Etäopiskelu on viime vuosien aikana noussut keskeiseksi osaksi koulutusta. Teknologian kehitys ja Covid-19-pandemia ovat tehneet siitä opetusmuodon, jossa opinnot ovat joustavia ja ne on mahdollista sovittaa muuhun elämään. Etäopiskelun mahdollisuuksista huolimatta useat tutkimukset ovat osoittaneet etäopiskelussa ilmeneviä haasteita. Erityisesti poikkeusolojen aikana opiskelijoiden oli vaikeaa ohjata omaa toimintaa ja ylläpitää motivaatiotaan (Karvi 2021).  Toisaalta etäopiskelun haasteeksi on todettu jo pitemmän aikaa sosiaalisten kontaktien vähyys ja yhteisöllisyyden puute (Nivala & Ryynänen 2013; Rautiainen ym. 2021). Näihin haasteisiin ratkaisuna voisivat toimia opiskelijoiden hyvät itsensä johtamisen taidot, joissa korostuvat yksilön kyky toimia itseohjautuvasti tilanteissa, joissa ulkoisen kontrollin määrä on vähäinen. Itsensä johtamisen taidot määritellään usein Manzin (1986) itsensä johtamisen strategiana, joka sisältää muun muassa käyttäytymisen säätelyä, luonnollisia palkkioita, omien ajatusten johtamista ja tunteiden säätelyä.  

Pro gradu -tutkielmassani halusin selvittää, millä tavalla yliopisto-opiskelijat kokevat itsensä johtamisen taidot etäopiskelussa. Tutkimus toteutettiin avoimella kyselyllä, joka lähetettiin Lapin yliopiston kasvatustieteen opiskelijoille. Kysymykset laadittiin itsensä johtamisen teoriasta ja ne liittyivät vastuunottamiseen, itsensä motivoimiseen, jaksamisesta huolehtimiseen, uskomuksiin itsestä sekä siihen, millä tavalla etäopiskelu on vaikuttanut tapaan johtaa itseä.

Tutkimusten tulosten perusteella opiskelijat kokevat vastuunoton etäopiskelussa pääosin luonnollisena ja jopa miellyttävänä osana opiskelua. Opiskelijat opiskelevat ensisijaisesti itseään varten, eivätkä ulkopuolisten odotusten sanelemana. Toisaalta vastuunotto koettiin haastavana silloin kun palautetta tai tukea ei ollut helposti saatavilla. Motivaation ylläpitämisessä opiskelijat puolestaan käyttivät sekä sisäisiä että ulkoisia -motivaation lähteitä. Sisäistä motivaatiota tukivat opintojen kiinnostavuus ja merkityksellisyys, kun taas ulkoisena motivaation lähteenä toimivat pakolliset deadlinet ja tavoite valmistua opinnoista. Opiskelijat kehittivät myös omia keinoja motivaationsa ylläpitämiseen, kuten pieniä palkintoja opintosuoritusten jälkeen ja muokkasivat opiskeluympäristöänsä oppimista tukevaksi.

Opinnoissa jaksamisessa korostuivat selkeä päivärytmi, tauot, liikunta, uni, sekä sosiaaliset suhteet. Tämä osoittaa sen, että itsensä johtaminen ei koske vain opiskeluhetkiä, vaan se on myös osa arjen säätelyä. Toisaalta opiskelijoiden uskomukset itsestään etäopiskelijoina vaihtelivat. Useimmat kuvailivat itseään tehokkaiksi ja oma-aloitteisiksi, kun taas osa koki epävarmuutta tai ristiriitaisia uskomuksia itsestään. Itsensä johtaminen rakentuu näin yksilön sisäisten uskomusten varassa. Tutkimus osoitti kuitenkin sen, että etäopiskelu voi kehittää itsensä johtamisen taitoja. Opiskelijat oppivat suunnittelemaan työtään, hallitsemaan ajankäyttöään ja tunnistamaan omia rajojaan. Etäopiskelu haastaa ottamaan vastuuta ja voi auttaa kehittämään uusiakin työskentelytapoja.

Tutkimuksen perusteella yliopistojen olisi hyvä tukea opiskelijoiden itsensä johtamisen taitoja opintojen alkuvaiheessa. Säännöllinen palaute, selkeät rakenteet ja ohjaus ovat avainasemassa, jotta opiskelijoiden ei tarvitse kantaa kaikkea vastuuta yksin. Itsensä johtamisen taitojen tukemista voidaan pitää olennaisena osana hyvinvointia ja oppimista, eikä sen merkitystä etäopiskelussa tule vähätellä.

Emma Sulonen
Kasvatustieteiden tiedekunta, Aikuiskasvatustieteen kandidaatti- ja maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: Yliopisto-opiskelijoiden itsensä johtamisen taidot etäopiskelussa”Olen ymmärtänyt, että itsensä johtamisella on melko suuri merkitys etäopiskeluun. Jos en ota itseäni niskasta kiinni, niin kukaan ei tee koulutöitä puolestani.”

Lähteet:

Karvi. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. 2021. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen eri koulutusasteilla. Osa III: Kansallisen arvioinnin yhteenveto ja suositukset.

https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/KARVI_0821.pdf  (Luettu 15.3.2025).

Manz, C.C. 1986. Self-leadership: Toward an expanded theory of self-influence. Academy of Management Review, 11 (3), 585-600.  https://doi.org/10.2307/258312 (Luettu 3.3.2025).

Nivala, E. & Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Teoksessa Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2013, 14, 9–41. (pdf-versio). file:///C:/Users/omistaja/Downloads/122317-Artikkelin%20teksti-251182-1-10-20221016.pdf (Luettu 4.4.2025).

Rautiainen, A. M., Tapola-Tuohikumpu, S., Eskola, P., & Saurén, K. 2021. Opettaja verkko-opetuksen pedagogisena käsikirjoittajana: Ohjausta ja vuorovaikutusta avoimen yliopiston virtuaalisella kampuksella. Aikuiskasvatus, 41(4), 347–354. https://doi.org/10.33336/aik.112756  (Luettu 20.4.2025).