Blogi

Kesäkuu harjoittelijan silmin: Harjoittelun päättyminen ja kokoavia ajatuksia

On aika pikkuhiljaa laittaa homma pakettiin ja pikkuhiljaa siirtyä kesälomalle. Koko 3kk on kulunut kuin siivillä ja tuntuu, että olisin aloittanut näissä hommissa vasta ihan äskettäin.

Kesäkuussa pääsin erityisesti muokkaamaan ja tuottamaan materiaaleja KEMU- ja KEMU-Boost-hankkeiden nettisivuille, joka on ollut todella antoisaa. Sen lisäksi, että olen oppinut taas uuden työkalun, olen oppinut luomaan sisältöä nettisivuille kestävyyskasvatuksen näkökulmasta. Siinä olen päässyt syventymään ja soveltamaan jo opittua tietoa eri muotoon ja tämä on ollut todella opettavaista, ja olen päässyt näkemään sen, miten opinnoissa kertynyttä osaamista voi hyödyntää erilaisissa tilanteissa. Tämän lisäksi olen päässyt järjestämään lasten kesän tiede- ja luontoleirejä koordinaattorin tukena ja tehnyt uJunnun ulkoista viestintää erityisesti sosiaalisen median kanavissa ja yrittänyt tätä kautta tavoittaa laajemmin kohdeyleisöä ja tuoda uJunnua katsojia lähemmäksi.

Kokonaisuudessaan harjoitteluni on ollut hyvin monipuolinen ja antanut monialaisesti ymmärrystä tiedekasvatustoiminnasta ja olen päässyt hyödyntämään tässä omaa osaamistani kestävyyskasvatuksesta. Substanssiosaamisen hyödyntämisen ja soveltamisen lisäksi olen oppinut lisää muun muassa eri tapahtumien ja toimintojen koordinoinnista, hanketyöstä kokonaisuudessaan ja tiedekasvatuksesta sekä sen merkityksestä ja valtakunnallisesta laajuudesta.

Vaikka KEMU- ja KEMU-Boost-hankkeet liittyvät kestävyysmurrokseen ja ovat tätä kautta ehkä poikkeuksellisia ns. tavanomaisesta tiedekasvatuksesta, kestävyyteen liittyvää tiedekasvatusta on kokemukseni mukaan todella vähän. uJunnun tiedekasvatus on toki hyvin luonnontiedepainotteista, sillä se toteuttaa valtakunnallista LUMA(TE) strategiaa, mutta mielestäni näihin sisältöihin tulisi tuoda kestävyysnäkökulmaa vahvemmin esille esimerkiksi siitä, miksi jotain tehdään ja mitä sillä tiedolla voi tehdä, kun pohditaan kestävämpää tulevaisuutta. Erityisesti lapset myös usein kysyvät, miksi jotakin tehdään tai miksi annetussa tehtävässä tapahtuu, kuten tapahtuu. Tätä potentiaalia lasten kestävyysosaamisen kasvattamiseen ei mielestäni pitäisi hukata.

KEMU-Boost-hankkeen myötä olen myös tutustunut syvemmin lasten käsityksiin kestävästä kehityksestä ja päässyt tarkastelemaan heidän taitoaan kuvitella tulevaisuutta. Poikkeuksia toki on, mutta yleisesti ottaen tulevaisuuden ajatteleminen on ollut lapsilla ja nuorilla haastavaa. Paljon puhutaan lasten ja nuorten tulevaisuuden uskosta ja toivon ylläpitämisestä. Näen, että tiedekasvatuksella on oiva paikka korjata tätä aukkoa tuoden monitieteellisiä näkökulmia tiedekasvatukseen niin, että tulevaisuuden uskoa ja toivoa voidaan näin rakentaa tuoden myös esille myös kestävyyden näkökulmia.

Kokonaisuudessaan KEMU- ja KEMU-Boost- hankkeet koen todella arvokkaiksi osaksi uJunnun toimintaa ja koko tiedekasvatustyötä. Hankkeet osallistavat lapsia ja nuoria eri näkökulmista ja haastavat heitä ajattelemaan juurikin aiemmin haastavaksi todetulla tulevaisuusajattelulla ja suunnittelemaan kestävää tulevaisuutta. On ollut iso ilo olla osana näitä hankkeita ja uJunnun toimintaa. Haikein ajatuksin jään kesälomalle. Ken tietää, mistä minut tulevaisuudessa löytää…

Toukokuu harjoittelijan silmin: verkostoitumista, kestävyyskasvatuksen roolin vahvistamista ja kehittämistä

Toukokuuni on ollut hyvin vauhdikas ja se on sisältänyt paljon erilaisia tehtäviä, joista olen tykännyt. Toukokuun alussa pääsin mukaan kahdeksi päiväksi LUMA-päiville Ouluun ja siellä pääsin verkostoitumaan muiden LUMA-toimijoiden kanssa, kuulemaan heidän ajatuksiaan ja ajankohtaisia asioita. Oli myös kiinnostavaa kuulla kestävyyskasvatuksen haasteista peruskoulussa ja päästä keskustelemaan siitä.

Itse ajattelen, että kestävyysajattelun tuominen vielä vahvemmin LUMA-toimintaan toisi hyvää synergiaa toimintaan, sillä kestävyysosaaminen ja kestävyyskasvatus LUMA-toiminnassa jäi käsitykseni mukaan vähäiseksi. Kestävyyden eri osa-alueet eivät oikeastaan näkyneet ainakaan LUMA-päivillä käytännön tasolla mitenkään. Yksi keskustelu kestävyyskasvatuksesta oli järjestetty, mutta senkin osallistujamäärä jäi harmillisen vähäiseksi. En tiedä, mitä ohjelmaa oli samanaikaisesti tarjolla, mutta vähäinen osallistujamäärä kertonee myös aiheen tietynlaisesta tietämättömyydestä ja siitä, ettei sen tärkeyttä ehkä pidetä niin suuressa roolissa.

Oma mielikuva muiden käsityksestä kestävyydestä ja kestävyyskasvatuksesta on se, ettei siitä tiedetä tarpeeksi: esimerkiksi kestävyysasioiden käsitteleminen osana opetuksena nähdään ylimääräisenä asiana, vaikka se on sisällytetty kansalliseen opetussuunnitelmaan. Olen havainnut myös sen, että kestävyys itsessään nähdään hyvin biologisena ilmiönä ja unohdetaan sosiokulttuurinen ulottuvuus kestävyyttä tarkasteltaessa. Tässä näen kestävyyskasvatuksen potentiaalin sekä kouluttajien että oppilaiden kanssa.

Näiden lisäksi olen muun muassa ollut mukana tiedeleirien järjestämiseen liittyvissä asioissa, luonut sisältöä uJunnun sosiaalisen median kanaviin, päivittänyt KEMU:n nettisivuja sekä suunnittelut tiedekasvatusta Rovaniemi-viikolle suunnitellut ja toteuttanut työpajan Sallassa.

Tiedekasvatusta haastaa ihmisten erilaiset lähtökohdat: tiedekasvatuksen tulee olla helposti lähestyttävää, mutta samaan aikaan motivoivaa ja innostavaa eli tarpeeksi haastavaa, mutta ei liian haastavaa. Tämä oli iso haaste esimerkiksi omassa työpajasuunnittelussa sekä Rovaniemi-viikon tiedekasvatuksen suunnittelussa. On hieman haastavaa ajatella muiden näkökulmasta kestävyyskysymyksiä, kun itse on opiskellut asiaa monta vuotta.

Koko toukokuu on siis sisältänyt monta asiaa, sekä pienempiä että isompia kokonaisuuksia. Kaikessa olen päässyt haastamaan omaa osaamistani ja pohtimaan kestävyyskasvatuksen roolia monessa eri kontekstissa. Sen tiedän, että kestävyysosaamista tulee kasvattaa monella eri tasolla ja monen eri keinoin.

---

Huhtikuu harjoittelijan silmin: Toimintaan tutustumista, työpajoja ja ajatuksia kestävyysmurroksesta

---

Olen Nuppu Savolainen ja toimin Ujunnussa korkeakouluharjoittelijana. Toimin KEMU ja KEMU-Boost -hankkeissa. Huhtikuu painottui pitkälti toimintaan tutustumisesta sekä työpajoista ja näihin valmistautumisesta. Pääsin täysillä mukaan hanketoimintaan, joka oli minulle uutta. Kävimme ahkerasti pitämässä taideopiskelijan Greta Rimpiläisen kanssa KEMU-Boostin kartoitustyöpajoja, joista saimme arvokasta tietoa peruskoululaisten ajatuksista ja käsityksistä kestävyysmurrokseen liittyen. Kartoitustyöpajoissa oppilaat pääsivät tekemään ympäristötaidetta tulevaisuusajattelua hyödyntäen.  

Olen itse maisterivaiheen opiskelija kestävyyskasvatuksen pääaineesta, joten hankkeen teema osuu kuin nenä päähän omiin kiinnostuksen kohteisiini sekä osaamiseeni. Onkin ollut todella mielenkiintoista olla hankkeessa mukana, jossa on päässyt aidosti hyödyntämään osaa osaamistani ja kehittämään myös omia taitojani. 

Työpajoissa olen päässyt kuulemaan nuorten ajatuksia kestävyysmurroksesta ja tulevaisuudesta ympäristötaiteen avulla. Viereinen kuva on yksi mielenkiintoisista oppilaiden tekemistä taideteoksista, joka herätti itsessäkin paljon ajatuksia. Kyseisestä teoksesta kerrottiin, kuinka vuonna 2050 luonto on jumissa, se ei kasva eikä kuole, sillä ihminen hallitsee sitä niin vahvasti.  

Oma rooli kasvattajana on pitää erityisesti tällaisissa tapauksissa yllä toivoa ja antaa tietoa siitä, mitä voi itse tehdä ja luoda toiminnan kautta uusia käytänteitä ja ajatuksia. Nuoret saattavat kokea oman vaikutusvallan pieneksi koko yhteiskunnan tasolla ja siksi olisikin tärkeää luoda mahdollisuuksia olla mukana yhteiskunnan toiminnoissa ja olla vaikuttamassa myös omaan tulevaisuuteen. Antoisimpia hetkiä kartoituspajoissa oli kuunnella nuorten ajatuksia tulevaisuudesta ja kestävyysmurroksesta. – Muutos alkaa ajattelun ja rakenteiden muutoksista.