Minna Rasmus

Väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto, saamelainen kulttuuri, Giellagas-instituutti

Väitöstutkimusaiheen esittely

Väitöskirjani aiheena ovat Suomen saamelaisten asuntolakokemukset ja niiden vaikutus saamen kieliin ja saamelaiseen kulttuuriin. Suoma­laisen koululaitoksen ja niiden yhteydessä toimineiden asunto­loiden on useissa yhteyksissä todettu olleen eräs saamelaisia voimakkaimmin suomalaistavista tekijöistä maailmansotien jälkeisessä ti­lan­teessa. Asuntola-ajasta ei ole tehty yhtään jatkotutkimusta yhdessäkään Pohjois­maassa. Tutkimukseni onkin ensimmäinen väitöstutkimus saamelaisten koulu- ja asuntolakokemuksista. Olen haastatellut 45 saamelaista vuosina 2014–2015. Materiaali käsittää kaikki saame­lais­ryhmät ja se sisältää pitkän ajanjakson 1940-luvulta 1970-luvulle.

Tutkin seuraavia asioita: 1) millainen asema saamen kielillä on ollut Suomen kansakoulussa 2) millaista väkivaltaa lapset kokivat kouluissa ja asuntoloissa 3) miten koulu- ja asuntola-aika on vaikuttanut sukujärjestelmään, jota pidetään saamelaisen kulttuurin yhtenä tärkeimpänä kivijalkana. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda lisätietoa ajasta, jota on kutsuttu saamelaisten historialliseksi ja kollektiiviseksi traumaksi.

Viimeksi päivitetty: 16.9.2025