiskelua jatkumaan myös silloin, kun vastaan tuli ongelmia.

Tutkimuksessani liian vähäinen rytmitys saattoi vaikeuttaa tehtävien aloittamista ja johtaa niiden lykkääntymiseen. Joustavuus näytti tukevan etenemistä parhaiten silloin, kun sen rinnalla oli riittävästi rakennetta.

Tämä havainto on kiinnostava myös opiskelijan itsesäätelyn näkökulmasta. Aiemmassa tutkimuksessa opiskelijan kokema eteneminen verkko-opinnoissa on yhdistetty esimerkiksi motivaatioon, minäpystyvyyteen sekä oman oppimisen suunnitteluun ja säätelyyn (Teng & Wu, 2024). Omassa tutkimuksessani opiskelijan motivaatio ja ajanhallinta olivat niin ikään tärkeitä, mutta ne eivät näyttäytyneet täysin opiskelijasta itsestään riippuvina ominaisuuksina. Esimerkiksi jälkeen jääminen saattoi heikentää motivaatiota, kun taas selkeä kurssirakenne saattoi auttaa ylläpitämään opiskelurytmiä.

Kenen vastuulla eteneminen lopulta on?

Tämä haastaa mielestäni ajattelemaan korkeakouluopiskelijan itsenäisyyttä hieman uudella tavalla. Vastuu oppimisesta kuuluu opiskelijalle, mutta korkeakoulun ja opettajan vastuulla on rakentaa ympäristö, jossa tuon vastuun kantaminen on mahdollista. Hyvä verkkokurssi ei tee kaikkea opiskelijan puolesta, mutta se ei myöskään jätä opiskelijaa yksin (Timonen, 2025). Se tarjoaa riittävästi vapautta, mutta myös rakennetta. Se mahdollistaa itsenäisen työskentelyn, mutta tekee avun pyytämisestä mahdollista.

Kun korkeakouluissa kehitetään tulevaisuuden verkkokursseja, huomion ei siksi pitäisi kiinnittyä vain uusiin teknologioihin tai yksittäisiin digitaalisiin työkaluihin. Olennaisempaa on kysyä, millaisen opiskeluprosessin niiden avulla rakennamme? Löytääkö opiskelija sen, mitä tarvitsee? Saako hän palautetta ja apua silloin, kun sitä tarvitsee? Parhaimmillaan toimiva verkkokurssi ei ainoastaan mahdollista opiskelua ajasta ja paikasta riippumatta. Se tekee opiskelijan etenemisen mahdolliseksi.

Katri Mure
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Luokanopettajan maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan Kun opinnot etenevät verkossa – Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opintoja edistävistä verkkokurssien tekijöistä.

Lähteet:

Garrison, D. R., Anderson, T., & Archer, W. (2000). Community of Inquiry. APA PsycTests. https://doi.org/10.1037/t32875-000

Timonen, P., tiedekunta, K., & Education, F. o. (2025). Valmennuspedagoginen malli reaaliaikaiseen yhteisölliseen verkko-opiskeluun: Opetuksellinen kehittämistutkimus ammattikorkeakoulukontekstissa. Lapin yliopisto.

Teng, M. F., & Wu, J. G. (2024). An Investigation of Learners’ Perceived Progress During Online Education: Do Self-Efficacy Belief, Language Learning Motivation, and Metacognitive Strategies Matter? The Asia-Pacific education researcher, 33(2), 283-295. https://doi.org/10.1007/s40299-023-00727-z