Oikeustieteiden tiedekunnasta valmistunut Miikka Viitanen on saanut pro gradu -tutkielmastaan AIACE Finlandin tunnustuspalkinnon ansiokkaasta EU-aiheisesta lopputyöstä. Viitasen gradu käsittelee Venäjään kohdistuvien pakotteiden rikkomisen kriminalisointia ja siihen liittyviä rikosoikeudellisia ongelmia.

Miikka Viitanen tarkastelee viime vuoden tammikuussa valmistuneessa oikeustieteen pro gradu -tutkielmassaan lainsoveltajan näkökulmasta sitä, miten laillisuusperiaatetta ja kieltoerehdystä tulisi arvioida Venäjään kohdistuvien pakotteiden rikkomisen yhteydessä. Pakotteiden ominaisuuksia tarkasteltiin laillisuusperiaatteen asettamia rajoitteita ja kieltoerehdyksen soveltamisen edellytyksiä vasten.

Tunnustuspalkinnon Viitasen pro gradu -työlle antoi AIACE Finland (entisten EU-virkamiesten yhdistys Suomessa), joka palkitsee erinomaisia EU-aiheisia graduja. Tänä vuonna palkinto jaettiin kolmelle opinnäytetyölle, ja se oli suuruudeltaan 1 000 euroa.

Miikka Viitanen kertoo kiinnostuneensa gradunsa aiheesta ollessaan työharjoittelussa asianajotoimistossa, jossa EU-pakotteet olivat verrattain tuore ja aktiivinen neuvonantokohde.

– Perehdyin tuolloin muun ohella silloista säännöstelyrikosta koskeviin käräjäoikeuksien ratkaisuihin, jotka koskivat Venäjään kohdistuvien pakotteiden rikkomista. Huomasin rikosoikeudellisesti mielenkiintoisia kysymyksiä, joita halusin selventää tutkielman kirjoitusprosessin aikana. Graduni lopullinen aihe täsmentyi useaan otteeseen kirjoitusprosessin aikana, Viitanen kertoo.

AIACE Finland toteaa palkintoperusteluissaan, että Viitasen tutkielma tarkastelee ansiokkaasti suomalaisen rikosoikeuden ja EU:n pakotesääntelyn välistä suhdetta erityisesti blankorangaistussäännösten näkökulmasta.

”Työn vahvuutena on sen selkeä kansallinen ankkuroituminen sekä kyky nostaa esiin laajempia EU-oikeudellisia kysymyksiä, kuten laillisuusperiaatteen, ennakoitavuuden, EU-oikeuden ensisijaisuuden ja tehokkaiden rangaistusten väliset jännitteet. Tutkielma käsittelee kiinnostavasti myös rikosoikeudellisten periaatteiden EU-tason vastineita, EU:n perusoikeuskirjan merkitystä sekä suoraan sovellettavien EU-asetusten vaikutuksia kansalliseen laintulkintaan. Kokonaisuutena työ osoittaa vahvaa analyyttistä otetta, ajankohtaisuutta ja kykyä avata uusia jatkopohdinnan suuntia myös laajempaan EU-oikeudelliseen kontekstiin”, AIACE Finland perustelee.

Viitanen toteaa, että graduprosessi kasvatti hänen lainopillista ymmärrystään.

– Se vahvisti myös luottamusta siihen, että oikeudellisesti epävarmalla alueella on mahdollista olla se, joka selventää kyseistä aluetta. ”Perustelemisen tieteen” kehittyneestä hallinnasta on ollut paljonkin hyötyä esimerkiksi nykyisessä työssäni riitojen ratkaisuun keskittyvänä juristina. Kohtaan jatkuvasti tilanteita, joissa sama oikeudellinen ympäristö nähdään eri tavoilla, Viitanen toteaa.

Tutustu Miikka Viitasen graduun Venäjään kohdistuvien pakotteiden rikkominen laillisuusperiaatteen ja kieltoerehdyksen kannalta Lapin yliopiston julkaisuarkistossa.