Hankkeen tavoitteena on etsiä yhdessä innovatiivista ratkaisua Inarin ja Muonion kuntien asuntojen puutteeseen suunnittelemalla uusi kestävän ja yhteisöllisen asumisen konsepti osallistamalla sidosryhmiä ja asukkaita suunnitteluun. Laaja-alaisessa kehittämishankkeessa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla tuetaan kuntien asuntotuotannon ja elinvoiman edistämistä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoituksen.

Hanke jakautuu työpaketteihin, jotka ovat: 1) älykkään asumisen konseptin mallintaminen, 2) osallistamismallin kehittäminen, 3) pilottialueiden suunnittelu Inarin ja Muonion kuntiin. Hankkeella vastataan kuntien pysymiseen elinvoimaisena, taataan asukkaille hyvä elinympäristö ja vahvistetaan asukkaiden yhteisöllisyyttä. Hankkeella on välillinen vaikutus paikallisten elinkeinojen kasvun tukemiseen, osaavan työvoiman saatavuuden tukemiseen ja alueen houkuttelevuuden kasvuun. Hankkeella tavoitellaan asukkaiden elämänlaadun ja tyytyväisyyden parantumista ja kuntien veto- ja pitovoiman vahvistamista. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat Inarin ja Muonion kunnissa jo asuvat sekä alueelle muuttavat uudet kuntalaiset, jotka ovat halukkaita osallistumaan uudenlaisen asumisen konseptin suunnitteluun ja kiinnostuneita muuttamaan uusille asuinalueille. Hanke tuottaa kuntien keskeiseen ongelmakohtaan, sopivien asumisratkaisujen puutteeseen, uuden innovatiivisen toimintakonseptin. Hankkeessa luodaan rohkeasti uusia kumppanuuksia sekä toimintamalleja yli toimiala- ja kuntarajojen sekä osaamisrajapintojen. Kehittämisessä hyödynnetään muotoilun eri menetelmiä.