Kasvatustieteen maisterin tutkinnossa syvennetään ja laajennetaan opiskelijan tutkimus- ja menetelmäosaamista sekä osaamista koulutuksen kehittämisen, pohjoisuuden ja sosiaalisen kestävyyden, elinikäisen oppimisen, oppimisympäristöjen sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin kysymyksissä. Opiskelijana laadit pro gradu -tutkielman jostain pääaineeseesi liittyvästä aiheesta ja suoritat lisäksi kolmen kuukauden mittaisen harjoittelun.    
 
Maisterin tutkinto on mahdollista suorittaa kahden lukuvuoden aikana. Maisterin tutkintoon on mahdollista sisällyttää opettajan pedagogisen kelpoisuuden antavat erilliset opettajan pedagogiset opinnot (60 op), joihin on erillinen valinta.  

Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suoritettuasi sinulla on valmiudet toimia kasvatus-, opetus- ja koulutusalan asiantuntijatehtävissä monenlaisissa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioissa, kuten oppilaitoksissa, julkishallinnossa, järjestöissä ja yrityksissä.  Mahdollisia tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi koulutussuunnittelija, henkilöstöpäällikkö, tutkija, projektikoordinaattori tai kouluttaja.

Tutustu koulutukseen:

Tutustu Suomen pohjoisimpaan yliopistokaupunkiin, Rovaniemeen!

Opiskelijan Rovaniemi

Rovaniemi on yli 65 000 asukkaan kasvava yliopistokaupunki, jonka korkeakouluissa opiskelee yli 11 000 opiskelijaa. Tutustu Rovaniemen vilkkaaseen opiskelijaelämään ja opiskelijoiden palveluihin!