Sodan kokemukset synnyttivät suomalaisessa yhteiskunnassa laajoja traumailmiöitä, joiden vaikutuksia yksilöihin ja perhesuhteisiin tutkitaan edelleen. Viimeaikainen tutkimus on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, miten käsittelemättömät kokemukset voivat heijastua veteraanien lähipiiriin ja siirtyä sukupolvien välillä. Filosofian lisensiaatti Erkki O. Kailan väitöstutkimus tarkastelee, miten taiteellinen työskentely voi jäsentää ja tehdä hallittaviksi näitä ylisukupolvisia vaikutuksia.

Erkki O. Kaila tarkastelee väitöstutkimuksessaan sodan kokemusten ylisukupolvisia seurauksia sekä niiden pitkäkestoista vaikutusta yksilöihin ja sukupolvien välisiin suhteisiin. Tutkimus kohdistuu traumailmiöihin, joita toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomessa käsiteltiin niukasti ja niiden syistä vaieten.

Tutkimuksen lähtökohtana ovat hänen isänsä kokemukset toisesta maailmansodasta ja sotakokemusten pitkäkestoiset seuraukset isän ja hänen lähipiirinsä elämään. Työn edetessä tutkimus laajeni myös Kailan isoisän sotakokemuksiin, jotka antoivat viitteitä siitä, että perhedynamiikkaa kuormittaneet juurisyyt ulottuivat syvemmälle sukuhistoriaan.

Kailan isää ja isoisää yhdistivät sotakokemukset Saksan itärintamalla; molemmat olivat myös talvisodan veteraaneja. Isoisän sotapolku alkoi jääkärinä Riianlahden Aa-joella vuonna 1917. Isän vapaaehtoinen sotatie alkoi talvisodassa, jossa hän joutui suoraan rintamalle, Taipaleenjoen torjuntataisteluihin helmikuussa 1940. Välirauhan aikana, pian ylioppilaskokeiden jälkeen, hän liittyi Saksan Waffen-SS:n Wiking-divisioonaan, jossa hänet sijoitettiin sen 7./W-yksikköön. Sen mukana hän osallistui operaatio Barbarossan taisteluihin Ukrainassa vuosina 1941–1942. Sotatie päättyi Saksan vuoristoarmeijaa vastaan Lapissa käytyyn sotaan marraskuussa 1944 Moskovan aseleposopimuksen ehtojen tultua voimaan.

Erkki O. Kailan kuvataiteellinen teos Qui me dirait II (Kuka kertoisi minulle II), 2024.
Erkki O. Kailan teos Qui me dirait II (Kuka kertoisi minulle II) (2024) ilmentää sitä, kuinka Kaila koki vaikenemisen kulttuurin ja mitä se sai hänessä aikaan. Teos kuuluu väitöstutkimuksen taiteellisen osan kuvataiteelliseen osuuteen. Nämä teokset nostivat esiin ajatuksia ja kokemuksia, joita Kaila ei voinut ilmaista sanoin, vaan ne vaativat visuaalista muotoa. Kuva: Aada Paaso-Rantala.
Taide avaamassa ylisukupolvisen traumasiirtymän sisältöä

Kaila tarkastelee sotatraumoja ja niiden ylisukupolvisia vaikutuksia moraalisen vammautumisen käsitteen kautta sekä kuvataiteen, draamakirjoittamisen ja filosofisen analyysin keinoin. Moraalisen vammautumisen käsite on traumapsykologian piirissä suhteellisen uusi, ja sen avulla on viime vuosina pyritty jäsentämään kokemuksia, jotka eivät asetu perinteisten traumamallien piiriin. Tutkimuksessa kulttuurihistoriallinen kysymyksenasettelu asettuu dialogiin traumapsykologian kanssa.

– Moraalisen vammautumisen käsitteen avulla voidaan kuvata kokemuksia toiminnasta tai tapahtumista, jotka ovat syvässä ristiriidassa henkilön omaksumien perusarvojen kanssa. Ne jättävät pitkäkestoisia psyykkisiä sekä ihmissuhteissa ilmeneviä jälkiä, Kaila kertoo.

Moraalisen vammautumisen näkökulma avaa Kailan tutkimuksessa traumailmiöiden rakennetta ja niiden käsittelyn mahdollisuuksia. Taiteellisen osan kautta ja taidetta työskentelytapana hyödyntämällä Kaila tekee näkyväksi ja käsiteltäväksi trauman ylisukupolvisen siirtymän sisältöä. Taiteellisen osan produktiot – Kaksitoista kuvaa isästä -kuvataidenäyttely ja autofiktiivinen Sadan vuoden sairaskertomus -näytelmä – hahmottavat taiteen kykyä nostaa esiin mielensisäisiä ilmiöitä sekä toimia dialogin ja traumasiirtymien käsittelyn mahdollistajana.

Erkkiä esittävä Juha Hurme seisoo teatterin lavalla ja puhuu puhelimeen. Annalisti Braudelia esittävä Elina Pentinsaari istuu tuolilla takaviistossa ja katsoo Erkkiä. Kohtaus näytelmästä Sadan vuoden sairaskertomus.
Näytelmä Sadan vuoden sairaskertomus kertaa isän ja isoisän sotakokemuksia viime vuosisadalla. Käsikirjoituksen avainkohtauksessa Erkki soittaa Konjunktuuriin, annalisti Braudel vastaa ja yhdistää puhelun. Kohtaus taivuttaa ajan lineaarisen rakenteen kertautuvaksi sykliksi. Rooleissa Juha Hurme ja Elina Pentinsaari. Kuva: Aada Paaso-Rantala.
Näyttelijä Jussi Jokinen istuu pöydän ääressä ja katsoo alaviistoon. Hänestä takaviistoon istuu näyttelijä Tuomas Ylifrantti ja katsoo Jokista. Kohtaus näytelmästä Sadan vuoden sairaskertomus.
Jussi Jokinen ja Tuomas Ylifrantti ilmaisevat syvämietteisissä rooleissaan näytelmässä Sadan vuoden sairaskertomus moraalisen vamman vaikutusten kertautumista perhedynamiikassa. Kuva: Aada Paaso-Rantala.

Taiteellisen työskentelyn ja analyysin pohjalta Kaila rakentaa tutkimuksessaan dynaamisen toimintamallin, jonka päävaiheissa traumakokemuksiin liittyviä asiasisältöjä tehdään näkyviksi ja saatetaan käsiteltävään muotoon.

Väitöstyössä testattu teoreettinen malli jäsentää syvällisen tarkastelun, näkyväksi tekevän taiteellisen työskentelyn ja reflektoivan dialogin toistettavaksi rakenteeksi. Sen päätepisteenä on manifesti: yksiselitteinen, julkinen tai jaettava ilmaus siitä, että näin käsitellyn psyykkisen kuorman etenemistä ja taakan siirtymistä hallitaan ja ohjataan terapiaan soveltuvin keinoin.

– Näin taide voi antaa henkilökohtaisen muodon päätökselle, jolla psyykkisen kuorman hallitsematonta siirtymistä ei jatketa, Kaila toteaa.

Tutkimuksen taiteellinen osa toteutui kahtena itsenäisenä teoskokonaisuutena: kuvataidenäyttelynä Galleria Varjossa Rovaniemellä huhtikuussa 2024 sekä käsikirjoituksesta edellä mainittuun näytelmään, joka kantaesitettiin Lapin ylioppilasteatterissa Juha Hurmeen ohjauksena syyskuussa 2024.

Gefreitteria esittävä Kaisa Lakkala seisoo teatterin lavalla toinen käsi kohottautuneena eteen, taustallaan värikäs projisio.
Näytelmässä Sadan vuoden sairaskertomus sotilaan paluumatka Ukrainasta alkaa, mutta painajaiset seuraavat mukana. Gefreitterin roolissa Kaisa Lakkala tulkitsee sotilaan psyyken syövereistä nousseita painajaisia ja samalla kuvaa, miten moraalinen vamma voi syntyä. Kuva: Aada Paaso-Rantala.
Tietoa väitöstilaisuudesta

Filosofian lisensiaatti Erkki O. Kailan akateeminen väitöskirja Kaksitoista kuvaa isästä: Sadan vuoden sairaskertomus tarkastetaan Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa perjantaina 23. tammikuuta 2026 kello 12.00 alkaen Esko ja Asko -salissa (Lapin yliopiston päärakennus, F-talo, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi).

Vastaväittäjänä toimii filosofian tohtori Maarit Leskelä-Kärki Turun yliopistosta ja kustoksena emeritaprofessori Tuija Hautala-Hirvioja Lapin yliopistosta.

Väitöstilaisuutta voi seurata myös etänä osoitteessa https://blogi.eoppimispalvelut.fi/ulapland

Väitöskirjan taiteellisen osan taltiointi on nähtävissä Lapin yliopiston Esko ja Asko -salissa väitöspäivänä perjantaina 23. tammikuuta 2026 kello 11.00–12.00.

Tietoa väittelijästä

Erkki Olavi Kaila (s. 1954) on valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan tietojärjestelmätiede vuonna 1980 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 1997. Lisäksi hän on suorittanut kuvataiteen perus- ja aineopinnot Lapin yliopiston avoimessa yliopistossa 2014–2019 sekä kulttuurihistorian perus- ja aineopinnot Lapin yliopistossa vuosina 2020–2022.

Kaila on asunut pääosan elämästään Rovaniemellä. Hän on työskennellyt tietotekniikan erilaisissa ammattitehtävissä sekä julkisella että yksityissektorilla vuosina 1977–2014. Hän on ollut väitöskirjatutkijana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa 2020–2025.

Lisätietoja:

Erkki Kaila
P. 040 362 6155

Tietoja julkaisusta

Erkki O. Kaila (2026) Kaksitoista kuvaa isästä: Sadan vuoden sairaskertomus. Acta electronica Universitatis Lapponiensis, 425. ISBN 978-952-337-525-3, ISSN 1796-6310.

Sähköisen julkaisun pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-525-3