Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet

Saamelaisia koskevaa tutkimusta varten laaditut eettiset ohjeet on julkaistu (30.5.2024) suomeksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi, koltansaameksi ja englanniksi. Ohjeet koskevat kaikkea Suomessa tehtävää tutkimusta.

Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisten ohjeiden tavoite

Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet auttavat tutkijoita tekemään kestävällä pohjalla olevaa saamelaisia koskevaa tutkimusta. Vastaten nykyaikaisen alkuperäiskansatutkimuksen linjauksia, ohjeet on laadittu läheisessä yhteistyössä saamelaisyhteisöjen kanssa.

Saamelaisyhteisöjen osallistaminen jo ohjeiden laatimisvaiheessa toteutti osaltaan alkuperäiskansan itsemääräämisoikeutta. Saamelaisyhteisöjen lisäksi ohjeiden laatimiseen osallistui myös tutkijoita ja eri alojen asiantuntijoita. Työryhmä keskusteli myös Suomen saamelaiskäräjien kanssa sekä ohjeiden sisällöstä ja niiden toimeenpanosta.

Saamelaisia koskevan tutkimuksen kestävien toimintatapojen kehittämisestä ja vakiinnuttamisesta ja etenkin tutkimuseettisten ohjeiden tärkeydestä on saamelaisten keskuudessa ja saamentutkimuksen piirissä keskusteltu jo 1970-luvulta lähtien.

Saamelais- ja tutkijayhteisössä koetaan edelleen ja enenevässä määrin tärkeäksi tuottaa yhdessä saamelaisyhteisön kanssa saamelaisia koskevalle tutkimukselle omat eettiset ohjeet, kuten monien muiden alkuperäiskansojen kohdalla on jo tehty (esim. Kanadassa TCPS 2018, Australiassa AIATSIS 2011, Uudessa Seelannissa Te Ara Tika 2010).

Työryhmän kokoonpano

Lapin, Oulun ja Helsingin yliopistojen saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksesta vastaavat professorit ja apulaisprofessorit sekä kolmen keskeisen saamelaisinstituution eli Saamelaiskäräjien, Saamelaismuseo Siidan ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (Sogsakk) edustajat aloittivat keväällä 2018 yhteistyön saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisten ohjeiden luomiseksi perustamalla asiaa valmistelevan työryhmän. Yhteistyön taustalla on monessa yhteydessä jo pitkän ajan kuluessa havaittu tarve selkeyttää niitä eettisiä ohjeita, jotka ohjaavat saamelaisia koskevaa tutkimusta.

Keskusteluissa saamelaisia koskevasta tutkimusetiikasta tulee korostaa saamelaisyhteisön näkökantoja. Vain näin kunnioitetaan ja toteutetaan asianmukaisella tavalla saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja varmistetaan tutkimuksen eettisyys, tutkimuseettisten ohjeiden relevanttius ja merkitys saamelaisille itselleen.

Eettisten ohjeiden laatiminen on ollut myös tärkeä tieteellinen projekti. TENKin yleisiä ohjeita tarkentavia tutkimuseettisiä ohjeita on Suomessa laadittu tavallisesti tieteenalalähtöisesti ja valtaväestön näkökulmasta. Saamelaisia koskevan tutkimuksen eettisten ohjeiden laatiminen poikkesi tieteenalalähtöisistä prosesseista. Saamelaisia koskeva tutkimus ja saamentutkimus kohdistuvat alkuperäiskansaan ja sen yhteisöön ja kulttuuriin.

Työryhmän jäsenet

  • Lydia Heikkilä, Saamelaiskäräjät, lydia.heikkila@gmail.com
  • Rauna Kuokkanen, Lapin yliopisto, rauna.kuokkanen@ulapland.fi
  • Sigga-Marja Magga, Oulun yliopisto, sigga-marja.magga@oulu.fi
  • Janne Näkkäläjärvi, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Janne.Nakkalajarvi@sogsakk.fi
  • Pirjo Kristiina Virtanen, Helsingin yliopisto, pirjo.virtanen@helsinki.fi
  • Sanna Valkonen, Lapin yliopisto, Sanna.Valkonen@ulapland.fi (ajalla 2018-2023)
  • Veli-Pekka Lehtola, Oulun yliopisto (ajalla 2018-2023)
  • Päivi Magga (ajalla 2018-2020)

Sihteereinä ovat toimineet Mari Viinikainen (mari.viinikainen@ulapland.fi) ja Aslak Holmberg.

Työryhmän työtä tukemaan nimettiin 16 henkilön neuvottelukunta, jossa eri alojen tutkijoiden lisäksi on kattavasti eri saamelaisinstanssien edustajia sekä saamelaisia ja suomalaisia asiantuntijoita. Neuvottelukunnan lisäksi työryhmän apuna on ollut asiantuntijaverkosto, jota ei nimetty erikseen vaan koostui työryhmän tarpeen mukaan käyttämistä asiantuntijoista.

Neuvottelukunnan jäsenet

  • Pekka Aikio (Sámi soster)
  • Sanna Kaisa Spoof (TENK)
  • Hanna-Maaria Kiprianoff (Kolttien kyläkokous)
  • Juha Heinonen (Kansallisarkisto/Saamelaisarkisto)
  • Seija Tuulentie (LUKE)
  • Assi Harkoma (Arktinen keskus)
  • Marko Jouste (Saamelainen kulttuuriarkisto)
  • Eeva-Kristiina Nylander
  • Juha Karhu (Oikeustieteen emeritusprofessori, Lapin yo)
  • Reetta Toivanen (Helsingin Yliopisto)
  • Hanna Guttorm (Sámi dutkansearvi)
  • Maria Sofia Aikio (Suomen Saamelaisten Keskusjärjestö)
  • Mikko Jakonen (Tieteentekijöiden liitto)
  • Tiina Sanila-Aikio (Sámi bálgosat, Saamelaispaliskunnat Ry.)
  • Petra Magga-Vars (Sámi Duodji)
  • Marja-Liisa Olthuis (Inarinsaamelaiset ja kielentutkimus)
Viimeksi päivitetty: 18.11.2025