Tieteelliset konferenssit tarjoavat hyviä mahdollisuuksia väitöskirjatutkijoille, mutta voivat olla jännittäviä ja hämmentäviä erityisesti ensikertalaisille.

Parhaimmillaan tieteelliset konferenssit tarjoavat väitöskirjatutkijoille hyvän alustan oman tutkimuksen esittelyyn ja esiintymisen harjoitteluun turvallisessa tilassa. Kokemusta oman väitöskirjan esittelystä on hyvä kerryttää, josko se edes vähän helpottaisi jännitystä väitöspäivänä.

Oma väitöskirjani on osa CAPUCS-hanketta ja käsittelee lasten pakottavan kontrollin kokemuksia. Tutkimuksessani pakottava kontrolli ymmärretään vanhemman alistavina vallankäytön taktiikoina, jotka ilmenevät esimerkiksi eri muotoisena väkivaltana ja eristämisenä. Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmiön määrittely ja kriminalisointi ovat kesken, kun taas joissain Euroopan maissa käsite on vakiintunut lainsäädäntöön ja tutkimukseen. Konferenssit ovat lisänneet ymmärrystäni ilmiöstä monista eri näkökulmista ja auttaneet pohtimaan oman tutkimukseni merkitystä ja mahdollisuuksia.

Jännitän esiintymistä paljon ja väitöskirjaprosessiin lähtö vaati suurta rohkeutta. Erityisesti kansainväliset konferenssit tuntuivat ajatuksena pelottavilta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta. Tässä tekstissä tarkastelen omien kokemusteni pohjalta tutkimuksen esittelyä kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa.

Ensimmäinen suullinen konferenssiesitykseni

European Conference on Domestic Violence (ECDV) Barcelonassa oli ensimmäinen konferenssi, jossa esittelin omaa tutkimustani. Pakottavaan kontrolliin keskittyviä esityksiä oli valtava määrä ja tutkimusryhmällämme oli oma työryhmä, jossa keskityttiin ilmiöön lasten ja nuorten näkökulmasta. Esitys kesti 10-15 minuuttia, jonka aikana esittelin Powerpointin avulla osajulkaisuni alustavia tuloksia. Olin kirjoittanut paperille mitä sanoa. Jännitin esitystä kuukausikaupalla etukäteen ja mietin panikoiden, että en nolaa ainoastaan itseäni, vaan myös yliopistoni ja itseasiassa koko Suomen. Hyvinhän se esitys kuitenkin meni.  

Kysymykset ja kommentit olivat äärimmäisen hyödyllisiä ja keskittyivät artikkelimme kehittämiseen. Huomasin myös, että kysyjät halusivat esimerkiksi selvittää, voisiko jokin artikkelissamme hyödyttää heidän omaa tutkimustaan ja moni kommentoija halusi kertoa oman näkemyksensä jostain asiasta, usein pohjautuen heidän omaan tutkimukseensa. Jo ensimmäisen konferenssin jälkeen ymmärsin, että lähtökohtaisesti kommentit ja kysymykset pohjautuvat uteliaisuuteen ja haluun kehittää tiedettä.  

Konferenssi auttoi minua hahmottamaan paremmin, millaista tietoa pakottavasta kontrollista tuotetaan ja miten pieni osa tutkimuksesta keskittyy lapsiin ja nuoriin. Tämä syvensi suhdetta omaan väitöstutkimukseeni ja sen mahdollisuuksiin; tutkimuksellani on mahdollisuus tuottaa merkityksellistä tietoa lasten ja nuorten kokemuksista.

Kuva Nenna Jyläskoskesta, joka pitää puhujakorokkeeen takaa tieteellistä esitystä European Conference on Domestic Violence (ECDV) -konferenssissa.
Naurahdin hermostuneesti nähdessäni lavan, kameran ja kohdevalot. Esiintymisympäristö on kuitenkin usein onneksi arkisempi. Kuvaaja: Anna Nikupeteri

Ensimmäinen posteriesitykseni

The symposium on Child & Youth Trauma -symposiumissa esittelimme artikkelimme alustavia tutkimustuloksia posterin muodossa. Posterin tekeminen oli omanlaisensa prosessi ja tarjosi mahdollisuuden oppia visualisoimaan tutkimustuloksia. Tämän prosessin aikana sain myös uuden oivalluksen liittyen tutkimukseeni korostellessani lasten ja nuorten sitaatteja. Joskus tutkimustulosten heittäminen eri visuaalisiin muotoihin voi olla hyödyllistä.

Keskustelut posterin ympärillä olivat antoisia. Konferenssi järjestettiin Montrealissa, Kanadan ranskankielisellä alueella. Olin varautunut siihen, että pakottavaan kontrolliin keskittyvää tutkimusta ei juurikaan ole ranskan kielellä, mikä voisi mahdollisesti vaikuttaa tietoisuuteen ilmiöstä. Tällaisessa ympäristössä myös havahtui siihen, miten tärkeää on esitellä oman tutkimusaiheen perusasiat aina tarkasti. Yhdessä osallistujassa ihmettelyä aiheutti lasten kokemusten tutkiminen ominaan, irrallisina parisuhdeväkivallasta.

Omalla tavallaan keskustelut, joissa joutuu avaamaan omia peruskäsitteitään, ovat parhaita. Omasta tutkimusaiheestaan oppii jatkuvasti uutta ja sitä oppii jäsentämään eri tavoin selittäessään siitä muille. Konferenssin jälkeen suuntasimme Ottawaan tutkimusvierailulle.

Vietimme Kanadassa viitisen viikkoa tutkijavierailulla. Kuvaaja: Nenna Jyläskoski

Posteri vai suullinen esitys?

Posteria esiteltiin kahden tunnin ajan, mikä mahdollisti kommentoijien pidemmät kertomukset omasta taustastaan. Tämä auttoi eri tavalla ymmärtämään heidän kysymystensä ja kommenttiensa lähtökohtia. Myös henkilökohtaisemmat keskustelut olivat paremmin mahdollisia; esitellessämme posteria saimme kuulla myös pakottavan kontrollin selviytyjän tarinaa.  

Työryhmien suullisessa esityksessä paikalla on todennäköisemmin sellaisia henkilöitä, joista tutkimusaihe on mielenkiintoinen ja joille se on tutumpi. Posterin ohi saattaa kävellä vaikka kaikki konferenssin osallistujat, joita kaikkia ei välttämättä juuri oma tutkimusaihe syvällisemmin kiinnosta. Koska suullisen esityksen esitysaika on lyhyt, oppii oman tutkimuksen lähtökohdat esittelemään lyhyessä ajassa tiiviisti.  

Posterissa erityisen hyvää:

  • Enemmän aikaa vapaamuotoiselle keskustelulle
  • Oppii esittelemään tutkimustuloksia visuaalisessa muodossa
  • Esiintymisjännitykseen taipuville tilanne saattaa olla helpompi

Työryhmän suullisessa esityksessä erityisen hyvää:

  • Kommentoijilla yleensä asiantuntijuutta/tietoa ilmiöstä
  • Oppii tiivistämään oman tutkimuksen lyhyesti
  • Oppii esiintymään (esim. seuraamaan omaa ajankäyttöä puhuessaan)

Konferenssien anti omalle väitöstutkimukselleni

Konferenssit liittävät väitöskirjatutkijan osaksi tutkimuksen kenttää, esimerkiksi minun tapauksessani osaksi väkivaltatutkimuksen keskusteluja. Oma tutkimus on helpompi paikantaa osaksi näitä keskusteluja, kun ymmärrys tutkimuksen nykytilasta laajenee. Tämä taas rakentaa käsitystä omasta tutkijuudesta, mikä on erityisen tärkeää uran alussa oleville tutkijoille. Kansainväliset konferenssit ovat lisänneet omaa ymmärrystäni siitä, millaista tietoa tällä hetkellä tuotetaan ja mitkä tutkimusaiheet ovat ajankohtaisia. On hyödyllistä käydä vuoropuhelua kansainvälisissä ympäristöissä oman tutkimuksen ja muun tutkimuksen välillä, ja aina oppii uutta.  

Nämä vinkit olen saanut esiintymisjännitykseen:

  • Luo jännitykselle oma soittolista.
  • Töki itseäsi jollain (esim. klemmarilla) käteen esityksen aikana.
  • Hengitä sisään ja ulos, samalla ääntelehtien matalalta.
  • Toista omia pelkoja ääneen naurettavilla äänensävyillä, viet niiltä tehon.
  • Seiso ryhdikkäästi peilin edessä esimerkiksi supermiesasennossa ennen esitystä.
  • Lääkitys, mikäli lääkäri arvioi sen sinulle sopivaksi vaihtoehdoksi.

Kirjoittaja:

Nenna Jyläskoski on nuorempi tutkija Lapin yliopistossa ja tekee väitöskirjaansa osana DocSoc360°-tohtoripilottia ja CAPUCS-hanketta. Ennen nykyistä työtään hän työskenteli laillistettuna sosiaalityöntekijänä lasten ja perheiden parissa.