Seitsemän uutta näyttelyä avautuu taiteiden tiedekunnan F-talon gallerioissa maanantaina 22. syyskuuta klo 18. Lämpimästi tervetuloa näyttelyiden avajaisiin!

Galleria Seinään tulee esille Satu Miettisen AR-teknologiaa hyödyntäviä valokuvavedoksia ja -installaatioita. Galleria Hämärässä avautuu Neva Lipposen ja Rilla Talvion valokuvauksen digitaalisin ja analogisin menetelmin sateenkaariväestön näkyvyydelle ja kvääri-ilolle rakentuva tila.

Galleria Kilossa avautuu Jenni Tapionlinnan näyttely joka haastaa katsomaan merta ja merilevää pintaa syvemmälle. Galleria Lyhdyssä nähdään muotoilusuunnittelun ja pukeutumisen tutkimuksen sivuaineopintojen puitteissa yhteisöllisesti toteutettu neuleteos joka ottaa kantaa ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Galleria Kajossa lapsuusaikaisia teoksiaan esille asettavat ENSKAT, eli entiset nuoret jotka ovat nykyisin taiteiden tiedekunnan henkilökuntaa. Galleria Kopiossa nähdään Piia Köysteen New Yorkissakin esillä ollut biotaideteos.

Galleria Puotiin tulee esille Kristiina Koskisen kokeellinen lyhytdokumentti, joka etsii keinoja esittää metsää audiovisuaalisen kerronnan keinoin.

Näyttelyt ovat esillä 10. lokakuuta asti.


Galleria Seinä

Satu Miettinen: Jos meille kasvaisi evät
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30, Sumu-symposiumin näyttelyn avajaiset ti 23.9.2025 klo 18.15
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Satu Miettinen: yksityiskohta teoksesta Kasvinainen. 2025. Valokuva.

Jos meille kasvaisi evät -näyttely pohtii uudenlaisia ihmisen ja kasvien muodostamia hybridejä.

– Jos ihmiset olisivat kasvien ja ihmisen hybridejä niin nämä kasvit voisivat olla osa meitä. Saattaisimme kukkia osana vuoden kiertoa. Voisimme olla kasvinaisia kuten Daphne ja Flora. Varpaanvälissä voisi kasvaa siankärsämöstä evät. Evoluutio voisi saada rantatädykkeen kasvamaan kesäisin kulmista niin, että silmät saisivat auringolta suojaa, Miettinen pohtii.

Vaikka luonto ei kasva ihmisessä fyysiseksi osaksi, se kuuluu silti osaksi ihmistä. Suomalaisessa ja karjalaisessa kansanperinteessä luonto on nähty suojelushaltijana. Samalla siitä on tullut sana, jolla kuvataan ihmisen ja eläimen henkisiä piirteitä: luonne. Luonto ja luonne – lähellä toisiaan.

Veteen mentäessä tullaan osaksi vedenalaista maailmaa: eliöitä, kasveja, kaloja, veden liikettä ja ääniä. Uidessa ihoon tarttuu kasvien kappaleita ja pohjamutua. Sukeltaessa veden pinta toimii kuin kansi kahden maailman välissä. Vedessä keho tuntuu kevyemmältä.

Näyttelyssä visualisoidaan veden äärellä olemista. Valtameren voima on niin suuri, että sen äänet ja aallot täyttävät kehomme. Kun iso aalto tulee kohti, se vie mennessään. Aalloissa kävellessä tai niitä vastaanottaessa jokin palauttaa lapsuuteen. On jokin itseä isompi voima, joka varmaan voi antautua. Vedet liittyvät myös perheiden tarinoihin.

– Lapsena kuuntelin monituisia tarinoita vesillä liikkumisesta Kostosaaren mökillä. Tarinoissa liikkuttiin Haukivedellä, Saimaalla ja ympäri maailmaa laivan kyydissä. Zurich-järvi on sisareni mielipaikkoja. Joinain talvina hän ui siellä vuoden ympäri, Miettinen kertoo.

Näyttely koostuu viidestä isoista sekatekniikalla toteutetusta valokuvavedoksesta sekä kahdesta valokuva-installaatiosta. Näyttelyn teoksiin kuuluu laajenettu todellisuus (XR). Teokset hyödyntävät AR-teknologiaa, jonka avulla teoksia voi katsella oman älylaitteen läpi. Teoksiin liittyy tekijän kertomuksia ja videoita.

Käy kurkistamassa laajennettua todellisuutta etukäteen tästä.

Lisätietoja:
satu.miettinen (at) ulapland.fi


Galleria Hämärä

Neva Lipponen & Rilla Talvio: Euphoric
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Rilla Talvio: Prosessikuva. 2025.

Aikana, jolloin sateenkaariväestön oikeuksia poljetaan alas jatkuvasti, korostuu oman
turvallisen kuplan, lähipiirin ja “valitun perheen” tärkeys. Euphoric -yhteisnäyttely tuo
kvääri-iloa (eng. queer joy) esille valokuvataiteen keinoin. Näyttelyssä muotokuvat
yhdessä tilallisten teosten kanssa luovat tilaa sateenkaariväestön näkyvyydelle.

Taiteilijat ovat valokuvanneet oman lähipiirinsä ihmisiä pyrkien luomaan yksilöidyn ja
dialogisen tilan jokaiseen kuvaushetkeen rakentaen turvallista tilaa yhdessä vapaalle
ilmaisulle ja olemiselle. Näyttelyn teoksissa yhdistyy niin digitaaliset kuin analogiset
valokuvauksen menetelmät.

Talvio on soveltavan taiteen maisterivaiheen opiskelija, valokuvataiteilija ja valokuvaaja, joka valokuvataiteessaan yhdistelee mieluiten analogisia menetelmiä ja kokeellista teosten näytteillepanoa muun muassa tilallisuutta hyödyntäen ja valokuvan olomuotoa pohtien.
Lipponen on graafisen suunnittelun maisterivaiheen opiskelija ja valokuvaaja, joka on
opiskellut valokuvausta myös Englannissa Coventryn yliopistossa. Erityisesti tekstuurit,
mielenkiintoiset sommitelmat ja leikit valoilla ja varjoilla kiehtovat Lipposta, ja hän
pyrkiikin korostamaan niitä valokuvissaan.

Osa näyttelyn teoksista toimii Lipposen pro gradu -tutkielman taiteellisena osana. Tutkielma käsittelee queer-representaatiota valokuvataiteen keinoin.

Lisätietoja:
Neva Lipponen: nlippone (at) ulapland.fi

Rilla Talvio: rtalvio (at) ulapland.fi


Galleria Kajo

Taiteiden tiedekunnan henkilökunta: mysteeriENSKA
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 4. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta täyttää 35 vuotta. MysteeriENSKA -niminen näyttely on osa
juhlavuoden ohjelmaa. Galleria Kajossa on esillä taiteiden tiedekunnan henkilökunnan
lapsuusaikaisia teoksia ilman signeerauksia, ja näyttelyn taiteilijat toivovatkin että vierailijat pyrkivät arvaamaan teosten tekijät.

– Me olemme kaikki ENSKOJA. Olemme entisiä nuoria, jotka jo lapsena piirsimme, maalasimme,
askartelimme ja muovailimme. Olemme taiteiden tiedekunnan henkilökuntaa, ja tällä näyttelyllä ENSKAT haluavat onnitella 35-vuotiasta taiteiden tiedekuntaa.

Lisätietoja:
Näyttelytoiminnan yliopisto-opettaja Leila Lipiäinen, leila.lipiainen (at) ulapland.fi


Galleria Kilo

Jenni Tapionlinna: Levällään – Muistiinpanoja merilevästä
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma–pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Levällään – muistiinpanoja merilevästä on yhden naisen sukellus merilevien maailmaan.
Näyttely haastaa katsomaan merta ja merilevää pintaa syvemmälle.

– Vietin kevään ja kesän 2024 vaihdossa Grönlannissa. Uudessa ympäristössä oli tilaa
ihmetellä, kävellä rannoilla, ottaa kuvia, hypistellä, googlata ja kerätä tiedon sirpaleita
talteen. Kotiin palatessa puhelimessani oli auki 85 merilevään tavalla tai toisella liittyvää
välilehteä, muistissa monen monta kuvaa ja mielessä vasta syntynyt kunnioitus merileviä
kohtaan. Näyttely on keskeneräinen muistikirja siitä mitä olen tähän mennessä oppinut, Tapionlinna kertoo.

Jenni Tapionlinna opiskelee Lapin yliopistossa Muodin ja tekstiilisuunnittelun
koulutusohjelmassa ja valmistelee pro gradu – työtä merilevästä spekulatiivisen
vaatesuunnittelun materiaalina.

Lisätietoja:
Jenni Tapionlinna: jtapionl (at) ulapland.fi


Galleria Kopio

Piia Köyste: Arctic Light: Lapista New Yorkiin ja takaisin
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Piia Köyste: yksityiskohta teoksesta Arctic Light. 2025. Valokuva.

Biotaide-opintojaksolla syntynyt teos Arctic Light yhdistää design-ajattelua, materiaalitutkimusta ja biotaidetta heijastaen elämän rytmejä ja henkeä suomalaisessa Lapissa. Teos syntyi yhteistyössä kemijärveläisten kalastajien kanssa ja nostaa esiin huolen vesivoiman vaikutuksista kalakantoihin, veden laatuun ja paikalliseen elinkeinonharjoittamiseen.

Materiaalitutkimuksessa suomuja värjättiin eri luonnonmateriaaleilla kuten punajuurilla,
sipulinkuorilla, puolukoilla ja mustikoilla. Lopullisessa teoksessa luonnollisen kauniit suomut
yhdistyvät valon kanssa kestävyyden symboliksi.

Lapin yliopiston soveltavan visuaalisen taiteen opiskelija Piia Köyste valittiin
finalistiteoksellaan Arctic Light edustamaan yliopistoa kansainvälisessä BioDesign Challenge
2025 -kilpailussa. Teos esiteltiin kesäkuussa Parsons School of Designissa New Yorkissa.

Finalistityötä tukivat myös Bioart-opintojakson opiskelijat Kerttu Ahlholm, Oili Juvonen,
Elina Koistinen, Tanja Korva, Juho Lintinen, Piritta Marttila, Iisa Pelkonen, Fanni
Tamminen, Jenni Tapionlinna ja Siiri Vepsäläinen, joiden videoteokset nähtiin osana
BioDesign Challenge -ohjelmaa New Yorkissa.

Kuratoinnista vastasivat Lapin yliopiston työryhmä: Heidi Pietarinen, Amna Qureshi ja
Satu Miettinen yhteistyössä Jenny Bergströmin (HMKW, Saksa) ja Melanie Sarantoun
(Kyushu University, Japani) kanssa.

Lisätietoja:
Prof. Heidi Pietarinen: heidi.pietarinen (at) ulapland.fi

Piia Köyste: pkoyste (at) ulapland.fi


Galleria Puoti

Kristiina Koskinen: Metsän määritelmä
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Kristiina Koskinen: yksityiskohta teoksesta Metsän määritelmä. 2024. Lyhytelokuva

Metsän määritelmä (2024) on kokeellinen lyhytdokumentti, joka alkaa metsän virallisesta
määritelmästä. Pian sen kertojaäänet ja aistillinen kuvamateriaali kuitenkin houkuttelevat
katsojan ristiriitaisille ajatuspoluille, joista ei lopulta muodostu yhteistä ääntä, ehjää
mielikuvaa tai etenkään yhtä metsää.

– Meillä ei ole pääsyä sellaiseen metsään, joka väistäisi näkökulmasidonnaisuuden ja kaiken sen, mitä emme tunne tai ymmärrä. Todellisuus on tulemista ja alituista kehkeytymistä, sekä elokuvan tekemisen että jokaisen esityksen myötä, Koskinen kertoo.

Sukeltaessaan ihmisen ja metsän yhteiseen elollisuuteen lyhytelokuva herättää outoja
kysymyksiä vailla yksinkertaisia vastauksia: mitä me aistimme pimeän metsän varjoissa – tai
tutussa ja lempeässä metsässä? Voiko metsä kuulua perheeseen ja miten jakaa kehollista
olemassaoloa puiden kanssa? Entä onko metsän ei-inhimillistä luonnetta lopulta mitenkään
mahdollista tavoittaa?

Metsän määritelmä ei ole tiede-elokuva, mutta sitä voi kutsua tieteestä inspiroituneeksi
lyhytelokuvaksi. Erityisesti sen käsikirjoitukseen ovat vaikuttaneet humanistisen
ympäristötutkimuksen ajatusvirtaukset, jotka pohtivat ihmiskeskeistä ajatusta
toimijuudesta. Metsän materiaalinen maailma on aktiivinen, täynnä päättymättömiä
prosesseja ja sotkuisesti kietoutunut inhimilliseen todellisuuteen. Metsän määritelmä etsii
keinoja esittää tällaista metsää audiovisuaalisen kerronnan keinoin, Koskinen kuvailee.

Näyttely perustuu Kristiina Koskisen (TaT, MMM) tutkimustyöhön Lapin yliopiston taiteiden
tiedekunnassa. Koskinen on perehtynyt väitöskirjassaan luonnon audiovisuaaliseen
esittämiseen ja väitöksen jälkeisessä tutkimuksessaan erityisesti elokuvallisiin metsiin.
Metsän määritelmän dokumentaarisuus ei kytkeydy ajatukseen toden tallentamisesta, vaan
perustuu subjektiivisiin kokemuksiin.

Teoksen on rahoittanut Koneen Säätiö.

Lisätietoja:
Kristiina Koskinen: kristiina.koskinen (at) ulapland.fi


Galleria Puoti

Knitted Notes
23.9.-10.10.2025
Avajaiset 22.9.2025 klo 18-19.30
F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 9–19.30, la–su ja arkipyhinä suljettu.

Oksanen, Johanna & al. 2025. yksityiskohta teoksesta Knitted Notes. Neulottu. Villa, alpakka, silkki, hamppu, nokkonen ja muita materiaaleja. Kuvaaja: Tuulia Tolonen.

Knitted Notes -niminen neuleteos ottaa kantaa ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Se on toteutettu yhteisöllisesti Muotosuunnittelun ja pukeutumisen tutkimuksen sivuainekokonaisuuteen kuuluvalla Pukeutuminen ja hyvinvointi -opintojaksolla opiskelijaryhmän kanssa. Käytännössä teos on valmistettu luennolla käytyjen keskustelujen sekä luentokertojen välisenä aikana neulottuja kokeiluja ja kokonaisia neuletöitä yhdistämällä.

Perinteisten muistiinpanojen sijaan luentomuistiinpanoja tehtiin kokeellisesti neulomalla; Langoilla, väreillä, kuvioilla ja rakenteilla on kuvattu esimerkiksi omaa ajattelua, tunnetilaa ja oppimisen prosessia. Parhaassa tapauksessa neulottu muistiinpano on voinut jättää vahvan muistijäljen kulloisellakin kerralla käsitellyistä teemoista ja näihin teemoihin on voitu palata neulotun muistiinpanon avulla myöhemminkin.

Muotiin ja pukeutumiseen vahvasti assosioituvan yksilölliseen ilmaisuun tähtäävän näkökulman sijaan teos on toteutettu eettisyyttä ja osallisuutta vahvistavia työskentelytapoja sekä yhteisöllisyyden ja jaetun tekijyyden periaatteita noudattaen. Pukeutumisen tuottamaa
hyvinvointia on tarkasteltu useista eri näkökulmista.

Teoksen tekijät:

  • Johanna Oksanen
  • Jani Wathén
  • Anne Aaltonen
  • Mico Ekberg
  • Susanna Hartmanns
  • Vilma Hanssen
  • Piritta Marttila
  • Katariina Myllyaho
  • Laura Morales Lozano
  • Laura Viirtelä
  • Tuulia Tolonen
  • Anne Oksanen
  • Mimosa Tapaninen
  • Jenni Tapionlinna
  • Minna Juotasniemi

Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Johanna Oksanen: johanna.oksanen (at) ulapland.fi

Yliopisto-opettaja Jani Wathén: jani.wathen (at) ulapland.fi