Niin metsä vastaa

Mitä puut merkitsevät sinulle? Millainen rooli niillä on työssäsi?

Teksti: Maria Paldanius
Kuvat: Santeri Happonen

”Suhtaudun puihin enemmän järjellä kuin tunteella”

Mielenkiintoni puita kohtaan syntyi jo alle kouluikäisenä. Kasvoin Sodankylässä, ja metsä alkoi kotitalomme takapihalta. Kun sain puukon käteeni, aloin harrastaa kaikenlaista vuolemista. Rakentelin niin keihäitä kuin majojakin. Jälkikäteen olen tulkinnut, että siitä se puun manipulointi alkoi – tai silloin ainakin syntyi jonkinlainen punainen lanka ja oivallus, etteivät puut vain ole metsässä, vaan niillä voi myös tehdä asioita. 

Kiinnostukseni puuta kohtaan kasvoi, kun opiskelin Lapin yliopistossa teollisen muotoilun käsi- ja taideteollisella linjalla. Kävimme läpi materiaaleja puusta metalliin, kiveen ja takorautaan. Opin, että puu on helposti lähestyttävä materiaali, joka taipuu moneen aina paistinlastoista saunanlauteisiin. Skaala on laaja. Jokainen keppi on erilainen: materiaalia täytyy osata lukea, että tietää, miten esine otetaan sieltä irti.

Itse teen puutöitä vaihtelevasti sekä töissä että arjessa. Koulun pajoilla, kun valvon oppilastöitä, minulla on yleensä joku pikkujuttu kesken – ja kotiverstaalla puuhastelen lähinnä tarpeeseen. Yksi lempipuulajeistani on saarni. Olen tehnyt saarnesta muutamia biljardikeppejä omaksi ilokseni. Pitkään harrastin myös rullalautailua ja tein skeittilautoja vaahterasta. Lisäksi olen ollut tekemässä puisia skeittiparkkeja, ja ennen yliopistolle siirtymistäni toimin suunnittelijana Lappset Groupilla, joka valmistaa puisia leikkikenttävälineitä.

Suomalaista koivuvaneria parempaa rakennusmateriaalia tuskin löytyy. Se on laadultaan ehkä maailman parasta. Suomessa puu- ja etenkin hirsitalorakentaminen on muutenkin aika edistyksellistä moniin muihin maihin verrattuna. Rovaniemen tiedekeskus Pilke on hyvä esimerkki siitä, miten upeita rakennuksia puusta voidaan tehdä. Tietenkin puurakentamisella ja puunjalostuksella on paikkansa myös Suomen taloudessa.

Itse suhtaudun puihin enemmän järjellä kuin tunteella. Minulle puut eivät henkilöidy. Hieno metsä saattaa herättää tunteita, mutta suhteeni asiaan on enemmän rationaalinen ja platoninen. Jos jokin tunne herää, se on suuttumus siitä, että viimeisiä vanhoja metsiä hakataan sellutehtaalle tai energiapuuksi. Koen, että siinä hyvä puu menee väärään tarkoitukseen. Arvopuut saisivat paremman arvonnousun, jos ne ohjattaisiin esimerkiksi puuseppäteollisuuteen.

Anssi Korpela
Yliopistonlehtori, teollinen muotoilu, taiteiden tiedekunta

---

”Hakeudun herkästi hämmästelemään suuria puita”

Ohjasin hiljattain Lapin yliopiston opettajaopiskelijoille harjoituksen metsän hyvinvointivaikutuksista. Harjoitus oli osa Mennäänkö metsään? -oppimiskokonaisuutta, jossa metsää tarkastellaan eri oppiaineiden näkökulmasta. Edellisellä kerralla opiskelijat olivat kuvataideopettajakollegani Seija Ulkuniemen johdolla etsineet metsästä omat voimapuunsa ja tutustuneet puuhun kuvataiteen keinoin. Minun harjoituksessani oli terveystiedon näkökulma. Harjoitus alkoi omien voimapuiden luota.

Minun voimapuuni on koivu. Se edustaa minulle sekä pysyvyyttä että mahdollisuutta muutokseen. Rakkain koivuni löytyy perheeni mökiltä Pyhätunturilta. Se on pitkähkö ja heiveröinen yksilö, joka kaartuu tontin poikki kulkevan polun ylle ja kehystää kulkuani metsään tai hiihtoladulle. Lumikuorman alla koivu kaartuu enemmän, mutta kesäisin se jaksaa kurkotella reippaammin taivasta kohti. Aina se jää silti hieman kenolleen. Kun saavun mökille, käyn tervehtimässä voimapuutani ja tarkistan, miten kenollaan se on.

Olin mukana luotsaamassa viime vuonna päättynyttä kasvilukutaitohanketta. Kasvilukutaito tarkoittaa kykyä nähdä ja tunnistaa ympäristössä olevat kasvit ja ymmärtää niiden merkitys koko maapallolle. Jotta voisimme pitää puistamme ja metsistämme parempaa huolta, meidän tulisi ymmärtää, että niillä on elintärkeä rooli ekosysteemissä ja erilaisissa ekologisissa prosesseissa. Valitettavasti tämä ymmärrys on heikkoa maailmanlaajuisesti.

Vietän paljon aikaa metsässä ja huomaan usein ihailevani puiden muodostamia muotoja. Hakeudun herkästi hämmästelemään suuria puita, erityisesti mäntyjä. Ihailen niiden sitkeyttä ja käppyräisiä muotoja. Talvisin, kun pukeudun moniin vaatekerroksiin, en voi olla hämmästelemättä, miten puut selviävät hengissä kovista pakkasista. Jos ei tietäisi, puiden voisin luulla olevan kuolleita. Mutta selviytyminen on monen asian summa.

Kun alkusyksystä päivät alkavat lyhetä ja säät viiletä, puut alkavat valmistautua tulevaan kylmään jaksoon. Ne muun muassa valmistavat ”pakkasnesteitä” solujen sisään, mikä laskee solun sisäisen nesteen jäätymispistettä. Lisäksi soluista siirtyy vettä niiden ulkopuolelle, jossa veden jäätyminen ei vaurioita soluja. Minusta tämä on ihmeellistä. Puiden ylle kertyvä lumikuorma vie ajatukseni myös omaan mökkikoivuuni. Toivon aina, ettei juuri tämän vuoden lumi olisi voimapuulleni liikaa, vaan se jaksaisi kevään tullen taas kasvattaa lehtensä ja kohota ylöspäin.

Ulla Kemi
Yliopistonlehtori, kestävyys- ja luontokasvatus, kasvatustieteiden tiedekunta

---

”Tunnen Arktikumin puutarhan kuin oman kotini”

Moni yllättyy kuullessaan, miten monia eri puulajeja Suomessa kasvaa. Rovaniemen Arktikumin omassa puupuistossa, arboretumissa, kaupunkilaiset ja matkailijat ovat tervetulleita tutustumaan Suomen puulajeihin, kuten lehtikuuseen, lännenpihtaan, siperianpihtaan, valkokuuseen ja mustakuuseen. Lisäksi puupuistossa kasvaa monenlaisia lehtipuita – esimerkiksi punakoivua, pensasleppää, balsamipoppelia, tyrni- ja kirsikkapuita sekä omenapuita. Itselleni tärkein ja erityisin puulaji on kuusi, koska siihen liittyy niin rakkaita lapsuusmuistoja. Jouluisin lähdimme perheeni kanssa etsimään kotiin kaikkein hienointa kuusta.

Olen työskennellyt nyt kaksi kesäkautta Arktikumin puutarhassa puutarhurina. Kesäkausi kestää toukokuun alusta lokakuun loppuun. Työ on monipuolista ja vaihtelee vähän ajankohdan mukaan. Kevätkaudella eniten työtä teettää puiston siivoaminen talven jäljiltä kesäkuntoon, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi lumen puille ja nurmelle aiheuttamien vahinkojen korjaamista. Keväällä myös haravoidaan paljon ja pensasalueet täytyy puhdistaa vanhasta kasvillisuudesta.

Kesällä tärkeimpiä töitä ovat kukkien hoitaminen, nurmikon leikkaaminen sekä pensas- ja perennapenkkien hoitaminen. Heinäkuun loppupuolella alamme valmistella puistoa syksyä varten: suuret kukkaniittyalueet siimataan siimaleikkurilla ja nurmijätteet haravoidaan. Kaikkina vuodenaikoina jokapäiväinen tehtäväni on puiston yleisilmeestä ja siisteydestä huolehtiminen.

Puut tarjoavat minulle turvallisuuden tunnetta – ja rauhoittavan tunteen siitä, että olen tutussa paikassa ja omassa työympäristössäni. Tunnen Arktikumin puutarhan kuin oman kotini. Jo aamuisella puistokierroksella huomaan heti, jos jollekin puiston puulle tai muulle kasvillisuudelle on tehty ilkivaltaa tai jos puistossa on jotain poikkeavaa. Meidän ulkona työskentelevien puutarhureiden, samoin kuin puutarhan kasvillisuuden kannalta puilla on myös yksi erityinen tehtävä: ne tarjoavat meille varjoa ja suojaa paahtavalta auringolta.

En koskaan väsy seuraamaan puiden muuttumista eri vuodenaikojen mukaan. Keväisin minulle tuottaa iloa nähdä, kun vihreät silmut puhkeavat lehtiin, ja syksyisin nautin siitä, kun puiden lehdet muuttavat väriään ja metsät puhkeavat upeaan väriloistoon. Talvella pakkanen ja huurre tekevät puista kuin taideteoksia.

Elise Stöckell
Puutarhuri, Lapin yliopiston Arktinen puutarha
Ympäristönhoitaja