Oikeusnotaarin tutkinto

Oikeusnotaariksi kolmessa vuodessa

Tiedekuntamme opiskelijana olet saanut opiskeluoikeuden sekä oikeusnotaarin että oikeustieteen maisterin tutkintoon. Oikeusnotaarin tutkinnosta valmistut alempaan oikeustieteelliseen korkeakoulututkintoon, joka koostuu 180 opintopisteestä. Oikeusnotaarin tutkinnon ohjeellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Vain valmistumalla ensin oikeusnotaariksi voit jatkaa opintojasi oikeustieteen maisteriksi. Opinnot ovat erilliset, etkä voi suorittaa niitä ristiin.


Oppimistavoitteet

Oikeustieteellisissä tutkinnoissa keskiössä on oikeustieteellisen tiedon, teorian ja systematiikan hallinta sekä ymmärrys, oikeudellisten ongelmien monipuolinen tunnistamis- ja ratkaisukyky sekä argumentaatiotaidot – unohtamatta kieli- ja tiedonhankintataitoa.

Oikeusnotaarin opinnoista saat kattavan peruskuvan oikeusjärjestyksestä ja valmiudet soveltaa hankkimaasi tietoa työelämässä vastuullisesti, laadukkaasti ja ammattieettisesti kestävältä pohjalta. Kykenet käyttämään ja tuottamaan oikeudellista kieltä niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Opit myös ymmärtämään oikeudellisten toimintaympäristöjen kansainvälisiä ulottuvuuksia.


Tutkintorakenne

Oikeusnotaarin tutkinnon rakenne

  • perusopinnot 25 op
  • kieli- ja viestintäopinnot 15 op
  • aineopinnot 100 op
  • valinnaiset opinnot 25 op
  • notaaritutkielmaopinnot 15 op

Kieli- ja viestintäopinnot ovat kielikeskuksen tarjoamia opintoja.

Lue lisää opintojen sisällöstä ja opintosuunnitelmasta opinto-oppaasta

Valinnaiset opinnot

Valinnaiset opinnot voivat olla

  • tiedekuntamme tarjoamia ONVAL-koodeilla merkittyjä opintoja
  • yliopistomme muiden tiedekuntien niitä opintojaksoja, jotka on lueteltu Pepissä ON-tutkinnon valinnaisten opintojaksojen listalla
  • kieliopintoja (kts. kielikeskuksen opinto-opas)
  • englanninkielisiä notaaritutkintoon tarjottavia opintojaksoja (ONEVAL)
  • ONVAL-harjoittelu (10 op)
  • muita valinnaisia yliopistoissa suoritettuja oikeustieteen opintoja, joille ei löydy vastaavuutta/korvaavuutta tiedekuntamme opintojaksoista (sisältäen hyväksiluvuista mahdollisesti ylijäävät opintopisteet)
  • oikeustieteen opintoja tukevia opintoja eli muiden tieteenalojen opintoja (max. 20 op)

Huom! Kaikki opiskelevat ja valmistuvat aina voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti, riippumatta siitä, että minä vuonna opinnot on aloitettu. Tarkasta aina ajantasainen OPS Pepistä.


Poolien opetusaikataulu

Oikeusnotaarin tutkinnon 15 poolia eli opintokokonaisuutta koostuu pakollisista perus- ja aineopinnoista sekä notaaritutkielmasta. Lukukausi jakautuu noin 3–8 viikon jaksoihin. Järjestämme kunkin poolin opetuksen kerran vuodessa. Pakollisten opintojen suorittaminen tapahtuu periodeissa, joiden rinnalla kulkee kielten opetus sekä valinnaiset kurssit.

Opinnot koostuvat kontaktiopetuksesta, itsenäisestä työskentelystä sekä tentistä tai muusta suorituksesta. Opiskelu- ja suoritusmuodot voivat vaihdella pooleittain. Keskeistä on ajatus vähitellen syvenevästä oppimisesta. Opintojen alkuvaiheen jälkeen voit halutessasi käydä eri vuosikurssien pooleja samaan aikaan, mikä mahdollistaa nopeamman etenemisen opinnoissa.

1. lukuvuosi

Syyslukukausi 2025

  • Juridiikan perusteet
    5 op / 18.8.–29.8.
  • Varallisuusoikeus
    10 op / 1.9.–9.10.
  • Valta, valtio ja Eurooppa
    10 op/ 20.10.–5.12.

Kevätlukukausi 2026

  • Esinevakuus- ja insolvenssioikeus
    10 op / 7.1.–13.2.
  • Hallinto-oikeus ja oikeusinformatiikka
    10 op / 16.2.–2.4.
  • Kauppaoikeus
    10 op / 7.4.–15.5.

2. lukuvuosi

Syyslukukausi 2025

  • Perhe- ja jäämistöoikeus
    10 op / 25.8.–3.10.
  • Kansainvälinen oikeus
    10 op / 13.10.–5.12.

Kevätlukukausi 2026

  • Rikos- ja prosessioikeus
    15 op / 7.1.–13.3.
  • Finanssioikeus
    10 op / 16.3.–22.5.

3. lukuvuosi

Syyslukukausi 2025

  • Hyvinvointioikeus
    10 op / 25.8.–3.10.
  • Ympäristö- ja luonnonvaraoikeus
    10 op / 6.10.–14.11.
  • Eurooppaoikeus
    5 op / 17.11.–12.12.

Kevätlukukausi 2026

  • Notaaritutkielma/Valinnaisia opintoja
    30 op / 7.1.–22.5.

Kieliopinnot 15 op

  • Akateemiset tekstitaidot
    1 op / 1. opintovuosi
  • Puheviestintä
    2 op / 1. tai 2. opintovuosi
  • Oikeudellinen ruotsi
    5 op / 2. opintovuosi
  • Oikeudellinen vieras kieli
    5 op / 2. tai 3. opintovuosi
  • Tieteellisen kirjoittamisen perusteet
    2 op / 3. opintovuosi

Ohjeita opiskeluun

Yleiset ohjeet

Opintoihin liittyvät yleiset ohjeet, kuten opiskelupaikan vastaanottamiseen, yliopistoon ilmoittautumiseen sekä opiskelijakortin ja yliopiston tunnusten hankkimiseen löydät ohjeet yliopistomme yleisiltä Opiskelu-sivuilta.

Perehdy Opiskelu-sivun ohjeisiin 

Tiedekuntakohtaiset ohjeet

Tiedekuntakohtaiset opiskeluohjeet, kuten tenttimiseen, oikeudelliseen kirjoittamiseen, opintosuoritusten arvosteluun ja harjoitteluun liittyvät ohjeet löydät tiedekuntamme Ohjeita opintoihin -sivulta.

Perehdy tiedekuntamme opinto-ohjeisiin 

Viimeksi päivitetty: 10.10.2025