Vaihto opetti Veralle rohkeutta toimia vieraalla kielellä ja taitoa tehdä yhteistyötä erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa.

Joskus parhaat päätökset syntyvät silloin, kun niitä vähiten suunnittelee. Syksyllä 2023 olin opintojeni loppusuoralla oleva kasvatusalan maisteriopiskelija, joka koronavuosien jälkeen janosi uusia kokemuksia ja seikkailuja. Niinpä päätin melko spontaanisti hakea vaihtoon, vieläpä varsin lyhyellä varoitusajalla. Vasta hakemukseni hyväksymisen jälkeen vaihtoon lähteminen alkoi todella konkretisoitua – ja rehellisesti sanottuna meinasin siinä vaiheessa jänistää. Uskon kuitenkin, että tällaiset sekä innostuksen että epävarmuuden tuntemukset ovat tuttuja monelle muullekin vaihtoon lähteneelle.

Vaihtokohteekseni valikoitui lopulta Itävalta ja tarkemmin sanottuna pieni Dornbirnin kaupunki. Vaikka Itävalta ei ollut ensimmäinen hakutoiveeni, en olisi lopulta voinut olla tyytyväisempi sijaintiini. Dornbirn on viehättävä kaupunki aivan Sveitsin rajan tuntumassa, jylhien Alppien ympäröimänä.

Itävalta tunnetaan upeista vaellusreiteistään, ja niitä pääsinkin vaihtoni aikana ihastelemaan oikein urakalla. Lähes joka sunnuntai suuntasimme vaihtariporukalla yhdessä patikoimaan. Luonnonläheisenä ihmisenä ympäristö tuntui nopeasti omalta, ja löysin ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa seikkailimme puolen vuoden ajan milloin milläkin vuorella. Vuorilla tapahtui myös jotain aivan erityisen ikimuistoista: minua kosittiin eräänä kauniina kevätpäivänä mieheni vieraillessa luonani Itävallassa. Ei siis liene ihme, että vaihtokokemukseni myötä Alpeilla on nykyään aivan erityinen paikka sydämessäni.

Vaikka vaihtoon lähteminen ei koskaan ollut pitkäaikainen haaveeni, tiesin aina haluavani rakentaa itselleni kansainvälisen uran. Näin muutaman vuoden jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka arvokkaita Itävallassa viettämäni kuukaudet olivat paitsi henkilökohtaisen kasvuni myös urakehitykseni kannalta. Vaihto opetti minulle rohkeutta toimia vieraalla kielellä, kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin sekä taitoa tehdä yhteistyötä erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa. Ennen kaikkea se vahvisti luottamustani siihen, että pärjään myös itselleni täysin uudenlaisissa ympäristöissä. Näiden taitojen merkityksen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin rakentaessa nykyistä kansainvälistä uraani. 

Haluankin rohkaista erityisesti muita kasvatusalan opiskelijoita tarttumaan mahdollisuuteen lähteä vaihtoon. Vaikka kansainvälistyminen ei ehkä ole kasvatusalalla se kaikkein ilmeisin tai yleisin polku, uskon, että toisinaan juuri ne hieman epätavallisemmat valinnat voivat osoittautua kaikkein arvokkaimmiksi kokemuksiksi myöhemmin työelämän kannalta. Vaihtoon lähteminen ei edellytä vuosien suunnittelua, täydellistä kielitaitoa tai edes sitä, että olisi aina haaveillut ulkomailla opiskelusta. Riittää, että uskaltaa astua hetkeksi oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja antaa uusille kokemuksille mahdollisuuden. Omalla kohdallani yksi melko spontaani päätös osoittautui lopulta yhdeksi elämäni parhaista, ja siksi kannustankin juuri sinua lähtemään rohkeasti kohti tuntematonta.