Teemaryhmät ja symposiumit

Kestävyysmurros edellyttää kasvatukselta, koulutukselta ja tutkimukselta uutta ja luovaa ajattelua sekä ratkaisukeinoja kestävän yhteiskunnan perustaksi. Kasvatustieteen päivät kutsuu osallistujia keskustelemaan ajankohtaisista teemoista, joilla voidaan yhdessä rakentaa kestävää ja globaalia tulevaisuutta. 


Teemaryhmät
Teemaryhmissä keskustellaan temaattisesti toisiinsa liittyvistä aiheista ennakkoon valmisteltujen esitysten pohjalta. Ryhmissä voidaan käsitellä niin metodologisia, teoreettisia kuin sisällöllisiä kysymyksiä. Teemaryhmäsessiot ovat 90 minuutin mittaisia ja yhdessä sessiossa voi maksimissaan olla 4-5 esitystä.

Teemaryhmän vastuuhenkilöt arvioivat teemaryhmään tarjotut abstraktit ja laativat sessioiden aikataulun yhteistyössä päivien suunnittelutoimikunnan kanssa. Vastuuhenkilöt huolehtivat sessioiden puheenjohtajuudesta ja ajankäytöstä.

Ohjeellinen esitysaika on noin 15 minuuttia + 5 minuuttia keskustelulle. Session vetäjät voivat kuitenkin ohjeistaa session alussa toisenlaiseenkin ajankäyttöön riippuen session esitysten määrästä. Voit tarkistaa oman sessiosi esitysmäärän vasemman palkin yhteenvetotiedostoista Aikataulut-otsikon alta.

Lue lisää teemaryhmistä täältä.

Symposiumit
Symposiumissa keskitytään teemaryhmää syvällisemmin ja rajatummin valittuun tieteelliseen aihepiiriin tai metodologiaan. Symposium on 90 minuutin pituinen, pääsääntöisesti kolme tai neljä esitystä sisältävä kokonaisuus, jonka kokoamisesta ja käytännön järjestelyistä vastaavat symposiumin vastuuhenkilöt.

Symposiumin esittäjät on kutsuttu ja esitysten teemat on valittu niin, että ne muodostavat yhdessä temaattisesti ehjän kokonaisuuden.

Symposiumin vastuuhenkilöt vastaavat symposiumin kokoamisesta ja toimivat tilaisuudessa puheenjohtajina. Puheenjohtaja vastaa siitä, että sekä esittäjällä että kuulijoilla on mahdollisuus aktiiviseen osallistumiseen. Symposiumiin voidaan kutsua myös diskusantti, joka analysoi ja kommentoi esityksiä ennen yleiskeskustelua sekä tuo kriittisiä näkökulmia symposiumin aihepiiriin.

Lue lisää symposiumista täältä.

Posterit
Posterinäyttelyssä esitellään meneillään olevaa tai päättynyttä tutkimusta. Posteriesityksen tavoitteena on mahdollistaa keskustelu osallistujien ja esittäjien välillä samoin tieteellisin kriteerein kuin muissakin esitelmissä.

  • Logo Suomen kasvatustieteellinen seura FERA
  • Lapin yliopiston logo
  • Rovaniemen kaupungin logo