Tutkimme

Tutkimusyhteisössä kohtaavat yhteiskuntatieteiden moninaiset näkökulmat ja tutkimusmenetelmät pohjoisten muuttuvien yhteisöjen ja ympäristöjen tutkimisessa. Tutkimusteemat pohjaavat yhteiskuntatieteiden tiedekunnan vahvaan kriittiseen ja kehittävään tutkimukseen ja hanketoimintaan hyvinvoinnista, työstä ja kansalaisuudesta. 

Lisäksi tutkimusyhteisön tavoitteena on vahvistaa innovatiivisia tutkimusavauksia esimerkiksi hyvinvointijohtamisen ja hyvinvointioikeuden alueella. 

Tutkimusyhteisömme

  • vahvistaa yhteiskuntatieteiden tiedekunnan monitieteistä hyvinvoinnin, kansalaisosallisuuden ja työn tutkimusta 
  • luo uusia näkökulmia hyvinvoinnin, työn ja kansalaisuuden tutkimiseen ja ymmärtämiseen 
  • vahvistaa nousevia tutkimussuuntauksia esimerkiksi tukemaan kansalaisten hyvinvointia uusiutuvissa palvelurakenteissa ja johtamista digitalisoituvassa yhteiskunnassa 
  • tuo näkyväksi hyvinvoinnin, työn ja kansalaisuuden tutkimusta niin soveltavan tiedon kuin asiantuntijakeskustelun kentillä. 

Tutustu tutkijoihimme

Pauliina Jääskeläinen. Kuva Ville Rinne

Pauliina Jääskeläinen

Tutkijatohtori

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Samuel Salovaara. Kuva: Marko Junttila.

Samuel Salovaara

Tutkijatohtori

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Poimintoja tutkimuksestamme

Viimeksi päivitetty: 15.8.2025