Lappilaista identiteettiä etsimässä

Mitä lappilaisuus merkitsee sinulle?

Teksti: Maria Paldanius
Kuvat: Santeri Happonen

”Minulle Lappi on ennen kaikkea koti”

Työskentelen Lappi-brändi 2.0 -hankkeessa graafisen suunnittelun alumnina. Hanketiimissä olemme keränneet havaintoja ja tietoa päivitettävää Lappi-brändiä varten – ja pohtineet esimerkiksi brändin kuvamaailman sisältöjä, kuten Lapin historian sekä arkisen elämän läsnäoloa. Omissa mielikuvissani visuaalinen Lappi on samaan aikaan karu ja riisuttu, toisaalta täynnä värejä ja orgaanisia muotoja.

Hankkeen tavoitteena on huomioida Lapissa asuvat ja tänne muuttavat, koska nyt ei olla rakentamassa matkailubrändiä. Pitkän aikavälin tavoitteena on Lapin tunnettuuden ja elinvoiman, veto- ja pitovoiman sekä hyvinvoinnin kasvattaminen. Aluebrändin päivitystyö on mielestäni kunnianhimoinen haaste, mutta onnistuessaan se on kannattava pitkän tähtäimen sijoitus. Tunnettu brändi on Lapille kallisarvoista pääomaa ja yhdistää samalla alueen eri toimijat, ihmiset ja palvelut.

Onnistunut brändi ei johda harhaan, vaan lunastaa lupauksensa. Lappi on laaja maakunta, ja sen jokaisessa kunnassa on omat erityispiirteensä. Toivon, että päivitetyssä brändissä on ydin, jonka jokainen lappilainen voi tuntea omakseen ja jota voi kantaa ylpeydellä. Onnistuneimmillaan Lappi-brändi on visuaalisesti rohkean erottuva ja herättää reaktioita ja mielipiteitä. Uskon, että jatkossa Lappi nähdään yhä enemmän paikkana, jossa voi asua ja elää ympäristöä kunnioittaen, ei pelkästään kiiltokuvamaisena vierailukohteena.

Minulle Lappi on ennen kaikkea koti. Olen lähtöisin Kymenlaaksosta mutta muutin Rovaniemelle opintojen perässä kymmenisen vuotta sitten. Sopeutuminen lappilaiseen elämään on tuntunut luonnolliselta, vaikkei minulla olekaan vahvaa lappilaista identiteettiä. Lappi on kuitenkin olennainen osa minua. Jaan paikallisten kanssa monia samoja arvoja, joista suurin on rakkaus luontoon. Ihastelen edelleen yöttömän yön kauneutta tai revontulia, vaikka ne ovatkin arkipäiväisiä ilmiöitä.

Kesäöinen Inarijärvi on sielunmaisemani Lapissa. Erämökkimatkat Inariin ovat antaneet perspektiiviä siihen, mitä ihminen oikeasti tarvitsee: tärkeintä on, että elämän peruspalikat ovat kunnossa. Introverttina nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Hiljaisuus ruokkii myös luovuutta. Lappiin muutettuani minusta on tullut jossain mielessä myös suurpiirteisempi: turhasta ei kannata nipottaa ja tahtia voi hidastaa.

Jutta Rinne-Kanto
Projektisuunnittelija, Lappi-brändi 2.0 -hanke

”Lappilaiseen identiteettiin kuuluu sitkeys ja sattumanvaraisuus”

Lapilla on tärkeä rooli sekä yksityisessä että ammatillisessa elämässäni. Aikaisemmin työskentelin erityisesti alkuperäiskansa- ja saamelaispolitiikan sekä järjestökehityksen parissa, mutta viime aikoina olen keskittynyt harvaan asuttujen periferia-alueiden sosioekonomiseen kehitykseen ja tarkastellut Euroopan unionin arktista politiikkaa Euroopan arktisen alueen näkökulmasta.

Kasvoin melko suuressa kaupungissa Puolassa ja muutin Lappiin 27-vuotiaana. Yllätyin, kuinka mukavalta Rovaniemi pienenä kaupunkina ja Lappi harvaan asuttuna alueena tuntuivat. Lappi on vaikuttanut vahvasti identiteettiini. Täällä sain kipinän vaeltamiseen ja polkujuoksuun, opin hiihtämään ja ajamaan autoa. Stressin ja hämmennyksen hetkinä pohjoisen luonnon ajatteleminen palauttaa minut tasapainoon.

Näkökulmani Lappiin on vähitellen myös laajentunut. Tulin tänne ajatellen, että alue on pitkälti koskematon, mutta nyt näen myös tyhjenevät kylät ja hylätyt talot, metsätalouden kaltaisiin elinkeinoihin liittyvät sosiaaliset ongelmat ja matkailun haasteet. Rovaniemen järjetön matkailu on yksi syy siihen, miksi muutin maaseudulle. Ajan myötä olen myös ymmärtänyt, kuinka ei-villi Lappi oikeastaan on. Puolityhjän maaseudun todellisuus näkyy niin paikallisille kuin vierailijoillekin, mikä tuntuu jyrkältä kontrastilta ”Above Ordinary” -brändäyksen ja matkailukuvaston kanssa. Lopulta kysymys on enemmän tasapainon löytämisestä kuin romanttisten ja epärealististen arktisen erämaakuvitelmien tavoittelusta.

Lappilaiseen identiteettiin kuuluu sitkeys ja sattumanvaraisuus. Jos miettisin, kenen kanssa selviytyisin mieluiten apokalypsistä tai Venäjän hyökkäyksestä, valitsisin ehdottomasti jonkun lappilaisen. Lapissa elämänmeno on myös täynnä sattumanvaraisuuksia, kontrasteja ja yllätyksiä. Kaikkea tällaista tulee jatkuvasti vastaan: kiinalainen ravintola keskellä ei-mitään, joukko humalaisia taiteilijoita liftaamassa, outoja konflikteja, joista kukaan ulkopuolinen ei välitä, tai söpö kakkukahvila pikkukylän linja-autoasemalla.

Lapista on tullut minulle koti – paikka, jonka tunnen paremmin kuin kotiseutuni Puolassa. Uskon, että kun ihminen kehittää syvemmän yhteyden tiettyyn alueeseen, siitä tulee osa identiteettiä. Niin kuin kasvit myös ihmiset kasvattavat juuria uudessa ympäristössä. Suhde uuteen ympäristöön pysyy silti hämmentävänä. Aikuisena kasvavat juuret eivät ole samanlaisia kuin ne, jotka saamme kotimaastamme.

Adam Stepien
Väitöskirjatutkija, Arktinen keskus

”On vain hyväksi, että on jalat molemmin puolin ojaa”

Geenini eivät olet Lapista, mutta tämän perän maisema on sieluni maisema, ja nuottini puhua on kemijokivartinen. Opiskeltuani Oulussa halusin palata kotiseudulleni äidinkielen opettajaksi, jotta lapseni saisivat pohjoisesta itselleen kodin. Viimeisin vaihe kohti pohjoista identiteettiä on ollut kulttuurihistorian – lähinnä alueen kaunokirjallisuuden – tutkiminen.

Väitöskirjassani tutkin sotaa ja jälleenrakennusajan naiseutta lappilaisessa kirjallisuudessa. Se havahdutti näkemään, miten aikaansa edellä täällä on oltu. Lappilaisessa taiteessa sota- ja jälleenrakennusajan traumaattisia puolia on käsitelty jo 1940-luvulta lähtien. Torniolainen kirjailija Martta Haatanen kirjoitti Lapin sodasta ja evakosta sodan keskeltä vuonna 1945 – aikana, jolloin naiselle ei ollut itsestään selvää ryhtyä kirjailijaksi. Kun miehet olivat sodassa tai savotalla, naisten piti olla vahvoja, tekeviä ja kekseliäitä.

Lapin sodan takia meiltä tuhoutui paljon ylisukupolvista, fyysistä ja aineetonta kulttuurihistoriaa. Koska maisemalta vietiin muisti, kirjallisuudella ja taiteella on ollut keskeinen merkitys pohjoisen ihmisten identiteetille. Miltähän sodan kokeneesta ihmisestä on tuntunut lukea vaikkapa Viola Kuoksa-Waven Kotipirtti-romaania, jossa sotia edeltävä peräpohjolainen kyläkulttuuri on vielä entisellään?

Tutkimuksen ja romaanieni kirjoittamisen jälkeen näen monenlaisia jatkumoita. Arktinen alue ja Jäämeri ovat olleet maailmanpoliittisen kiinnostuksen kohteina aiemminkin. Nyt, kun matkailu tuo tänne uutta työvoimaa ja geenistöä, tulee mieleen savotta-aika: silloinkin paperiraha ja geenit kulkivat Lapin syrjäkyliin. Uusi ilmiö on kuitenkin massamatkailu, jonka vaikutuksia ympäristöön ja paikalliseen kulttuuriin pelkään tosissani.

Usein kiinnostavin tiede ja taide tulee kulttuurien rajalta. Siksi on vain hyväksi, että on jalat molemmin puolin ojaa. Sivusta voi nähdä paremmin. Myös tutkimuksessani korostuvat syrjästä nousevat edelläkävijät. Minä älysin vasta lukion lopulla, että perheeni juuret ovat Hämeessä. Lapsena kadehdin muita, jotka puhuivat ämmeistä, äijeistä ja kantatiloista. Ehkä siksi päädyin kirjailijaksi: romaaneissani kirjoitan itselleni fiktiiviset, ylisukupolviset juuret. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he jäivät Rovaniemelle, ja sain juurtua pohjoiseen.

Virpi Vainio
Filosofian tohtori ja kirjailija