Kiinalainen huippuluennoitsija professori Shen Wei pitää kaikille avoimen luennon Lapin yliopistolla keskiviikkona 4. toukokuuta kello 13–15 luentosalissa 10. Wein luennon otsikkona on ”Kiinan bilateraalisiin investointeihin liittyvä lainsäädäntö ja käytännöt: vallitseva tilanne ja suunnan muutos”.

Professori Shen Wei Shanghain Jiao Tong -yliopistosta on yksi Kiinan johtavista kansainvälisen investointi- ja finanssioikeuden, yrityshallinnon ja finanssisääntelyn asiantuntijoista. Hän valmistui oikeustieteen tohtoriksi London School of Economics -yliopistosta ja työskentelee nykyään asianajajana New Yorkissa. Wei on toiminut asianajajana kolmella mantereella ja julkaissut useita kirjoja sekä lukuisia artikkeleita.

Kaikille avoin yleisöluento

Luento taustoittaa Kiinan bilateraalisen investointisopimisen strategiaa ja menettelytapoja sekä Kiinan proaktiivisuutta Aasian ja Tyynenmeren alueen sopijaosapuolena. Wein mukaan Kiina on ollut aktiivinen kansainvälinen toimija ja solminut lähes 130 bilateraalista investointisopimusta, mutta ne eivät ole osoittautuneet järin käyttökelpoisiksi. Keskeisiä, esimerkiksi pakkolunastukseen tai korvauksiin liittyviä käytäntöjä ei ole koskaan testattu kattavasti bilateraalisten sopimusten valossa. Näitä sopimuksia pidetään kuitenkin yleisesti Kiinan keinona houkutella suoria kansainvälisiä investointeja, Wei sanoo.

Luento on englanninkielinen.

Tutkijoiden ja perustutkinto-opiskelijoiden tutkimusseminaari

Tutkimusseminaarissa Shen Wei tarkastelee Kiinan viimeaikaisia talousuudistuksia laillisuusperiaatteen kehityksen näkökulmasta. Kiinan rahoitussektori selvisi verrattain hyvin globaalista finanssikriisistä. Tämä ei silti tarkoita Wein mukaan sitä, että Kiinan finanssisektori olisi varmalla pohjalla. Päinvastoin, Kiinan hidastuva talouskasvu asettaa maan finanssisektorin entistä haastavampaan tilanteeseen. Paikallishallinnon velkakriisin ja sitä seuranneen pääomamarkkinoiden kriisin takia rahoitusmarkkinat tulee uudistaa ja hallituksen asema markkinaehtoisen talouden osapuolena on arvioitava uudelleen, Wei sanoo.

Luento on englanninkielinen.

Opiskelijoilla on mahdollista saada 1–2 opintopistettä osallistumalla luennolle keskiviikkona 4.5. klo 13–15 luentosalissa 10 ja kirjoittamalla esseen, 5–10 sivua. (ks. liite)

Maisteritason opiskelijat voivat osallistua perjantaina 6.5. kello 10–12 tutkimusseminaariin luentosalissa 10. Opiskelijat voivat saada luennon kuuntelemalla ja esseellä, 5–10 sivua 1–2 opintopistettä (ks. liite).

Opiskelijoiden on myös mahdollista kartuttaa kiinatietoutta osallistumalla molemmille luennoille pelkästään kuunteluoppilaana.

Työmarkkinat arvostavat kiinatietouden hallitsemista!

Yleisöluento:

Kiinan bilateraalisiin investointeihin liittyvä lainsäädäntö ja käytännöt: vallitseva tilanne ja suunnan muutos.

Aika: ke 4.5.2016 klo 13-15

Paikka: LS 10, Lapin yliopisto


Tutkijoiden ja perustutkinto-opiskelijoiden tutkimusseminaari:

Laillisuusperiaate ja talousuudistus

Aika: ke 6.5.2016 klo 10-12

Paikka: LS 10, Lapin yliopisto

Liite: TOP GUEST LECTURE AND SEMINAR.docx

Lisätietoja:

matti.nojonen (at) ulapland.fi

Mikko Lindroos

Amanuenssi

Lapin yliopisto, OTK

+358(0)40-484 4030

mikko.lindroos (at) ulapland.fi

LaY/Viestintä/OT