Huhtikuun taiteilijana Galleria Lovisassa esittäytyy Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opettajakin työskentelevä Henri Hagman. Jäähyväiset a(b)s(trakt)eille -näyttelyyn on mahdollista tutustua 1.–30. huhtikuuta D- ja E-siiven välissä sijaitsevassa oleskelu- ja galleriatilassa. Tervetuloa!

Vincent van Goghin kerrotaan sanoneen, että abstrakti maalaus on noiduttu alue, jonne voi kyllä hypätä, mutta silloin ovi lyödään perässä kiinni. Salaperäiseksi lausunnon tekee sekin, että van Gogh kuoli pari vuosikymmentä ennen abstraktin maalaustaiteen virallista syntyä.

– Työskentelin abstraktin noidutulla alueella yli 20 vuotta. Puolet ajasta suunnittelin pakoa, mutta en osannut enää erottaa toisistaan sen enempää kaltereita, viilaa ja lakanoista punottua köyttä kuin yötä ja päivääkään. Kaikki ne olivat vain abstrakteja muotoja ja värejä vailla merkityksiä ja tarkoituksia, kertoo Hagman.

Henri Hagman: yksityiskohta teoksesta Merenmies, 2013-2025. Öljy, alkydi ja epoksi kovalevylle. Kuva: Henri Hagman

Väitöskirjaprosessini vuosien 2018-2023 taiteellisen tutkimuksen avulla pääsin ulos abstraktin maalauksen vankilasta. Tuon jälkeisillä teoksillani on kuva-aihe, joka ei sinänsä merkitse mitään, mutta jonka voi kuitenkin luulla merkitsevän jotain ja jota minun pitää itse mietiskellä muutama vuosi ennen kuin esitän näitä teoksia. Siksi esillä on nyt vain abstraktille jäähyväiset jättäviä lähes abstrakteja maalauksia, Hagman avaa näyttelynsä taustoja.

Taiteiden tiedekunnan huhtikuun taiteilija Galleria Lovisassa

Henri Hagman:
Jäähyväiset a(b)s(trakt)eille
1.–30.4.2025

Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Ma-pe 7.30–20.00, la-su ja arkipyhinä suljettu


Lisätietoja Galleria Lovisasta:

Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen
leila.lipiainen(at)ulapland.fi

Lapin yliopiston Galleria Lovisassa esitellään taiteiden tiedekunnan alumnien, henkilökunnan ja opiskelijoiden joukosta valittujen kuukauden taiteilijoiden teoksia sekä satunnaisia yhteisnäyttelyitä. Näyttelytila sijaitsee D- ja E-siiven välissä, entisen kahvila Meidän Lovisan tiloissa.