Lapin yliopiston koordinoimalle kansainväliselle hankkeelle on myönnetty 120 000 euroa Erasmus+ -rahoitusta. Hanke pyrkii vahvistamaan eurooppalaisen kulttuuriperinnön säilymistä sekä lisäämään tietoisuutta perinteisistä ammateista ja käsityötaidoista erityisesti nuorten keskuudessa.

Re-evolution – Traditional Jobs – Heritage of Crafts and Culture -hankkeessa tuotetaan seuraavan puolentoista vuoden aikana digitaalisia oppimateriaaleja, jotka esittelevät perinteisiä ammatteja ja käsityöperinteitä neljästä Euroopan maasta: Suomesta, Puolasta, Kreikasta ja Italiasta.

– Haluamme hyödyntää digitaalisia oppimisratkaisuja kulttuuriperinnön tunnetuksi tekemisessä sekä sukupolvien välisen tiedon ja osaamisen välittämisessä. Samalla tallennamme perinteisiä taitoja ja työmenetelmiä tulevien sukupolvien käyttöön, kertoo hankkeen koordinaattori, tekstiilialan professori Heidi Pietarinen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta.

Re-evolution-hankkeessa tuotetaan monikielisiä oppimateriaaleja, kuten asiantuntijahaastatteluja, opetusvideoita, virtuaalinäyttelyitä ja digitaalisia julkaisuja. Materiaalit esittelevät neljän Euroopan maan perinteisiä ammatteja ja käsityötaitoja: Puolan puutyötä, Kreikan mehiläishoitoa, Italian viininvalmistusta ja Suomen tekstiilitaidetta.

Avoimesti verkossa saatavat materiaalit on suunnattu erityisesti aikuiskoulutuksen, kulttuurialan ja kulttuuriperintöä vaaliville organisaatioille ja asiantuntijoille, mutta ne ovat myös kaikkien aiheesta kiinnostuneiden hyödynnettävissä. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kulttuuriperinnön tuntemusta ja lisätä ymmärrystä Euroopan yhteisestä kulttuurisesta perinnöstä.

Hanke yhdistää yliopistokoulutuksen, kansalaisjärjestöjen ja yrityssektorin osaamista, sillä hankepartnereina ovat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Suomesta, Stowarzyszenie Euro-Lider -järjestö Puolasta, In-Action-järjestö Kreikasta ja TKI-yritys Novareckon Srl Italiasta. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa hanke nivoutuu tiiviisti professori Heidi Pietarisen johtaman BioARTech-laboratorion tutkimukseen, jossa tarkastellaan kulttuuriperinnön, materiaalien, kädentaitojen ja teknologian roolia kestävien tulevaisuuksien rakentamisessa. Hanke vahvistaa laboratorion kansainvälistä tutkimuslinjaa, jossa perinteinen tieto nähdään resurssina uusille innovaatioille ja oppimiselle.

Re-evolution – Traditional Jobs – Heritage of Crafts and Culture -hanke
  • Hanke vahvistaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön säilymistä sekä lisää tietoisuutta perinteisistä ammateista ja käsityötaidoista erityisesti nuorten keskuudessa digitaalisten oppimisratkaisujen avulla.
  • Hanketta johtaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta, ja hankkeen muina partnereina ovat Stowarzyszenie Euro-Lider -järjestö Puolasta, In-Action-järjestö Kreikasta ja TKI-yritys Novareckon Srl Italiasta.
  • Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelma. Kansallisena rahoittajana ja ohjelman toimeenpanijana Suomessa toimii Opetushallitus.
  • Hankkeen kokonaisrahoitus on 120 000 euroa, josta Lapin yliopiston osuus on 40 000 euroa.
  • Hankkeen kokonaiskesto: 1.9.2026–29.2.2028
Lisätietoja:

Tekstiilialan professori Heidi Pietarinen
Hankkeen koordinaattori
etunimi.sukunimi@ulapland.fi