Jos pakottavan kontrollin kriminalisoinnissa ei huomioida lasten kokemuksia, on riski, että lapsia ei tunnisteta rikoksen uhreiksi.

Pakottava kontrolli vahingoittaa lapsia monilla tavoilla, mitä nykyinen rikosoikeudellinen sääntely ei juurikaan tunnista. Tässä blogitekstissä avaan lapsiin kohdistuvaa pakottavaa kontrollia sekä sen piiloon jäämistä käräjäoikeuksien vainoaineiston valossa.

Pakottava kontrolli rajoittaa itsemääräämisoikeutta

Pakottavassa kontrollissa on kyse tarkoituksellisista ja vahingollisista vallankäytön taktiikoista, jotka voivat ilmetä lapsen ja vanhemman elämässä erilaisina väkivallan muotoina. Alkujaan käsite on peräisin yhteiskuntatieteellisestä lähisuhdeväkivallan tutkimuksesta: havaittiin, että erilaiset väkivallan muodot – niin fyysinen, henkinen, taloudellinen kuin seksuaalinenkin – tapahtuvat osana laajempaa pyrkimystä kontrolloida ja alistaa kumppania. Kaikista vakavin ja vaarallisin lähisuhdeväkivalta tapahtuu juuri kontrollin kontekstissa.

Pakottava kontrolli ei kuitenkaan välttämättä sisällä lainkaan fyysistä väkivaltaa, jos tekijä kykenee ylläpitämään kontrollia muilla keinoilla. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi uhkailu ja pelottelu, mikromanagerointi, valvonta, manipulointi ja tukiverkoista eristäminen. Seurauksena on panttivankiin verrattavissa oleva tila, jossa uhrin itsemääräämisoikeus ja toimintamahdollisuudet ovat vakavasti rajoittuneita.

Pakottava kontrolli ei tyypillisesti pääty eroon, vaan muuttaa muotoaan. Eron jälkeen tekijä käyttää keinoja, jotka eivät vaadi jatkuvaa fyysistä läheisyyttä. Tekijä voi syyllistyä eron jälkeiseen vainoon ja muihin rikoksiin, kuten pahoinpitelyihin, laittomiin uhkauksiin, kunnianloukkauksiin, lähestymiskiellon rikkomiseen ja kotirauhan rikkomiseen. Myös erilaisten oikeus- ja viranomaisprosessien hyödyntäminen on tyypillistä: tekijä saattaa esimerkiksi tehtailla aiheettomia lastensuojeluilmoituksia ja pitkittää tahallaan vireillä olevia oikeudenkäyntejä.

Pakottava kontrolli ja eron jälkeinen vaino kohdistuvat myös lapseen

Vaikka pakottavan kontrollin tutkimus on alun perin keskittynyt aikuisten välisiin suhteisiin, ei kyse ole vain aikuisten välisestä asiasta, jolle lapsi ”altistuu”. Pikemminkin pakottavan kontrollin voi mieltää ikään kuin diktatuurina, jossa tyypillisesti isä hallitsee koko perhettä. Muut perheenjäsenet, niin äiti kuin lapsetkin, ovat tämän diktatuurin ”kansalaisia”. Tekijä voi rajoittaa kummankin ajankäyttöä, sosiaalisia suhteita, kodin ulkopuolella liikkumista, käytöstä ja pukeutumista. Lapsilta saatetaan edellyttää ikään kuin ”näkymättömyyttä”: lapsi saa näkyä ja kuulua ainoastaan tekijän ehdoilla. Pakottava kontrolli vahingoittaakin lasta monilla tavoilla riippumatta siitä, onko perheessä fyysistä väkivaltaa ja joutuuko lapsi sitä todistamaan.

Pakottava kontrolli kohdistuu tyypillisesti varsin samankaltaisesti sekä äiteihin että lapsiin.

Omassa oikeustieteellisessä tutkimuksessani hyödynnän käräjäoikeuksien ratkaisuja vainotapauksissa, joissa taustalla on osapuolten välinen parisuhde ja joihin jollain tavalla liittyy lapsi. Tutkimus on osa Lapin yliopiston CAPUCS-hanketta (Pakottava kontrolli ja muuntuvat valtakäytännöt: Lasten kokemusten ja tarpeiden ymmärtäminen).  Rikoslain 25 luvun 7 a §:n mukaan vainoamisessa on kyse toistuvasta uhkaamisesta, seuraamisesta, tarkkailusta, yhteyden ottamisesta tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasta vainoamisesta siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Tyypillisesti rikosasioissa vastaajina oli lapsen isä, joka vainosi sekä muilla keinoilla kontrolloi äitiä ja lasta. Rikokset tapahtuivat tyypillisesti eron jälkeisenä aikana, mutta monessa tapauksessa ilmeni, että kumppani oli ollut kontrolloiva jo parisuhteen aikana.

Pakottava kontrolli kohdistuu tyypillisesti varsin samankaltaisesti sekä äiteihin että lapsiin, ja tämä näkyy myös omassa aineistossani. Vastaajat saattoivat esimerkiksi lähettää lapselle uhkaavia viestejä, seurata lasta koulumatkalla tai häiriköidä koulun alueella, odotella ja häiriköidä lapsen kodin ympäristössä sekä pyrkiä väkisin sisään asuntoon. Lapsia saatettiin myös hyödyntää vanhempaan kohdistuvan kontrollin välineinä. Vastaaja saattoi esimerkiksi udella lapselta tietoja vanhemmasta, pyrkiä välittämään tälle viestejä lapsen kautta tai mustamaalata vanhempaa lapselle.

Lapset olivat siis monin tavoin pakottavan kontrollin ja eron jälkeisen vainon kohteina, mikä myös rajoitti lasten elämää monilla tavoilla. Lapset olivat tietoisia vainosta ja sen vuoksi peloissaan ja ahdistuneita. Lapset eivät voineet liikkua yksin kodin ulkopuolella tai olla yksin kotona, ja he saattoivat joutua muuttamaan turvakotiin tai sukulaisten luokse. Lapset myös kertoivat kokemuksinaan, että tekijän toiminta vaikutti ”koko elämään”, niin koulunkäyntiin, harrastuksiin, kuin nukkumiseenkin.

Kun pakottavan kontrollin kriminalisointia valmistellaan, tulisi se mieltää myös lapsiin kohdistuvaksi rikokseksi.

Lapsi rikoksen näkymättömänä uhrina

Vaikka aineistossani eron jälkeinen vaino kohdistui ja vaikutti myös lapsiin, olivat lapset tästä huolimatta rikoksen uhrin asemassa vain murto-osassa tapauksista. Toisin kuin esimerkiksi Skotlannin lähisuhdeväkivaltaa koskevassa sääntelyssä, Suomen rikoslain vainosäännöstä ei ole rajattu koskemaan pelkästään nykyisiä tai entisiä parisuhdekumppaneita, eikä sinänsä siis olisi estettä soveltaa sitä lapsiin. Näyttää kuitenkin siltä, että eron jälkeistä vainoa tai pakottavaa kontrollia ylipäätään ei mielletä lapsia koskevaksi asiaksi rikosoikeudellisessa mielessä, vaikka se kohdistuu lapsiin hyvin samanlaisilla tavoilla kuin aikuisiin.

Lakialoitteessa LA 35/2025 vp ehdotetaan rikoslakiin lisättäväksi uusi 8a §, jonka mukaan pakottavasta kontrollista tulisi tuomita henkilö, joka oikeudettomasti toistuvasti uhkauksella, pakottamisella, vapaudenriistolla, väkivallalla tai muulla niihin verrattavalla loukkauksella kohtuuttomasti rajoittaa toisen itsemääräämisoikeutta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan teon kohteessa pelkoa tai ahdistusta. Ehdotettu pykälä muistuttaa vainoa koskevaa 7a §:ää, jossa niin ikään rikos koostuu useammista osateoista. Tuomioistuin siis arvioi yksittäisiä tekoja niiden laajemmassa kontekstissa. Jos ehdotettua säännöstä sovelletaan vastaavalla tavalla kuin vainoa koskevaa 7a §:ää, on riski, ettei lapsia tunnisteta rikoksen uhreiksi. Näyttää, että useammasta teosta koostuvaa ja pitkäaikaista toimintaa ei mielletä tarkoituksellisesti lapsiin kohdistuvaksi.

Kun pakottavan kontrollin kriminalisointia valmistellaan, tulisi se mieltää myös lapsiin kohdistuvaksi rikokseksi. Lasten kokemukset ja erilaiset pakottavan kontrollin lapsiin kohdistuvat muodot olisi syytä huomioida vähintään lain esitöiden tasolla, jotta voitaisiin varmistaa, että säännöstä sovelletaan myös lapsiin.

Kirjoittaja:

Assi Uuskallio (OTM, LLM) työskentelee väitöskirjatutkijana DocSoc360°-tohtoripilotissa Lapin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa koskee lasten ja äitien oikeuksia pakottavan kontrollin tilanteissa.