Tohtoriopinnot murroksessa: ”Portti tutkijan uralle, ei elämäntyö”

Uudistuneen tohtorikoulutuksen tavoiteltu valmistumisaika on kolmesta neljään vuotta.

Teksti: Jaana Ojuva
Kuvitus: Sara Brax

Kuvitellaan vuosi 2028. Ryhmä tuoreita tohtoreita iloitsee: väitökset valmistuivat kolmessa vuodessa. Aiheet ovat ajankohtaisia, tutkimus korkeatasoista. He kiittävät yliopistoa tuesta ja yhteisöllisyydestä. On omannäköisiä urasuunnitelmia. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Saamelaisten oikeudenmukainen siirtymä

Elokuussa 2025 kuusi uutta nuorempaa tutkijaa aloitti Lapin yliopiston Arktisuus muuttuvassa maailmassa -tohtoriohjelmassa. Martta Alajärvi, oikeustieteiden tiedekunnan tohtoriopiskelija, kertoo kaikkien arvostavan kolmivuotisen rahoituksen tuomaa työrauhaa.

Kiitosta saa myös tutkijakoulun väki, joka järjesti perehdytyksen, tutustutti muihin tutkijoihin ja on ideoinut yhteisiä kirjoitusretriittejä. Nuoret tutkijat ovat yhdessä uuden äärellä.

– Saa henkistä tukea, kun tietää, että olemme samalla viivalla, Alajärvi kertoo.

Alajärvi tutkii kaivostoiminnan, erityisesti kriittisten mineraalien hyödyntämistä koskevan sääntelyn vaikutuksia Suomen, Ruotsin ja Norjan arktisella alueella. Vihreän siirtymän yhteydessä mainitaan aina ”just transition”, oikeudenmukainen siirtymä.

– Mutta mitä oikeudenmukaisuus tarkoittaa saamelaisille? Alajärvi kysyy.

Vuonna 2024 voimaan tullut EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus vaikuttaa jo saamelaisalueilla. Osa strategisen aseman saaneista kaivoshankkeista sijaitsee Norjan ja Ruotsin Saamenmaalla. Lupamenettelyitä pyritään nopeuttamaan. On kiire päästä käsiksi mineraaleihin.

Suomen saamelaisalueella ei ole tällä hetkellä toimivaa kaivosta, mutta kiinnostusta aluetta kohtaan on.

– Haluan tutkia, millainen on saamelaisten oikeudellinen asema prosesseissa. Miten alkuperäiskansoille määritetyt kansainväliset oikeudet toteutuvat? Alajärvi täsmentää.

Haavoittuvat miehet haavoittuvassa maailmassa

Uudistuneen tohtorikoulutuksen tavoiteltu valmistumisaika on kolmesta neljään vuotta. Tieteentekijöiden vuoden 2024 selvityksen mukaan väitöskirjantekijät ovat arvioineet työn kestävän viidestä kuuteen vuotta. Ero on merkittävä.

Nykytavoite herättää yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tohtoriopiskelija Ilmari Miettusessa kaksijakoisia tunteita.

– Aikataulu on tiukka – eihän maisteriksikaan valmistuta kolmessa vuodessa. Toisaalta meidän tukemiseemme on laitettu resursseja. Olen luottavainen.

Myös Miettunen tunnistaa, että yhteisöllisyys kannattelee. Hän on löytänyt oman kotipesänsä kestävät luontokulttuurit ja monilajinen tulevaisuus -tutkimusyhteisöstä.

Miettunen kuvailee hymyillen olevansa hoivatutkija. Hän haluaa laajentaa miehiin ja maskuliinisuuteen liittyvää teoreettista keskustelua, sillä hän kokee, että haavoittuvuuden käsite on nyt liian ohut suhteessa miehiin ja maskuliinisuuksiin. Lisää syvyyttä saa feministisistä teorioista.  

Miettunen lähestyy haavoittuvuutta ja kehoa aistien kautta. Vapaalaskijalle lumen katoaminen arktisella alueella kertoo haavoittuvuuden monista tasoista.

– Kun vapaalaskija liikkuu jäisellä rinteellä, hän kohtaa tilanteessa oman kehonsa haavoittuvuuden lisäksi ympäristönsä haavoittuvuuden. Jää on ehkä syntynyt tammikuun vesisateissa, Miettunen kuvailee.

Juuri kehollisissa kohtaamisissa on hänen mukaansa mahdollisuus etiikan syntyyn, kuten hoivaan, tunnustamiseen ja poliittiseen toimintaan.

Julkisen tilan uudelleenajattelua

Oletko nähnyt henkilön, joka seisoo päällään Arktikumin pääsisäänkäynnin portaissa? Jos olet, tapasit ehkä taiteiden tiedekunnan tohtoriopiskelija Emmi Kaireniuksen. Hänet voi löytää myös työhuoneestaan yliopistolta. Huone on merkityksellinen: se kertoo työlle annetusta tuesta, arvostamisesta.

Mutta mitä Kairenius siis tutkii? Julkista tilaa, leikillisyyttä ja kuvataiteilijan työtä. Hän tarkkailee ympäristöään ja miettii, mitkä asiat kaupunkiympäristössä ohjaavat meitä toimintaan. Mikä kutsuu, mikä rajoittaa? Sen jälkeen on aika antautua mielen ja kehon leikille.

– Leikkiminen ja kehollisuus ovat taiteellisen työskentelyni avainsanoja. Osallistun kehollisesti kaupunkitilaan ja tarkkailen, mitä aistini siitä kertovat, Kairenius kuvailee.

– Samalla näytän ja kokeilen, millaista kuvataiteilijan työ voi nykytaiteen kentällä olla.

Kairenius työskentelee yksin, mutta toiminta on sosiaalista: taiteilijalle löytyy lähes aina yleisö satunnaisesti ohikulkevista kaupunkilaisista. Yleisön reaktiot kertovat, millainen on aikuisen leikin tila. Mikä on sopivaa, mikä ei?

Samalla tutkimus ottaa kantaa nyky-yhteiskuntaan tehokkuusajatteluun.

– Ajattelen aikuisen leikkiä interventiona suoritusyhteiskuntaan, väylänä toisin ajattelemiseen ja tekemiseen.

Väitöstyön tavoiteaikataulukin voisi johtaa pohtimaan tehokkuutta, mutta Kairenius ei halua murehtia sitä etukäteen liikaa. Sen sijaan hän ajattelee, että tiukka tavoite on kääntänyt ajatuksia uuteen asentoon.

– Väitöskirja on enemmänkin portti tutkijan uralle, ei elämäntyö.

Kuvitellaan uudelleen vuosi 2028. Uskon, että arktisen tohtoriohjelman nuoret tutkijat tekevät tarinastaan totta.

Arktisuus muuttuvassa maailmassa -tohtoriohjelmassa 1.8.2025 aloittaneet tutkijat

Martta Alajärvi: Impact assessment and critical minerals’ extraction in Sámi areas of Finland, Sweden and Norway – the Sámi people’s just transition

Emmi Kairenius: Reimagining public space: playful work, artistic practice, and affordances in the northern urban environment

Ilmari Miettunen: Vulnerable men in vulnerable worlds: masculinities and the Arctic Anthropocene

Sanni Priha: Acts of ecological grief – experiential connections with fragile ecosystems through documentary film

Juulia Tikkanen: Exploring degrowth and more-than-human care in Arctic tourism

Tapio Virkkunen: Pathways to accelerate sustainable business transformation in Arctic tourism