Kuvat ovat tapani yrittää ymmärtää pyhää, toteaa Ville Löppönen. Hänen teoksensa pyrkivät kosketuksiin hyvyyden ja valon kanssa.

Teksti: Pilvikki Lantela
Kuvat: Anni Löppönen

Wihurin säätiön ja Lapin yliopiston residenssitaiteilijan työhuoneen seinällä on hiilellä piirrettyjä, maalauksellisia kasvoja. Kasvot ovat aiheena kiinnostaneet Löppöstä jo pitkään.

– Kasvoja on kiinnostavaa maalata, sillä niistä kohdistuu katse meihin, Löppönen sanoo.

Teoksen ja tekijän tai toisen katselijan välille muodostuu yhteys.

– Katsomalla kasvoihin voimme tulla vaikutetuiksi tai kääntää katsetta samansuuntaiseksi teoksen kanssa.

Toisen kasvoihin katsominen on myös pohdintaa siitä, mitä on ihmisyys, ihmisenä oleminen.

Koko taitelijanuransa ajan Löppönen on ollut kiinnostunut ihmisyyteen ja olevaisen perimmäiseen olemukseen ja merkitykseen liittyvistä kysymyksistä. Puheessa vilahtavat filosofit Jean-Luc Marion ja Maurice Merleau-Ponty, mutta kaikkein tärkein kieli eksistentiaalisten kysymysten pohtimiseen on taiteilijalle teologia.

Kuvia kohti pyhyyttä

19-vuotiaana taiteilijakutsumuksen ohessa Löppönen löysi teologian jäljille, joka johti hänet myöhemmin myös teologian opintojen pariin. Nykyisin hän on Suomen ortodoksisen kirkon jäsen ja diakoni.

– Usko on minulle kokonaisvaltaista, tapa olla maailmassa. Siinä ihminen osallistuu johonkin ikiaikaiseen, jota ei voi omistaa mutta johon voi osallistua.

Teologiset kysymykset ovat Löppöselle tärkeitä, sillä ne kytkeytyvät tapaan katsoa todellisuutta. Siksi niitä ei voi myöskään erottaa taiteen tekemisestä.

– Pelkät sanat tai loogisjärjellinen selittäminen eivät riitä tavoittamaan ihmisen kokemusta millään elämän osa-alueella. Kuvat ovat minun tapani yrittää ymmärtää pyhää.

Löppösen teokset myös pyrkivät kosketuksiin sen hyvyyden ja valon kanssa, jota maailmassa on, särkyneisyydenkin sisällä.

– Minulle todellisuus on perimmäiseltä olemukseltaan jotain kaunista, jonka takana on elämää ylläpitävä olemus. Näin ollen maalaaminen on minulle hengellinen harjoite, joka palauttaa minua ytimeen.

Ville Löppönen.

Figuratiivisen maalaustaiteen syvyys

Löppösen voi määritellä figuratiiviseksi maalariksi, joka hyödyntää abstraktin maalaamisen keinoja. Kuvataiteilijan teoksissa on runsaasti viitteitä klassiseen maalaustaiteeseen ja niistä välittyy myös tekninen taituruus.

– Olen joutunut opettelemaan klassisen maalaamisen tekniikat ja täydentämään osaamistani eri tavoin.

Maalaustekniikoiden hallinta on taiteilijan mukaan tärkeää, mutta niiden vangiksi ei voi jäädä.

– Musiikin maailmaa lainatakseni: instrumentti pitää ensin hallita, jotta sen voi kyseenalaistaa.

Löppösen kokemuksen mukaan Suomessa on vielä matkaa figuratiivisen taiteen ymmärtämiseen ja arvostamiseen.

– Toiveeni on, ettei esittävyyttä nähtäisi käsitteellisemmän taiteen vastakohtana.

Löppöstä inspiroi esimerkiksi Lucia Freudin ja Joshua Haglerin teokset.

– Ei asioita kuvaava tai realistinen tarkoita asioiden toisintamista. Miten esimerkiksi orgaanisen luonnon voisi kuvassa toisintaa? Viitteitä siitä voi ottaa, mutta kopiointi ei ole mahdollista.

Tässä on Löppöselle figuratiivisten teosten kiinnostavuus, mikä näkyy hänen teoksissaan. Mitä maaliaineen ja maalatun kohteen yhteydestä syntyy?

Käytettävän materiaalin oma ääni pitää tulla esiin, onpa kyseessä paperi, maalauspohja, hiili, öljyväri tai spraymaali.

– Figuratiivinenkaan kuva ei toista vaan ilmaisee jotakin syvempää, Löppönen tiivistää.

Ville Löppösen kädet ja teos.

Taiteilijan yhteiskunnallinen katse

Keskusteltaessa taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä Ville Löppösen äänenpainot vahvistuvat.

– Taiteilija katsoo ja havainnoi ympäristöään, yhteiskuntaa. Taiteesta ja kulttuurista leikkaamalla yhteiskunnalta riisutaan hermosto, jonka kautta se voisi kokea. Meiltä häviää käsitys maailmasta.

Koska eri ihmiset ymmärtävät ja kuulevat eri tavoin, Löppöselle on tärkeää kuulla kollegoiden ääniä näyttelyiden, konserttien ja laajemmin kulttuurin kautta.

Ehkä tärkein asia, jonka kuvataiteilija tällä hetkellä itse näkee, on taistelu luovuudesta.

– Nykyinen ilmapiiri ruokkii vastakkainasetteluja, jotka kytkeytyvät pelkoon. Pelko on luovuuden ja rohkeuden vastakohta.

Luovuus on Löppöselle yksi elämän perusenergia, keino, jolla elämä kulkee eteenpäin ja jonka kautta opitaan katsomaan avarammin ja tarkemmin.

Taiteilija toimii materiaalin, tilan ja ajan kanssa, kuuntelee mitä on aistinut ja antaa kokemuksen tulla käsillä olevan materiaalin läpi. Prosessia ei voi hallita, mutta siihen voi asettautua.

– Tämä vaatii taiteilijalta avoimuutta ja nöyryyttä.

Ville Löppönen

  • Jenny ja Antti Wihurin rahaston 61. residenssitaiteilija
  • Syntynyt 1980
  • Asuu ja työskentelee Savonlinnassa
  • Perheeseen kuuluu puoliso valokuvataiteilija Anni Löppönen ja kolme lasta.
  • Valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2007 ja Itä-Suomen yliopistosta teologian maisteriksi vuonna 2018.
  • Useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla. Merkittäviä näyttelyjä uralla: ensimmäinen yksityisnäyttely Mortification vuonna 2008 Galleria Kalhama & Piippo Contemporary (nyk. HKI Contemporary), The Head Speaks 2024, Galleria Halmetoja, Helsinki.
  • Teoksia esimerkiksi Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Kiasman ja Niemistön kokoelmissa.
  • Löppönen valmistelee väitöskirjaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan Jaana Erkkilä-Hillin ohjauksessa. Rovaniemellä taiteilija odottaa kohtaamisia pohjoisen valon ja revontulien kanssa.
  • Löppösen näyttely The Abject and the Transfiguration Galleria Valossa Arktikumissa Rovaniemellä 10.12.2026–7.2.2027.